Lännen Media: Vankilaviranomaiset eivät enää saa kertoa radikalisoituneista vangeista

Uusi laintulkinta vei vankiloilta oikeuden kertoa oma-aloitteisesti vankien radikalisoitumisesta poliisille.

Tietojenluovutus
Sörnäisten vankila.
Jyrki Valkama / Yle

Vankilaviranomaisilla ei ole enää oikeutta ilmoittaa oma-aloitteisesti muille viranomaisille tietoa vankien radikalisoitumisesta tai muusta riskikäytöksestä, uutisoi Lännen Media (siirryt toiseen palveluun).

Uuden linjauksen mukaan esimerkiksi poliisi ja suojelupoliisi saavat vankiloilta tietoa riskihenkilöistä vain, jos osaavat kohdennetusti pyytää sitä.

– Näin lakia on tulkittu. Täysin poissuljettua tietojen luovuttaminen ei ole. Mutta on totta, että poliisin on vaikea kohdentaa pyyntöä, jos sillä ei ole tietoa esimerkiksi henkilön toiminnasta vankilassa, vahvistaa osastopäällikkö Arto Kujala oikeusministeriöstä Lännen Medialle.

–On tietenkin täysin kestämätön tilanne, jos viranomaisten välillä ei pystytä välittämään tärkeitä tietoja, hän jatkaa.

Ongelma ilmeni viime vuoden lopussa, kun Rikosseuraamuslaitos ryhtyi perustamaan uusia virkoja radikalisoitumisen ehkäisyyn.

Samalla laittomaksi tulkittiin myös vankiloissa tapahtuva systemaattinen, keskitetty tiedonhankinta ja tiedon analysointi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, joten se jouduttiin lopettamaan.

Rikosseuraamuslaitos on aiemmin luovuttanut oma-aloitteisesti uhkatietoa vangeista poliisille. Poliisin näkemyksen mukaan Rikosseuraamuslaitoksella on tähän edelleen lainmukainen velvollisuus ja oikeus.

Oikeusministeriö pitää tärkeänä, että tiedonvaihto viranomaisten välillä turvataan. Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selkiyttämään lainsäädäntöä. Ministeriö arvioi uuden sääntelyn tulevan voimaan vuonna 2020. Siihen saakka viranomaiset joutuvat pohtimaan keinoja vaihtaa tietoja lakia rikkomatta.