Herätys: Rehtori lupaa Tampereelle kovan tason yliopiston, liittokierros loppusuoralla, Niilin padosta kiistaa

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Mari Walls
Mari WallsMartti Kainulainen / Lehtikuva

Tampereelle kovan tason eurooppalainen yliopisto, lupaa uusi rehtori

Tampereella kolmen korkeakoulun yhteenliittymän uudeksi rehtoriksi tulee Mari Walls. Korkeakoulujen yhdistämistä on valmisteltu jo vuosia, ja se on herättänyt myös kuumia tunteita. Walls uskoo, että hän pystyy rakentamaan ainutkertaisen ja uuden tason yliopiston, jossa tehdään vahvaa tiedettä.

Näin liittokierroksen avaajat Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus arvioivat palkkasopimuksia ja jäljellä olevia kiistoja

Viime syksynä alkanut työehtosopimusneuvottelujen kierros on loppusuoralla. Neuvotteluista ennakoitiin vaikeita, koska työntekijät olivat useina vuosina tyytyneet maltillisiin palkankorotuksiin ja kilpailukykysopimus oli ay-liikkeen lähimuistissa. Tilastokeskuksen tuoreet tilastot kuitenkin osoittavat, että kovien puheiden sijaan työntekijöiden ja työnantajien liitot ovat keskittyneet sopimiseen.

Metallityöväenliiton kylttiä irroitetaan Hakaniementie 1:n katolla.
Metallityöväenliiton kylttiä irroitettiin Hakaniementie 1:n katollaJuha Kivioja / Yle

Kiista Niiliin rakennettavasta padosta saattaa johtaa jopa sotaan

Etiopian Siniseen-Niiliin rakentama jättipato vaarantaa Niilin vedestä riippuvaisen maanviljelyn Egyptissä. Jos patojärvi täytetään kolmessa vuodessa, kuten Etiopia suunnittelee, Egyptissä viljelysmaa vähenisi jopa puolella. Se olisi katastrofi köyhälle ja kasvavalle maalle.

Padon rakennustyömaa Etiopian Guba Woredassa.
EPA

Kylmälaite on syypää tulipaloon vain harvoin, vaikka se on sähkölaitteena poikkeuksellinen

Sähkölaitteet sytyttivät viime vuonna vähemmän rakennuspaloja kuin moneen vuoteen. Palovaarallisimpia ovat liesi ja kiuas. Viiden viime vuoden aikana rakennuspaloissa ja niiden vaaratilanteissa vain kahdessa prosentissa palon alkulähde on ollut kylmälaite.

Palomies sammuttaa tulipaloa.
AOP

Vappuaattoa juhlitaan monissa kaupungeissa

Vappuaaton odotetaan tänään kokoavan ihmisiä kevään juhlintaan kaupunkien keskustoihin. Helsingin yliopiston Ylioppilaskunnan edustajat lakittavat Havis Amanda -patsaan ylioppilaslakilla vapun kunniaksi. Ylen suoraa lähetystä paikalta voi katsoa täältä. Patsaita lakitetaan myös ainakin Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Vapunviettoa voi monessa ravintolassa jatkaa myöhempään yöhön kuin aikaisemmin. Tämän mahdollistaa uusi alkoholilaki, joka vapautti aukioloaikoja.

Vappupallokauppaa aurinkoisella Hakaniementorilla Helsingissä.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Vappuaaton ilta poutainen suuressa osassa maata

Maan keskivaiheilla kehittyy tänään viime päivien tavoin sadekuuroja, joissa voi paikoin esiintyä myös vähän ukkosta, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela. Pohjois-Suomessa kuurosateita tulee länsipainotteisesti. Etelässä on sumun hälvettyä varsin aurinkoista ja lämpötila kohoaa 10:n ja 15 asteen välille. Iltaa kohti kuurosateet vähenevät, ja sää on suuressa osassa maata illalla poutainen. Lämpötila painuu illalla 5:n ja 10 asteen välille. Pohjois-Lapissa on illalla pakkasta. Katso tarkemmat säätiedot Ylen sääsivuilta.

Maanantain sääkartta.
Yle