Pohjois-Korea vaihtaa aikavyöhykettä: siirtyy samaan kellonaikaan Etelä-Korean kanssa

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin mukaan kyse on ensimmäisestä yhteyden askeleesta.

Korea (hist.)
Eteläkorealainen mies seuraa rautatieaseman televisiosta Kim Jong-unin ja Moon Jae-inin tapaamista.
Eteläkorealainen mies seurasi Kim Jong-unin ja Moon Jae-inin perjantaista tapaamista rautatieaseman televisiosta pääkaupunki Soulissa.Argus Paul Estabrook / AFP

Pohjois-Korea muuttaa aikavyöhykettään 30 minuuttia aikaisemmaksi, kertoi maan uutistoimisto KCNA maanantaina. Tarkoitus on yhdistyä samaan aikaan Etelä-Korean kanssa.

Kyseessä on "ensimmäinen käytännön askel sovitteluun ja yhteyteen" sekä erojen yhdenmukaistaminen etelän ja pohjoisen välillä, KCNA ilmoitti.

Sen mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un koki "tuskallisen nyrjähdyksen", kun hän näki seinällä kaksi eriaikaista kelloa tapaamisessa Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin kanssa. Maiden johtajat tapasivat Panmunjomin rajakylässä perjantaina.

Siirtymä yhteiseen aikaan tapahtuu 5. toukokuuta.

Pohjois-Korea siirtyi eri aikaan vuonna 2015. Tuolloin tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Koreat vapautuivat Japanin miehityksestä toisen maailmansodan jälkeen. Japani miehitti Korean niemimaata vuosina 1910–1945.

Etelä-Korea ja Japani sijaitsevat samalla aikavyöhykkeellä.

Lue lisää:

Asiantuntija: Koreat antoivat vahvaa signaalia liennytyksestä mutta Pohjois-Korea tuskin luopuu ydinaseestaan

Koreat tavoittelevat rauhansopimusta ja sotatilan lopettamista – Trump: Tapahtuu hyviä asioita

Trump: "Tapaan Kim Jong-unin tulevina viikkoina"

Lähteet: Reuters