Kun grillaat, niin grillaa vaan – rajat, turvallisuus ja naapurit huomioiden jopa parvekkeella

Turvallisuussyistä johtuen parvekkeella grillaaminen voidaan joissain tapauksissa kieltää.

grillit
Mies puhaltaa grilliin.
Amsterdamin kaupunki kielsi grillaamisen Vondelparkin puistossa 2017. Kuvan mies grillasi puistossa viimeisenä päivänä ennen kiellon voimaantuloa.Remko de Waal / EPA

Kerrostaloasukkaan grillaamiselle on helpompi asettaa rajoituksia kuin esimerkiksi rivitaloasukkaan grillaamiselle. Omakotiasukas taas saa lähtökohtaisesti itse päättää, kuinka grillaa, koska ja millaisella grillillä.

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kävi läpi säännöt ja ohjeet siitä, kuinka ja missä grillaamista voi rajoittaa. Hänen mukaansa siitä on lähdetty, ettei grillaamista voi kokonaan kieltää (siirryt toiseen palveluun) – ei edes kerrostaloyhtiöissä.

– Ratkaisevaa on se, että grillaaminen on turvallista eikä aiheuta kohtuutonta haittaa naapureille, Pynnönen kertoo.

Kohtuuttomaksi tai hyvän rajan ylittäväksi Pynnönen katsoo esimerkiksi sellaisen grillaamisen, joka jatkuu muun juhlinnan ohella yömyöhään meluten.

Samalla hän muistuttaa, että taloyhtiöillä voi kuitenkin olla omia sääntöjä tai järjestysmääräyksiä grillaamiseen liittyen.

– Löytyy taloyhtiöitä, joissa kokonaiskielto on otettu yhtiön järjestyssääntöön, mutta silloin tulee arvioitavaksi, onko täyskielto kohtuullinen.

Pynnösen mukaan kielto ei esimerkiksi päde, jos parvekkeella grillataan turvallisesti eikä aiheuteta kohtuuttomasti vaaraa tai muita ongelmia.

– Mutta avotulta ei saa käyttää parvekkeella. Silloin hiiligrilli on poissuljettu vaihtoehto, kertoo Pynnönen ehdottomasta rajasta.

Sähkögrilli ja kaasugrilli ovat siis sallittuja. Sen lisäksi pitää muistaa kaasun varastoimiseen liittyvät rajoitukset.

Kerrostalojen pihoista taloyhtiö voi päättää vielä enemmän.

– Mutta taas tulee arvioitavaksi, että rajoittavatko kiellot normaalia elämää kohtuuttomasti.

Pynnönen suosittaisi taloyhtiötä tekemään säännöt sellaisiksi, ettei esimerkiksi grillaamista kielletä kokonaan, vaan se sallittaisiin tietyssä paikassa pihaa.

– Jonkin näköinen kohtuullisuus pitää olla kieltämisessä.

Rivitaloissa pätevät eri säännöt

Kristel Pynnösen mukaan rivitaloasukkaan grillaamisia on vielä vaikeampi rajoittaa. Sääntelyn rajat tulevat siitä, että pieni osa pihasta on yksinomaan asukkaan käytössä.

– Silloin on kyllä vielä hankalampaa taloyhtiön kieltää tai rajoittaa toimintaa pihalla.

Pynnönen muistuttaa uudelleen, että taloyhtiö voi asettaa kieltoja myös rivitaloasukin grillaamiselle, mutta taas tulee arvioitavaksi, onko järkevää kokonaan kieltää, kun kuitenkaan siihen ei pystytä puuttumaan.

– Varsinkin, jos grillataan turvallisesti ja huomioidaan naapurit.

Pynnönen kehottaa antamaan ohjeet tällaisissa tapauksissa suositusluontoisina ja yhteisinä ohjeina.

Omakotiasujan grillausrajat ovat turvallisuudessa ja omassa päässä

Jos taloyhtiöt voivat jotenkin rajoittaa tai asettaa sääntöjä grillaamiseen, niin omakotiasujan rajat ovat huomattavasti laveammalla.

– Kun ei ole laissa kielletty, niin hyvin vapaasti saa jopa hiiligrillillä grillata.

Pynnönen kuitenkin muistuttaa, että turvallisuus pitää ottaa huomioon omakotitaloissakin. Lisäksi meillä on naapuruussuhdelaki.

– Se määrää, ettei naapurille saa aiheuttaa vahinkoa.

Kun siis on ottanut huomioon turvallisuuden, naapurit ja muut tekijät, niin grilli kuumaksi.

– Sitten grillaamaan ja nauttimaan kesästä, Kristel Pynnönen naurahtaa.

Puistoissa grillaamista ei ole kielletty

Jos taas haluaa lähteä ulos retkelle, niin grillaaminen onnistuu myös puistoissa.

Esimerkiksi Helsinki sallii grillaamisen puistoissa (siirryt toiseen palveluun) tiettyjä sääntöjä noudattamalla.

Ohjeiden mukaan grillin pitää olla palamattomalla kovalla pinnalla, ei siis nurmikolla. Myös jalallinen grilli pitää viedä nurmialueen ulkopuolelle, koska kuumuus kuivattaa nurmikon grillin alta.

Helsingin kaupungin vastaava piiripuutarhuri Sampo Sainio lupaa, että kaupungin puistoissa on riittävästi roskalavoja ja -astioita vappua varten.

Kuumille kertakäyttögrilleille on varattu erillisiä peltitynnyreitä, yksin Kaivopuistossa niitä on noin parikymmentä kappaletta.

– Roskalavojen vieressä on peltitynnyreitä joihin ne grillit voi laittaa. Sitten tietysti roskat vaihtolavoille tai roska-astioihin, Sainio kertoo.

Missään tapauksessa käytettyä grilliä ei saa laittaa varsinaiselle roskalavalle. Mieluummin vaikka lavan viereen, jos peltitynnyrit ovat täynnä.

– Ehdottomasti lavojen viereen. Ei missään tapauksessa lavoille, Sainio painottaa.

Samalla hän sanoo, ettei grillejä saa tulipalovaaran takia laittaa edes ns. syviin roskiksiin.

Sainion arvion mukaan vapun roskat saadaan korjattua puistoista 2. toukokuuta kuluessa. Ensimmäinen siivousurakka alkaa jo vappupäivän illalla kello 6 jatkuen aina iltaan 20:een. Jälkisiivous aloitetaan jo keskiviikkona aamuyöllä kolmelta.