Sulkapäähineen käyttö on kuuma aihe myös maailmalla – suomalainen mohawk: "sitä ei ole koskaan tarkoitettu kenen tahansa puettavaksi"

Intiaanipäähineiden käyttö muun muassa bileasuna musiikkifestivaaleilla puhuttaa myös maailmalla. Oulussa asuva Mohawk-kansan edustaja kertoo, kuinka pyhien asioiden pyhyyden selittäminen ulkopuolisille on turhauttavaa.

Intiaanipäähine
kaksi tyttöä intiaanipäähineissä
Nuoret festivaalikävijät ovat käyttäneet sulkapäähinettä bilehattuna Glastonburyn festivaaleilla Englannissa.Rex / AOP

Some repesi, kun Yleisradion Herra Heinämäen Lato-orkesteri -lastenohjelma siirrettiin Ylen Lasten Areenasta Elävään Arkistoon. Ohjelman on nähtävillä arkistossa vappuaatosta alkaen.

Ohjelma siirrettiin orkesterissa esiintyvän intiaanihahmon vuoksi. Ylen Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén sanoo perusteluissaan, että osa katsojista koki perinteiseen alkuperäiskansan asuun puetun, stereotyyppisen hahmon loukkaavaksi.

– Palautteet ja keskustelu kertovat ajan ja ajattelun muutoksesta - ohjelman tekijöillä ei tietenkään ole ollut pienintäkään tarkoitusta loukata ketään, Vilén muistuttaa.

Bilehattu vai alkuperäiskansan pyhä päähine

Nuoret festivaalikävijät ovat käyttäneet sulkapäähinettä bilehattuna. Glastonburyn festivaaleilla Englannissa päähineiden myymistä rajoitettiin (siirryt toiseen palveluun) festivaalialueella vuonna 2015 tapahtuman saaman palautteen perusteella.

Kalifornialasen Coachella-festivaalin (siirryt toiseen palveluun) kävijät ovat pyydelleet somessa anteeksi kuviaan, jossa he esiintyvät sulkahattu päässä. Monelle lamppu syttyy vasta, kun päähine on ollut päässä ja kuva siitä jaettu. Kanadassa ainakin yksi festivaali on kieltänyt päähineet kävijöiltään tyyten.

Suomessakin on ollut oma “sulkapäähinefestivaalinsa”. Oululainen Qstock-festivaali käytti sulkapäähinettä logossaan kolme vuotta sitten.

Sulkapäähineen loukkaavuus on tullut monelle yllätyksenä ja sen kieltämisestä on loukkaannuttu takaisin. Kulttuurinen omiminen onkin vaikea käsite. Varsinkin, kun kaikki kulttuuri kautta aikojen on perustunut matkimiseen ja omimiseen.

Varsinaisena kulttuurisena omimisena (siirryt toiseen palveluun) (cultural appropriation) pidetään tilannetta, jossa valtaväestöön kuuluva ottaa elementtejä sellaisista kulttuureista, joita valtakulttuuri on sortanut. Kyse on myös stereotypioiden vahvistamisesta.

Erityisen herkästi kannattaa suhtautua esineisiin tai vaatteisiin, jotka liittyvät uskontoon tai muuhun hengellisyyteen tai vähemmistöjen identiteettiin, kuten sulkapäähine, kuten saamenpuku, kuten hindujen otsa-bindi.

Milloin muusikko astuu vaaralliselle alueelle?

Viime viikkoina omimissyytteisiin on joutunut vastaamaan myös supertähti Sting. Sting on tehnyt reggae-levyn jamaikalaisen muusikon Shaggyn kanssa. Levyn myötä myös Stingiä (siirryt toiseen palveluun) on epäilty kulttuurisesta omimisesta. Brittimuusikolla kun ei ole juuria Jamaicalla.

Stingin tilanne ei ole ainutlaatuinen. Aiemmin on paheksuttu muun muassa Justin Bieberin (siirryt toiseen palveluun) kutsumista "latinokuninkaaksi", kun espanjaa taitamaton poptähti julkaisi oman versionsa lattarihitistä Despacito.

Viime kesänä laulaja Katy Perry (siirryt toiseen palveluun) joutui pyytämään anteeksi muun muassa esiintymistään geishana ja tanssiliikkeistään, joiden katsottiin karrikoivan mustaihoisten artistien liikehdintää.

Suomessa keskustelu kulttuurisesta omimisesta on pyörinyt viime vuosina saamenpuvun ja saamelaiskulttuurin ympärillä. Se ehkä valaisee, miten syvällisestä ja monisyisestä asiasta on kyse. Myös sulkapäähineen kohdalla.

Mohawk: Identiteettiä on vaikea selittää, se koetaan

Jeesus näyttämässä ristiltä käsimerkkiä. Siten mohawkeihin eli Kaniekehaken-heimoon kuuluva, oululaistunut Anthony Rice-Perttunen vertaisi ulkopuoliselle, millaiselta hänestä tuntuu feikkisulkapäähineiden ja stereotypioiden näkeminen.

Rice-Perttunen kuuluu Bear Claniin eli Karhuklaaniin isoisänsä reservaatin mukaan. Hän jos joku lienee hyvä valottamaan viimeisintä päähinekohua ja siihen liittyviä tunteita. Mitä se haittaa, jos päähinettä käyttää? Saako intiaanileikkejä yhä leikkiä? Miksi suomalainen mies leikkisulkapäähineessä haittaa ketään?

Anthony Rice-Perttunen.
Nadja Mikkonen / Yle

Rice-Perttusen äänestä kuuluu hienoisen turhautunut tuska. Kulttuurisesti herkkien asioiden selittäminen on Rice-Perttusen mukaan hyvin, hyvin monimutkaista, eikä sitä voi täysin ymmärtää perehtymättä Amerikan alkuperäiskansojen kulttuuriin syvemmin.

Aiheeseen tutustuminen siis vie aikaa, eikä se ole ahdettavissa yksinkertaisiin patenttiratkaisuihin. Rice-Perttusen mukaan identiteetissä on asioita, joita ei voi selittää, ja jotka voidaan vain kokea tai omaksua – niitä ei voida opettaa.

– Asiaa on niin vaikea yksinkertaistaa. On hyvin helppoa kertoa, miksi kannattaa käyttää turvavyötä autossa, mutta kun kysymys on kulttuurisesta omimisesta, puhutaan eri maailmankatsomuksista, Rice-Perttunen sanoo.

Lähin esimerkki, minkä hän keksii, on islamin profeetta Muhammedin pilakuvista lähtenyt kohu vuonna 2006. Perttusen mielestä kristillisen Euroopan oli jo silloin vaikea ymmärtää, miksi teko oli loukkaava.

Vastaavalla tavalla Kristuksen pilkkaaminen osuisi hänestä samankaltaiseen pyhyyden käsitteeseen, minkä hän liittää sekä tasankointiaanien käyttämään, näyttävään sulkapäähineeseen kuin myös oman heimonsa käyttämiin sulkakoristeisiin.

Asiaa on niin vaikea yksinkertaistaa.

Anthony Rice-Perttunen

Sulkapäähineitä käytetään Rice-Perttusen mukaan vain harvoin, eikä niitä vain osteta kaupasta. Ne puetaan ylle vain erityistapauksissa, ja oman yhteisön antaessa yksilölle päähineen pitämisen vastuun.

Rice-Perttunen itse saa käyttää omistamaansa sulkapäähinettä vain seremonioissa ja edustaessaan heimoa.

Miten paljon puhuttu välinpitämättömyys alkuperäiskansojen kulttuuria kohtaan näkyy sitten Rice-Perttusen elämässä?

– Eräs oikeutus asialle on ajatus siitä, ettei Suomessa ole alkuperäisamerikkalaisia, joten miksi huolehtia asiasta? Eiväthän he loukkaannu, Rice-Perttunen kuvailee.

Kyseinen ajatustapa kuitenkin ohittaa hänen näkökulmastaan isoimman kysymyksen: millaista maailmankuvaa ja kunnioitusta lapsille halutaan opettaa?

– Näiden hahmojen ei ajatella olevan loukkaavia, koska ihmiset eivät loukkaannu niistä itse – he kun eivät ole alkuperäisamerikkalaisia. Jos he olisivat, he pahastuisivat, tiivistää Rice-Perttunen.

Lastenohjelma Herra Heinämäen tapauksessa päällikkö Punanata on hiljainen, sulkapäähineeseen ja kasvomaaleihin sonnustautuva hahmo, joka sanoo välillä "ugh" (siirryt toiseen palveluun). Rice-Perttunen ei itse televisiota katsele, mutta katsastaa pyynnöstä Elävästä Arkistosta, millaisesta tapauksesta on kysymys.

Jos hahmo ei ole pahantahtoinen, haittaako se ketään?

Ongelma ei Rice-Perttusen mukaan ole siinä, onko leikkisulkapäähine tehty kotkan– vai kananhöyhenistä. Vaikeus syntyy siitä, kun vastaavissa tapauksissa käytetään toisten kulttuurien esineitä, joista itsellä ei ole mitään tietoa. Silloin Rice-Perttunen kokee, että lapsillekin tullaan välittäneeksi asenne, jonka mukaan tällainen käytös olisi sopivaa.

Monen lapsuuteen ovat kuuluneet esimerkiksi lehmipoika ja intiaanileikit, joissa on voitu ihannoidakin alkuperäiskansaa ja heidän pukeutumistapaansa ja vetää päälle sulkapäähineet ja muut asusteet. Rice-Perttusella on neuvo asiasta huolehtiville:

– Jos olet kokenut sukulaissieluisuutta tai myötätuntoa alkuperäiskansoja kohtaan, hanki lukemistoa, jotka valaisevat näiden kansojen kokemuksia. Lopulta tulet huomaamaan, että kyseessä ovat hyvin pyhät esineet, joita ei ole koskaan tarkoitettu kenen tahansa puettaviksi.