Toiveikas loppu ja lesbokohtaukset olivat Kenian "moraalipoliisille" liikaa – Ensimmäinen kenialainen elokuva Cannesin elokuvajuhlilla kiellettiin kotimaassaan

Elokuvan palkittu ohjaaja Wanuri Kahiu tunnetaan siitä, että hän haluaa tehdä hauskoja ja kauniita elokuvia muuttaakseen mielikuvia Afrikasta. "Kaiken ei aina tarvitse koskea aidsia ja sotaa", elokuvan kiellosta pettynyt ohjaaja sanoo.

Kenia
Kaksi naista suutelee
Rafiki Official Trailer / YouTube

NAIROBI Vielä viime viikolla Kenian elokuvaväki oli innoissaan. Ensimmäinen kenialainen pitkä elokuva oli nimetty ehdokkaaksi arvostetuilla Cannesin elokuvajuhlilla (siirryt toiseen palveluun), missä se myös saa ensi-iltansa. Viime perjantaina seurasi pettymys, kun Kenian omaksi moraalipoliisiksi kutsuttu elokuvaviranomaisen (siirryt toiseen palveluun) johtaja laittoi elokuvan pannaan Keniassa.

Ezekiel Mutua oli aiemmin ylistänyt elokuvaa, mutta nyt jopa elokuvan tai sen julisteen hallussapito on vastoin lakia.

Mutuan mukaan elokuvan toiveikas loppu luo hyväksyntää lesbosuhteille, jotka ovat Kenian laissa kiellettyjä. Rangaistukseksi voi joutua jopa 14 vuodeksi vankilaan.

Ezekiel Mutua
Kenian johtava elokuvaviranomainen Ezekiel Mutua kielsi nuorten naisten välisestä suhteesta kertovan elokuvan esittämisen.AOP

Ohjaaja odotti K-18-luokitusta

Elokuva Rafiki, joka tarkoittaa swahiliksi ystävää, kertoo kahdesta toisiinsa rakastuneesta nuoresta kenialaisnaisesta. Elokuvan juonesta voi paljastaa sen verran, että yhteisö ei reagoi suopeasti suhteeseen.

Rafiki perustuu ugandalaiskirjailija Monica Arac de Nyekon kirjaan Jambula Tree. Useita palkintoja rohmunnut ohjaaja Wanuri Kahiu halusi tuoda modernia afrikkalaista kirjallisuutta valkokankaalle.

Hän sanoo BBC Africalle (siirryt toiseen palveluun), että odotti K-18-merkintää elokuvan intiimikohtausten takia, mutta kertoo olevansa nyt todella pettynyt.

Samantha Mugatsia ja Sheila Munyiva näyttelevät Kenaa ja Zikiä Rafiki-elokuvassa.
Samantha Mugatsia ja Sheila Munyiva näyttelevät Kenaa ja Zikiä Rafiki-elokuvassa.BIG WORLD CINEMA / AFROBUBBLEGUM

– Halusimme vain herättää Keniassa keskustelua siitä, keitä me olemme. Meitä on moneksi, ja halusimme näyttää niitä erilaisia ihmisiä, joista meidän maanosamme koostuu.

Hän olisi toivonut, että kenialaiset olisivat saaneet katsoa elokuvaa ja muodostaa oman mielipiteensä. Elokuvasta ei ole pakko pitää.

– Mielestäni kenialainen yleisö on tarpeeksi kypsä, mutta nyt edes aikuiset eivät saa katsoa sitä ja päättää mitä mieltä ovat, seitsemän vuotta elokuvaa varten rahaa kerännyt ohjaaja sanoo.

Ohjaaja haluaa näyttää afrikkalaisia nauttimassa elämästään

Ezekiel Mutua on laittanut elokuvia pannaan ennenkin. Esimerkiksi 2014 Oscar-ehdokas Wolf of Wall Street joutui kieltolistalle. Myös Coca-Colan mainosta, jossa kaksi henkilöä suuteli, editoitiin Mutuan vaatimuksesta.

Mutua vertaili itseään hiljattain Martin Luther Kingiin Twitterissä. Hän on Keniassa tunnettu ja kiistelty hahmo.

Vaikka elokuvaviranomaisen tehtävä on luokitella elokuvia ja edistää elokuva-alaa, Mutua pystyy vanhan lain ansiosta pitkälti itse kieltämään elokuvia, jotka ovat hänen mielestään siveettömiä tai loukkaavia.

Wanuri Kahiu
Ohjaaja Wanuri Kahiun elokuvan esittäminen kiellettiin Keniassa.Ben Curtis / AFP

37-vuotias Wanuri Kahiu on tunnettu siitä, että hän haluaa näyttää afrikkalaisia nauttimassa elämästään. Hän on perustanut Afrobubblegum-mediayhtiön, joka "tukee, luo ja teettää hauskaa, hurjaa ja kevytmielistä afrikkalaista taidetta".

Kenian pääkaupungista Nairobista kotoisin oleva Kahiu kertoo nähneensä kaksi afrikkalaista suutelemassa valkokankaalla ensimmäistä kertaa vasta myöhäisteininä.

– Muistan vielä sen innostuksen, yllätyksen ja ihmetyksen, jonka se aiheutti minussa. Ennen sitä romantiikka oli mielikuvissani vain ulkomaalaisille, ei meille, hän kertoo kotisivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

"Missä on hauskuus?"

Myös Kenian ensimmäisen scifi-elokuvan ohjannut Kahiu saa kuitenkin osakseen arvostelua siitä, että hänen elokuvansa eivät kerro sodista, köyhyydestä ja aidsista. Eli niistä perinteisistä Afrikka-mielikuvista.

Kun scifi-lyhytelokuva Pumzi ilmestyi vuonna 2009, Kahiu sai kuulla, että scifi ei ole afrikkalaista.

– Mikä sitten on afrikkalaista? Olen saanut kuulla, että Afrikka on tärkeä, Afrikka on tulevaisuus. Ja Afrikka on paikka, missä tapahtuu vain vakavia asioita. Ihmiset kysyvät, mikä elokuvissani on niin tärkeää. Miten ne käsittelevät oikeita afrikkalaisia ongelmia? Ne eivät käsittele, hän sanoi puheessaan TED-konferenssissa (siirryt toiseen palveluun) viime vuonna.

Afrikassa vallitsee edelleen pitkälti yksi tarina – tarina kurjuudesta. Missä on hauskuus? Kahiu kysyy.

– Suuri osa taiteesta rahoitetaan kehitysavulla, joten siitä tulee tietyn agendan työkalu. Haluan tehdä taidetta vain taiteen takia. Taidetta, joka ei ole poliittista tai opettavaista.

Afrikkalaisista on Kahiun mukaan maalattu samaa kuvaa niin kauan, että afrikkalaiset itsekään eivät osaa kuvitella mitään muuta.

Siksi afrikkalaisia elokuvia katsellessa voi kysyä kolme kysymystä.

– Onko kaksi tai useampi afrikkalaisista päähenkilöistä terveitä? Ovatko he taloudellisesti vakaalla pohjalla, eli heitä ei tarvitse pelastaa? Onko heillä hauskaa ja nauttivatko he elämästään?

Elokuvia, joissa vastataan kyllä ainakin kahteen kysymykseen, tarvitaan Kahiun mukaan lisää.