Syksystä 2014 alkaen on yksityishenkilön pitänyt hakea poliisin lupa, mikäli hän on halunnut ostaa EU-asetuksessa mainittuja, vahvuudeltaan räjähteiden valmistukseen sopivia lähtöaineita.
Kevään 2016 jälkeen lupa on vaadittu myös näiden aineiden hallussapitoon. Tällä hetkellä luvanvaraisia aineita on seitsemän. Lupa voidaan myöntää perusteltuun käyttötarkoitukseen.
Tilastojen mukaan eniten lupia on haettu vahvan, yli 12 painoprosenttisen vetyperoksidin hankkimiseen. Vuonna 2015 tälle aineelle lupahakemuksia jätettiin runsaat 170, 2016 noin 150, ja vuonna 2017 vajaat 130. Kuluvana vuonna vetyperoksidille lupaa on hakenut 25 henkilöä.
Valkaisua ja vauhtia
Lupahakemuksissa vaadittuja käyttötarkoituksia ei ole luokiteltu, mutta perinteisesti vahvaa vetyperoksidia on käytetty muun muassa metsästysmuistoina toimivien sarvitrofeiden teossa. Trofeen luuosan valkaisu saattaa onnistua myös ilman lupia saatavalla laimeammalla liuoksella.
Myöskään hiusten vaalentamiseen ei väkevää vetyperoksidia tarvita, sillä ihmisen tukasta väri lähtee huomattavasti miedommallakin aineella. Hiusten peroksidivalkaisusta on kuitenkin peräisin ilmaisu peroksidiblondi.
Toiseksi suosituin aine on muun muassa lennokkiharrastajien pienissä polttomoottoreissa käyttämä nitrometaani, jolle on haettu noin parikymmentä lupaa vuodessa. Nitrometaanille lupa vaaditaan aineen ollessa yli 30-prosenttista. Aineella on käyttöä myös isompien moottoreiden tehoa nostettaessa.
Typpihappoa vain harvoille
Sen sijaan yli kolmeprosenttista typpihappoa katsoo tarvitsevansa vain kourallinen yksityishenkilöitä. Sille lupaa hakeneiden määrä on vaihdellut vuosittain yhdestä viiteen.
Vahvalla typpihapolla on paljonkin käyttötarkoituksia, mutta useat niistä vaativat tietoja kemiasta. Esimerkiksi yhdessä suolahapon kanssa typpihappo muodostaa kuningasvettä, jolla voi liuottaa jopa kultaa.
Lupatietojen mukaan kukaan ei ole saanut lupaa listan muiden aineiden, kuten esimerkiksi aikanaan kurkkusuolana tunnetun kaliumkloraatin ostoon. Sama koskee kaliumperkloraattia, natriumkloraattia sekä natriumperkloraattia. Kaikissa näissä lupa tarvitaan 40-prosenttista vahvempien tuotteiden ostoon ja hallussapitoon.
Lupahakemusten käsittelystä vastaa Poliisihallituksen asehallinto. Huomattavaa on, että luvan tarvitsevat vain yksityishenkilöt. Sen sijaan elinkeinonharjoittajat ja yritykset voivat ostaa näitä aineita yhä vapaasti.
Poliisi myöntää lupia vain kyseisille, räjähdysaineiden lähtöaineina pidettäville kemikaaleille. Huumausaineiden lähtöaineiden ja psykoaktiivisten aineiden luvista vastaa lääketurvallisuusvirasto Fimea.