Manta sai lakkinsa, vapunjuhlinta vauhtiin – Poliisi: Espan puistossa vähintään 60 000 ihmistä

Tänä vuonna "Mantan" lakitti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

Mantan lakitus
Juhlijoita odottamassa Mantan lakitusta raitiovaunupysäkin päällä

Vappuaaton odotetaan tänään kokoavan ihmisiä kevään juhlintaan kaupunkien keskustoihin. Helsingissä ylioppilaslakin sai perinteisesti Havis Amandan patsas Kauppatorin kupeessa. Esplanadille oli poliisin mukaan saapunut kymmeniä tuhansia ihmisiä aloittelemaan vapunviettoa aurinkoisessa säässä.

Ylikomisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista kertoo, että drone-kamerakuvaukseen perustuvan laskennan perusteella ihmisiä ole Esplanadille kokoontunut ainakin 60 000, mahdollisesti jopa 70 – 80 000.

Hyvä sää on innostunat ihmisiä liikkeelle viime vuotista enemmän. Viime vuoden arvio Mantalle kokoontuneista oli 35 000 – 40 000 ihmistä.

Tänä vuonna "Mantan" lakitti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Kunniatehtävän sai nyt ensimmäistä kertaa 11 ylioppilaskunnan rivijäsentä, kun aiemmin patsaan ovat yleensä lakittaneet ylioppilaskuntien hallitusten jäsenet. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta viettää 150-vuotisjuhlaa tänä vuonna.

Patsaita lakitetaan perinteisesti myös ainakin Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Muitakin vappujuhlia on tarjolla eri puolilla maata.

Nuoriso ohjattiin kotiin Kaivopuistosta

Helsingissä poliisi alkoi ohjata nuorisoa kotimatkalle Kaivopuistosta iltayhdeksän jälkeen. Ylikomisario Jussi Huhtela kertoi STT:lle, että kyseessä oli varotoimi. Nuoriso oli Huhtelan mukaan käyttäytynyt alkuillan Kaivopuistossa rauhallisesti.

Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorista myös viime vuonna vapunaattoillan aikana. Alaikäisiltä oli poliisin mukaan hävitetty Helsingissä kello 21.30 mennessä yli sata litraa alkoholia.

Helsingissä järjestetään nuorten auttamisoperaatio vappuaaton iltana ja yönä. Sen tarkoituksena on auttaa alaikäisiä nuoria antamalla heille muun muassa ensiapua kaduilla, hoitoa ensiapukeskuksessa ja ohjaamalla tarvittaessa sairaalahoitoon.

Lue lisää:

Vapunpäivän sää näyttää etelässä sateiselta, mutta räntää ei sentään pitäisi tulla