1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Donald Trump

Pornotähti Stormy Daniels pillastui Trumpin twiitistä - haastoi Trumpin uudelleen oikeuteen kunnianloukkauksesta

Daniels haastoi presidentti Trumpin oikeuteen twiitin tähden, missä Trump syyttää aikuisviihdetähteä valehtelijaksi.

Donald Trump
Donald Trump ja Stormy Daniels.
Mandel Ngan, Ethan Miller / AFP

Stormy Daniels haastoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin uudestaan oikeuteen maanantaina, tällä kertaa kunnianloukkauksesta.

Aikuisviihdetähden mukaan Trumpin huhtikuun 18. päivä kirjoittama twiitti loukkasi hänen kunniaansa. Stormy Danielsin mukaan presidentin twiitti antoi ymmärtää, että Daniels olisi keksinyt tarinan miehestä, joka oli kuvattu poliisin tekemässä piirustuksessa.

Trump kirjoitti 18. huhtikuuta twiitissään: "Piirustus vuosia myöhemmin miehestä, jota ei ole olemassa. Täydellinen huijaus, valeuutisia tyhmille (mutta he tietävät sen)!"

Presidentti Trumpin twiitissä mainitsema piirustus viittaa mieheen, jonka Daniels on aiemmin kertonut uhkailleen häntä vuonna 2011, kun hän oli aikeissa paljastaa salasuhteensa Donald Trumpiin.

Stormy Danielsin eli oikealta nimeltään Stephanie Cliffordin maanantaina jättämä uusi kunnianloukkaushaaste mutkistaa huhtikuun alussa alkanutta oikeudenkäyntiä, jossa puidaan muuan muassa sitä, maksoiko Trumpin asianajaja Michael Cohen 130 000 dollarin maksun pornotähti Stormy Danielsille vaitiolosta.

Danielsin mukaan hänellä oli seksisuhde Trumpiin vuonna 2006 ja hänelle maksettiin siitä, ettei asia tulisi julkisuuteen, kun Trump kävi presidentinvaalikampanjaa kymmenen vuotta myöhemmin.

Trumpin asianajaja on myöntänyt maksaneensa pornotähti Danielsille 130 000 dollaria ennen 2016 vaaleja, jotta Daniels pysyisi vaiti. Trump sen sijaan on kieltänyt suhteen Stormy Danielsiin.

Stormy Daniels kertoi CBS:n 60 Minutes -ohjelmassa (siirryt toiseen palveluun) harrastaneensa kerran suojaamatonta seksiä Donald Trumpin kanssa kymmenen vuotta ennen Trumpin presidentinvaalikampanjaa.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi