EK tuontitullien lykkäyksistä: Suuri epävarmuus siitä, mitä Yhdysvallat oikein EU:lta haluaa

Tuontitullit EU:sta Yhdysvaltoihin vietäville tuotteille lykkääntyvät kuukaudella.

Tuontitulli
Kuvakollaasi tuontitavaroista.
Jos USA laittaa EU:sta vietäville tuotteille tuontitullin, EU ryhtyy vastatoimiin ja laittaa monille jenkkituotteille tullin, joka nostaa myös niiden kuluttajahintoja.Yle Uutisgrafiikka

Elinkeinoelämän keskusliiton EU- ja kauppapolitiikka-asiantuntija Saila Turtiainen pitää hyvänä sitä, että tuontitullit EU:n ja Yhdysvaltain välillä eivät vielä astuneet voimaan. On siis jonkinlainen näyttö siitä, että on syytä jatkaa neuvotteluja.

– Molemmilla osapuolilla on vielä tahtoa löytää sopu. Toivotaan, että se löytyy. Ikävää tosin, että lykkääminenkin kesti viime metreille asti, Turtiainen sanoo.

Turtiaisen mukaan on kuitenkin vaikea uskoa, miten ratkaisu kuukauden aikana löydettäisiin.

– Tuntuu, että EU ja USA ovat aika kaukana toisistaan, mutta en sano, etteikö tilanne voisi muuttua.

Suuri epävarmuus ainakin leijuu nyt ilmassa, että mitä Yhdysvallat EU:lta oikein haluaa.

– Jos pitää paikkansa, että USA ei anna puhdasta poikkeusta tuontitulleista EU:lle, ja EU suhtautuu siihen kriittisesti, ja kumpikaan ei tästä jousta, sovun löytäminen voi olla aika haastavaa, Turtiainen arvioi.

Yhdysvallat on ehdottanut tullikiintiöitäkin, jolloin EU voisi saada tietyn kiintiön, mitä saa viedä ilman tullimaksuja Yhdysvaltoihin. EU taas on sitä mieltä, että kiintiöt eivät ole Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen mukaisia.

– Yhdysvallat ei hirveästi tunnu antavan painoarvoa WTO:n säännöille. Huolestuttaa, että jos tämä saadaan sovittua, niin mitä voi odottaa vielä kolmelta vuodelta, Turtiainen sanoo ja viittaa presidentti Trumpin jäljellä olevaan virkakauteen.

Mitkä ihmeen tuontitullit?

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haluaa, että muualta Yhdysvaltoihin tuotavat tuotteet ovat kalliimpia kuin paikalliset tuotteet. Siksi Yhdysvallat on asettanut ensin EU:lle ja sitten Kiinalle tuontitulleja, jotka tekevät EU:sta ja Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotavien tuotteiden hinnat kalliimmiksi.

Suurten EU-maiden johtajat ovat sanoneet, että EU ryhtyy vastatoimiin tarpeen vaatiessa. EU on uhannut asettaa rangaistukseksi tulleja amerikkalaistuotteille kuten Harley Davidsonin moottoripyörille, bourbon-viskille, farkuille, karpalo- ja appelsiinimehulle, maapähkinävoille, kosmetiikkatuotteille, jahdeille ja purjealuksille. Tällöin siis nämä Yhdysvalloista EU-alueelle tuotavat tuotteet kallistuisivat EU:ssa.

Teräs- ja alumiinituotteita koskevien tullimaksujen oli määrä astua EU:n osalta voimaan vappupäivänä. EU on saanut tulleista määräaikaisen vapautuksen, mutta toistaiseksi osapuolet eivät ole onnistuneet neuvottelemaan sopimukselle jatkoa, vaikka EU on yrittänyt neuvotella sopua Yhdysvaltain kanssa.

Trumpin mukaan teräkselle asetetaan 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tuontitullit. Eurooppalainen terästeollisuus on arvioinut, että tullit puolittaisivat teräksen viennin Euroopasta Yhdysvaltoihin. EU yrittää hakea puhdasta poikkeusta kaikelle viennille.

Lue myös:

Analyysi: EU sai kuukauden aikalisän, mutta kukaan ei tunnu tietävän Trumpin tarkkoja ehtoja