Apple kasvatti tulostaan, mutta puhelimien myynti jäi odotuksista

Teknologiayhtiö Apple on julkistanut tilikautensa toisen vuosineljänneksen tuloksen.

Apple
Apple iPhone 8 Plus
Franck Robichon / EPA

Applen tammi-maaliskuun vuosineljänneksen liikevaihto (siirryt toiseen palveluun)oli hivenen odotuksia parempi. Se nousi 16 prosenttia 61,1, miljardiin dollariin vuoden takaiseen verrattuna. Analyytikot odottivat liikevaihdoksi 60,9 miljardia dollaria.

Liikevaihtoa siivitti noin 20 prosentin myynnin kasvu Japanin ja Kiinan markkinoilla. Applelle tammi-maaliskuu on ollut perinteisesti heikointa myynnin aikaa, kun joulukauppa on jäänyt taakse.

Nettotuloaan Apple nostatti 25 prosentilla vuoden takaiseen. Nyt tulos oli 13,8 miljardia dollaria.

IPhone-puhelinten myynti jäi selvemmin odotuksista, kun yhtiö myi alkuvuoden aikana 52.2 miljoonaa puhelinta. Analyytikot olivat odottaneet 53 miljoonan iPhonen myyntiä.

Yhtiö on kuitenkin tyytyväinen marraskuussa julkistetun, uuden iPhone X -älypuhelimen myyntiin. Jo edellisellä kvartaalilla Apple iloitsi uutuuspuhelimen myynnin ylittäneen odotukset.

Apple arvioi, että sen liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä tulee olemaan enimmillään 53,5 miljardia dollaria.

Yhtiön vuoden 2018 tilikausi alkoi viime lokakuussa, eli se ei noudata kalenterivuotta.