WHO: Yhdeksän kymmenestä ihmisestä hengittää vaarallisen saastunutta ilmaa

Maailman terveysjärjestö
Peking
Ilmansaasteet huolestuttavat kaikkia pekingiläisiä, mutta aivan erityisesti pienten lasten vanhempia.Role Dela Pena/EPA

Maapallon asukkaista yhdeksän kymmenestä hengittää merkittävästi saastunutta ilmaa, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Ilmansaasteet aiheuttavat järjestön mukaan vuosittain noin seitsemän miljoonan ihmisen kuoleman. Ongelma on suurin köyhissä ja keskituloisissa maissa Afrikassa ja Aasiassa. Yli 90 prosenttia ilmansaasteiden pienhiukkasista johtuvista kuolemista tapahtuu WHO:n mukaan näissä maissa.

Ilmansaasteet aiheuttavat muun muassa keuhkosyöpää, sydänsairauksia, infarkteja ja hengityselimistön infektioita kuten keuhkokuumetta.

WHO:n keskiviikkona julkaisemassa tutkimuksessa kartoitettiin sisä- ja ulkoilman sisältämien haitallisten pienhiukkasten määrää eri puolilla maailmaa.

WHO:n mukaan erityisen huolestuttavaa on, että 40 prosentilla maailman väestöstä ei ole mahdollisuutta käyttää turvallisia polttoaineita esimerkiksi ruuanlaittoon kodeissaan. Hiilen tapaisten polttoaineiden käyttö ruuanlaitossa sisällä aiheuttaa WHO:n mukaan noin 3,8 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuosittain.

Ulkoilman ilmansaasteet puolestaan ovat kytköksissä vuosittain noin 4,2 miljoonaan kuolemaan, järjestö sanoo. Ulko- ja sisäilman saasteiden yhdistelmä aiheuttaa järjestön mukaan noin miljoona vuosittaista kuolemaa.

WHO:n tutkimus kattaa ilmanlaatutietoja yli 4 300 kaupungista 108 maassa.

Aiheesta muualla:

9 out of 10 people worldwide breathe polluted air, but more countries are taking action (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP