1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nigeria

Nigeriassa jälleen tuhoisa itsemurhaisku – kymmeniä kuollut

Toistaiseksi mikään taho ei ole ilmoittautunut iskujen tekijäksi, mutta äärijärjestö Boko Haramin osuutta epäillään.

Nigeria
luotien puhkoma temppeli
Nigerian hallitus valtasi Mubin kaupungin Boko Haramilta vuonna 2015, mutta yhä vieläkin kaupungissa tapahtuu iskuja. Kuvassa Boko Haramin tarkka-ampujien tukikohta Mubissa, Nigeriassa 2015.Henry Ikechukwu / EPA

Länsiafrikkalaisessa Nigeriassa kymmeniä ihmisiä on kuollut itsemurhaiskuissa Mubin kaupungissa, maan koillisosassa. Iskut tehtiin moskeijassa ja sen lähellä olevalla torilla.

Kuolonuhrien määrä vaihtelee lähteistä riippuen. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)kuolleita on ainakin 27, jopa yli 40. Lisäksi haavoittuneita on yli 50. Uutistoimisto AFP kertoo puolestaan yli 60 kuolleesta.

Mikään taho ei ole vielä ilmoittautunut iskujen tekijöiksi, mutta äärijärjestö Boko Haram on aiemminkin tehnyt iskuja Mubissa.

Mubi sijaitsee reilun 150 kilometrin päässä Bornon osavaltion pääkaupungista Maidugurista, jota pidetään Boko Haramin syntymäpaikkana. Nigerian hallituksen joukot valtasivat Mubin terroristijärjestöltä marraskuussa 2014.

Boko Haram on pyrkinyt luomaan Nigerian pohjoisosaan jyrkän islamistisen valtion. Sen hyökkäyksissä on kuollut ainakin 20 000 ihmistä vajaassa yhdeksässä vuodessa. Yli kaksi miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.

Lähteet: AFP, AFP

Lue seuraavaksi