Ylen puoluekannatusmittaus: Harkimo irrotti tapin kokoomusveneestä

Kokoomuksen kannatuksesta suli huhtikuussa 1,3 prosenttiyksikköä. Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Tuomo Turjan mukaan kokoomuksen suosio notkahti samaan aikaan kun kansanedustaja Harry Harkimo purjehti omille vesilleen.

puolueiden kannatus
Tilastografiikka puoluekannatuksesta.
Yle Uutisgrafiikka

Kokoomusjohto pelkää, että Harry Harkimon uusi Liike Nyt nipistää kokoomukselta pari kansanedustajan paikkaa Helsingissä ja Uudellamaalla. Kokoomusjohdon painajaisunissa näkyy tämän seurauksena SDP:n Antti Rinteen johtama punamultahallitus.

Ylen huhtikuun puoluekannatusmittauksessa kokoomus on edelleen niukasti suosituin puolue, mutta ero SDP:hen on selvästi kaventunut.

Kokoomusveneessä monia reikiä

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi, että kokoomusvene vuotaa nyt useammasta reiästä.

– Varmaan Harkimon lähtö on yksi asia. Toinen on sitten tämä Elina Lepomäen kritiikki. Meidän tausta-aineistostamme näkyy, että sote-ratkaisu edelleen hiertää kokoomuksen kannattajia, Turja listaa syitä kokoomuksen alamäkeen.

Taloustutkimuksen Ylelle tekemän mittauksen tausta-aineisto kertoo, että kokoomus on menettänyt kannatustaan erityisesti Turussa ja hieman myös Helsingissä ja Tampereella. Suuret kaupungit ovat kapinoineet hallituksen maakunta-sotea vastaan.

– Myöskään tämä Kaj Turusen loikkaus sinisistä kokoomukseen ei näyttäytynyt kokoomuksen kannalta myönteisenä asiana lehdistössä, Turja arvioi.

SDP noussut opposition ykköseksi

SDP:n kannatus on ollut viime syksyn jälkeen nousussa, kun taas kokoomus on pudonnut loka-marraskuun yli 22 prosentin lukemista.

Oppositiossa voimasuhteet ovat talven aikana vakiintuneet. SDP näyttää vahvistaneen asemaansa opposition kärkipuolueena. Vihreät haastoi SDP:n kärkiasemaa viime kesänä, mutta eduskuntatyön arjessa Touko Aallon vihreät ovat jääneet demareiden varjoon.

Punavihreät kukistaa hallituskolmikon

Vihreillä ei ole kuitenkaan aihetta suureen huoleen, vaikka pääministerikisa näyttää karkaavan käsistä. Mittauksissa vakiintuneella 14–15 prosentin kannatuksellaan vihreät on matkalla voittoon tulevissa eduskuntavaaleissa ja vahvaan asemaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Punavihreän opposition kolmantena pyöränä vasemmistoliittokin tavoittelee yhdeksän prosentin kannatuksellaan pientä vaalivoittoa.

SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton yhteinen 44 prosentin kannatus ohittaa selvästi hallituskolmikon eli kokoomuksen, keskustan ja sinisten 38,7 prosentin yhteiskannatuksen

Tuomo Turja: Keskusta voi vielä nousta

Viime kevään kuntavaalien jälkeen nykyinen pääministeripuolue keskusta on pudonnut pääministerikisassa ensin kokoomuksen ja myöhemmin myös SDP:n vauhdista.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja ei kuitenkaan vielä sulkisi keskustaa ulos pääministerikisasta.

– Selvästi näkyy, että keskustan sydänalueilla eli Itä- ja Pohjois-Suomessa ja maaseutupaikkakunnilla osa keskustaa normaalisti äänestävistä ei osaa nyt tällä hetkellä vielä kertoa puoluekantaansa ja on vähän miettivällä kannalla, Turja tulkitsee kyselyn tausta-aineistoa.

Jos keskusta onnistuu herättelemään kannattajansa, niin keskustalla on Turjan mukaan mahdollisuus nostaa kannatustaan ja saada aikaan myönteinen nousukierre.

Perussuomalaiset vie koko perinnön

Perussuomalaisten puoluehajaannuksesta on kulunut pian vuosi ja perinnönjako alkaa olla selvä.

Oppositioon potkitut Jussi Halla-ahon perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet kannatuksensa 8-9 prosentin välille. Tasaisesti eri puolille maata jakautuvalla kannatuksella irtoaisi seuraavissa eduskuntavaaleissa toistakymmentä kansanedustajan paikkaa.

Hallituskelpoiset Sampo Terhon siniset ovat olleet puoluerekisterissäkin jo puolisen vuotta, mutta kannatus on jämähtänyt puolentoista prosentin mutasarjaan. Kansanedustajan paikkoja ei tällaisilla ääniosuuksilla heltiä.

Lataa tutkimusaineisto tästä pdf-muodossa. (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

Analyysi: Orpo, Rinne vai Sipilä?