Twitter kehottaa kaikkia käyttäjiään vaihtamaan salasanansa ohjelmistovian vuoksi – käyttäjiä yli 330 miljoonaa

Vian takia käyttäjien salasanat näkyivät jonkin aikaa salaamattomina yhtiön sisällä, mutta vika on jo korjattu.

Ulkomaat
twitter logo ja sormi
Yhtiö havaitsi vian joitakin viikkoja sitten.AOP

Viestipalvelu Twitter kehottaa blogissaan kaikkia käyttäjiään vaihtamaan salasanansa varotoimenpiteenä, uutisoi muun muassa CNN (siirryt toiseen palveluun). Yhtiön sisällä havaittu järjestelmävika poisti salauksen osasta salasanoja, jolloin ne olivat selkeästi luettavissa viestipalvelun sisäisessä tietojärjestelmässä.

Twitter ilmoitti korjanneensa vian, eikä yhtiön sisällä ole havaittu salasanojen varastamista tai väärinkäyttöä. Palvelun kaikkia käyttäjiä, joita on yli 330 miljoonaa, kehotetaan silti vaihtamaan salasanansa varmuuden vuoksi. Yhtiön tiedotteessa ei tarkennettu, kuinka monta salasanaa ehti vaarantua.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Twitterin sisäisistä asioista tarkemmin perillä oleva henkilö on vahvistanut, että salasanoja vaarantui huomattava määrä ja ne olivat salaamattomina useita kuukausia. Yhtiö havaitsi vian joitakin viikkoja sitten ja on raportoinut asiasta viranomaisille.

Lähteet: Reuters, STT