Eläinten ihastelun lisäksi luonnon ääniä voi nyt kuunnella suorana – WWF:n Luontolive laajeni

Luonnon ääniä välittävä mikrofoni on asennettu Helsingin edustalla sijaitsevan Vallisaaren yleisöltä suljettuun osaan.

luonto
Vallisaaren keväistä kukkaloistoa.
Kukat kukkivat toukokuussa Vallisaaressa vanhan talon pihalla.Petteri Juuti / Yle

Ympäristöjärjestö WWF on laajentanut Luontoliveään kuvalähetyksistä ääniin.

Järjestö asensi yhdessä Metsähallituksen kanssa mikrofonin Helsingin edustalla sijaitsevaan Vallisaareen (siirryt toiseen palveluun), jotta yleisö pääsisi kuuntelemaan luonnon ääniä suorassa lähetyksessä. Järjestön mukaan tavoitteena on tuoda luonto lähemmäs ihmisiä.

Mikrofoni sijaitsee Vallisaaren yleisöltä suljetussa osassa, jonka lehdoissa ja tuomitiheikössä asuu useita eri laululintuja kuten mustarastaita, laulurastaita ja peukaloisia.

Linnunlaulun lisäksi WWF:n livessä voi kuulla sammakon kurnutusta. Kevään edetessä lähetyksen eläinlajien kirjo kasvaa ja tuurilla voi kuulla uhanalaistenkin lajien ääniä.

Norppalivestä innoituksensa saanut Luontolive-sivusto (siirryt toiseen palveluun) avattiin huhtikuun puolessa välissä. Suoria lähetyksiä on sittemmin katsottu yli 100 000 kertaa, WWF kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Järjestön kamera- ja äänihankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja niiden kohtaamista uhkista.

Kuuntele luontoa WWF:n sivuilla (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

Norppalive sai haastajan – WWF: suorissa lähetyksissä voi seurata liito-oravan ja metsäpeuran touhuja

Sadattuhannet saksalaiset katsoivat Norppaliveä – kaikkiaan katsojia kolme miljoonaa