Harjavallan padolla tehty ensimmäinen veden ohijuoksutus – öljyä ei karannut joen alajuoksulle

Ohijuoksutuksessa on vaarana, että öljyä pääsee torjuntapuomin ohi jokiveteen. Juoksutuksia joudutaan todennäköisesti tekemään useampi.

Kokemäenjoki
Öljyntorjuntapuomi Kokemäenjoessa Harjavallan voimalaitoksella.
Karri Laihonen / Yle

Kokemäenjoen veden käytössä tulee olla erityisen huolellinen Harjavallan Siltatien ylävirran alueella, Nakkilan, Ulvilan ja Porin alueella.

Porin kaupungin ympäristö- ja terveysvalvontayksikkö suositteee, että jokivedestä tulee tarkastaa mahdollinen öljyn esiintyminen ennen käyttöä. Myös joesta kalastettujen kalojen laatu kannattaa varmistaa ennen käyttöä.

Öljyn esiintyminen johtuu Pori Energian joulukuisesta öljyvuodosta.

Harjavallan patoaltaasta pyydettiin maaliskuun aikana kaloja haitallisten aineiden pitoisuuksien selvittämiseksi. Joesta pyydettiin kuhaa, lahnoja ja sulkavia, joissa ei havaittu liikaa syöpää mahdollisesti aiheuttavia PAH-yhdisteitä. Tavoitteena oli pyytää myös lohikaloja, mutta niitä ei saatu pyydykseen. Näin ollen lohikalojen pitoisuuksista ei ole tietoa.

Ensimmäinen ohijuoksutus tehty

Harjavallan voimalaitoksella tehtiin veden ohijuoksutusta torstaina tulvatilanteen takia.

– Ohijuoksutuksessa ei karannut öljyä jokeen. Todennäköisesti sitä joudutaan tekemään vielä uudestaan, kertoo öljyntorjuntatoimista vastaavan Meritaito Oy:n projektipäällikkö Kalle Bask.

Jo aiemmin jokiveden käyttäjiä on informoitu Harjavallan Siltatien ja Voimalaitoksentien välisellä alueella uintikiellosta tai jokiveden käyttämisestä peseytymiseen tai löylyvedeksi. Vettä ei tule myöskään käyttää kasteluvetenä.

Lue lisää:

Harjavallan joulukuisen öljyvuodon siivous jatkuu – satoja yhteydenottoja, uintikielto voi kestää koko kesän

Sateet voivat tuoda öljyn Kokemäenjoen alajuoksulle