Miljonäärien löytyminen sai Loimaan huokaisemaan helpotuksesta – mysteeri kuitenkin kutkuttaa yhä mieliä

Piilossa pysyneet Eurojackpot-voittajat ovat olleet pienen kaupungin kevään puheenaihe. Veikkaukselle vihdoin ilmoittautuneet onnekkaat aikovat jatkossakin pitää matalaa profiilia.

Loimaa
Eurojackpot-kuponkeja Loimaan Prismassa.
Mari Kahila / Yle

LoimaaNeljän nuoren miehen moporetkue karauttaa Loimaan Prisman pihaan lauantaiaamuna. Suurin osa heistä onkin jo kuullut, että kyseisessä kaupassa myyty 90 miljoonan euron arvoinen jättipotti on viimein löytänyt ottajansa.

Sampo Turpeinen, Teemu Ojala, Jesse Salonen ja Jere Suvilahti kertovat, että helmikuusta asti kylillä on arvuuteltu, missä voittajat luuraavat. Veikkaus tiedotti perjantaina heidän lunastaneen voittonsa aiemmin viikolla.

– Kaikki vaan ovat sanoneet, että se on joku vanha mummo, joka on unohtanut kupongin jonnekin Raamatun väliin.

– Veikkaan, että ovat halunneet odottaa voittohuuman ja ostohalujen laskevan. Ainakin jos itse saisin lottovoiton, ostaisin kaiken mitä näen.

Kyllä varmasti aletaan naapureita katsoa vähän eri silmällä.

Tanja Raikaa

Veikkauksen mukaan voittajat ovat ilmoittaneet, että he aikovat jatkossakin pitää matalaa profiilia.

– Loimaa on niin pieni kaupunki, että sen näkee heti, jos jollain on vähän enemmän rahaa, arvelee yksi mopoilijoista.

Nuoret miehet tuumivat, että 90 miljoonalla eurolla voisi ostaa talon, ellei kaksikin. Ja loppurahat voisi laittaa säästöön.

Koira söi, juoppo hukkasi...

Myyntipäällikkö Tanja Raikaa kertoo tiedon levinneen perjantai-iltana tuoreeltaan Loimaan Prisman henkilökunnan keskuudessa. Asiakkaillekin asiasta kuulutettiin välittömästi kaupan käytävillä.

Hän myöntää, että liki kolme kuukautta kestäneen odotuksen aikana usko oli välillä koetuksella. Pelkona oli potin jääminen Suomen rajojen ulkopuolelle.

– Tässä on jo epäilty, että koira on syönyt kupongit. On loistava asia, että ne ovatkin olleet tallessa koko ajan.

Pyrkimys pitää matalaa profiilia saattaa osoittautua haastavaksi voittajille, joista kunkin tili on nyt 22,5 miljoonaa euroa pulleampi.

– Onhan Loimaa pieni paikkakunta. Kyllä varmasti aletaan naapureita katsoa vähän eri silmällä, että tuleeko pihaan uutta autoa, naurahtaa Tanja Raikaa.

Eipä juuri sellainen tuuri meidän suvussa käy.

Merja Kivimäki

Loimaalainen Rauha Friman kertoo olevansa helpottunut, että hänen päätähuimaavaksi kuvailemalleen summalle on löytynyt omistajat.

– Sellaistakin spekulaatiota olen kuullut, että jos joku juoppo on saanut sen ja heittänyt kupongin pois.

Merja Kivimäki oli saapunut Sotkamosta sukuloimaan. Osa lapsista on asunut Loimaalla jo hyvän tovin, mutta helmikuinen uutinen jättipotin kolahtamisesta saviseudulle ei Kivimäellä nostattanut turhia toiveita.

– Eipä meidän suvussa juuri sellainen tuuri käy. Varmaan jonkin aikaa pystyvät pitämään voittonsa salassa, mutta jossain vaiheessa paljastuu ainakin osittain tai arvaillaan, että ahaa, miettii Merja Kivimäki.

Nimettömänä pysyttelevää nuorta naista eivät kylillä kiertäneet spekulaatiot voittajista paljoa kiinnosta.

– Se voittaa, joka voittaa. Jos se olisi tapahtunut Rovaniemellä, ei se silloinkaan kiinnostaisi. En se minä ole, joten ei se minua kiinnosta. Unohdin itse lotota.

Lue lisää:

Loimaan Eurojackpot-voittajat löytyivät – lunastaneet 90 miljoonan euron potin tällä viikolla

Veikkaus odottaa Loimaan Eurojackpot-voittajien ilmoittautumista – "Toistaiseksi tänne ovat soitelleet vain toimittajat"

Eurojackpotin jättivoittajat edelleen kadoksissa: "Kovasti olemme odottaneet, että heistä jotakin kuuluisi"

Loimaa meni sekaisin 90 miljoonan euron jättipotista: Puhetta tulee, jos naapuriin ilmestyy hieno auto

Eurojackpotin 90 miljoonan jättipotti tuli Suomeen – "Nollia niin paljon, että pitää melkein naapurista lainata"