Kesä toi rattijuopot – poliisilla pitänyt kiirettä

Poliisi pitää hyvin tärkeänä, että kansalaiset soittavat hätäkeskukseen mahdollisimman nopeasti epäillyistä tapauksista.

liikennejuopumus
Mies puhaltaa alkometriin.
AOP

Poliisin haaviin on kuluneen vuorokauden aikana jäänyt useita kymmeniä rattijuoppoja tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena liikkeellä olleita. Tilastoissa rattijuoppoja löytyi ihan koko maasta. Törkeimmät lukemat puhaltaneet saivat mittarin värähtämään jopa 2,8 promilleen.

Yksin Hämeen alueella saatiin yhden yön aikana kiinni kymmenkunta rattijuoppoa.

– Ei tämä kyllä ihan poikkeuksellista ole, mutta kyllä sanoisin, että on normaalia isompi määrä, kerrotaan Hämeen poliisin tilannekeskuksesta.

Lukemissa näkyy kesä ja hyvät kelit.

– Kyllä se on ihan selkeää. Kun on tarve liikkua, niin silloin mukana on ajattelemattomuutta ja tarve liikkua menee järjen edelle. On vähän otettu ja pitää lähteä jonnekin päin, ja silloin lähdetään joskus maistissa. Valitettavasti.

Poliisin arvion mukaan rattijuopoista naisia on karkeasti arvioiden joka kolmas. Miehet johtavat tilastoissa negatiivisessa mielessä, mutta nykyään naiset ovat arkipäivää myös näissä tilastoissa.

Lisäksi poliisi kertoo törkeään rattijuopumukseen syyllistyneiden määrän olevan isompi kuin tavalliseen rattijuopumukseen syyllistyvien.

– Kyllä sanoisin, että törkeitä rattijuopumuksia tulee enemmän. Tämä on mutu-tuntumalta. Toisaalta ne paljastuvat helpommin mm. ajovirheiden takia.

Enemmän maistissa ajavat jäävät kiinni monesti jo sen takia, että he aiheuttavat vahinkoa tai kiinnittävät helpommin kansalaisten huomion.

Sellaisesta poliisi kehottaa heti soittaman hätäkeskukseen numeroon 112.

– Se on nimenomaan se. Ja viipymättä, ettei jäädä jahkailemaan sitä. Mahdollisimman nopeasti, ettei se auto ehdi kauas. Ja se rekisterinumero on meille aika tärkeä. Se kertoo meille monia asioita.

Ilmoituksia tuleekin ihan kiitettävästi.

– Varsinkin tällaisena kauniina kesäisenä, keväisenä päivänä. Niitä tulee useita ilmoituksia päivässä – ja monesti ne pitävät paikkansa, poliisista kerrotaan.