Tulvahuippua odotetaan Lapin jokiin

Kevättulvien eteneminen riippuu sääoloista, sillä vesisateet saattavat nostaa tulvat haitallisen suuriksi.

Tornio
Kevättulva Tornionjoella.
Kevättulva Tornionjoella vuonna 2015.Risto Koskinen / Yle

Lapin jokien kevättulvien ennustetaan olevan suurimmillaan tällä viikolla.

Eteläisessä Lapissa jokien vedenpinnan arvioidaan lähtevän nousuun maanantaina. Esimerkiksi Tornionjoen alajuoksulta jäät lähtivät liikkeelle sunnuntaina.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan tulvista ennustetaan nyt keskimääräistä suurempia nopean sulamisen vuoksi.

Lämpimät päivät vauhdittavat lumien sulamista, minkä lisäksi sulamisaikaan osuvat runsaat sateet voivat nostaa tulvat haitallisen suuriksi.