Maakuntahallitus: ulosottovirastojen toimipaikkojen lakkauttamisesta olisi Hämeessä enemmän haittaa kuin hyötyä

Hämeen liitto puolustaa Forssan ja Riihimäen ulosottoviraston toimipaikkojen säilyttämistä oikeusministeriön keskittämishanketta vastaan.

Ulosottovirasto
Kuvassa käsi pitää kympin seteliä pöydän päällä, jossa on muutamia pikkukolikoita.
Kia-Frega Prepula / Yle

Forssan ja Riihimäen ulosottoviraston toimipaikat tulee säilyttää ja valtion luopua näiden sulkemishankkeesta. Hämeen maakuntahallitus otti kantaa oikeusministeriön ulosottovirastojen lakkautushankkeisiin maanantaina. Oikeusministeriön tarkoituksena on vähentää ulosottovirastojen toimipisteverkkoa 64:sta 46:een.

Kanta-Hämeessä ministeriön karsinta johtaisi siihen, että Hämeenlinnan piste säilyisi ja muut suljettaisiin. Hämeen liiton mukaan sulkemisella on Kanta-Hämeessä merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Lisäksi Riihimäen ja Forssan toimipaikkojen lakkauttamisen haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.

Maakuntahallitus toteaa, että vaikka toimipaikassa asiointi ei olekaan säännöllistä asian luonteen vuoksi, olisi sujuva ja vaivaton asiointi turvattava, samoin kuin tehokkaan perinnän mahdollistaminen.