Sienirihmastoja, hirvenmetsästystä ja perinteisen maalaustaiteen paluu – uudet kuvataiteilijat esittäytyvät

Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta maisteriksi valmistuvat taiteilijat ovat teroittaneet kyntensä perinteistä Kuvan Kevät -näyttelyä varten. Tämän vuoden ykköstrendeihin kuuluvat sekä esittävä maalaustaide että luonnonläheiset ja orgaaniset materiaalit.

kuvataide
Kuvan Kevät, Kristiina Ljokkoi
Kristiina Ljokkoi Työmaa-teoksen äärellä.Jussi Mankkinen / Yle

Helsingin Hietalahdessa sijaitsevassa Project Room -näyttelytilassa kuuluu vasaraniskujen teräviä paukahduksia ja murenevien luiden ritisevää ääntä. Metalli kohtaa hohtavanvalkoisen pääkallon, joka halkeaa ensin kahtia ja pirstoutuu sitten yhä pikkuruisemmiksi osasiksi. Lopulta kaikki se, mitä pitkänomaisen kallon monimutkaisesta ja hienostuneesta luisesta labyrintistä on jäljellä, muuttuu morttelin käsittelyssä tomumaiseksi jauheeksi.

Tällaista kuvastoa tarjoaa Harriina Räinän Hunted-videoteos. Sen symboliikka ei vahvempaa voisi olla: "maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman", kuten elämän ja fyysisen ruumiin hetkellistä tilapäisyyttä ja väistämätöntä katoavaisuutta Raamatussa luonnehditaan.

– Koko elämä ja henki ovat kirjautuneet luustoon. Luiden murskaaminen jauheeksi viittaa materiaalin ja viimeisten jäänteiden vapauttamiseen. Lisäksi tällainen teko edesauttaa maatumisprosessia, Räinä tarkentaa.

Kuvan Kevät, Harriina Räinä
Harriina Räinää kiinnostaa taiteellinen tutkimus.Jussi Mankkinen / Yle

Tässä ei sentään ole kyse ihmisen luista, vaan suomalaisen metsän kruunupään eli hirven tomumajasta. Harriina Räinä taltioi viime syksynä pienen metsästysseuran toimintaa, mistä Hunted-teos syntyi. Seuralta saatujen luiden rikkomisen ohella siihen on dokumentoitu hirvenmetsästyksen saloja. Tavoitteena on ollut tutkia metsästystä etnografisesta näkökulmasta. Se on Räinän kohdalla luontevaa, koska hän on kotoisin pohjoissuomalaisesta perheestä, jonka elämässä hirvenmetsästyksellä on ollut merkittävä rooli.

– Oma kehoni on kasvanut hirvenlihalla, ja tunnen tietynlaista kiitollisuutta tuota eläintä kohtaan. Kun muutin 16-vuotiaana pois kotoa, lopetin lihansyönnin. Mielestäni naudanliha maistuu oudolta ja yhtä oudolta tuntui ajatus ostaa lihaa lähikaupasta. Ryhdyin myös pohtimaan onko oikein, että tunteva eläin on olemassa vain siksi, että me syömme sen. Hirvi on olemassa muutenkin ja se saa lisääntyä vapaasti. Tappamisen tapahtuma liittyy toki myös hirveen, mutta sen kohdalla ei ole muunlaista hyväksikäyttöä.

Räinän mielestä hirvenmetsästyksessä ei sinänsä ole mitään brutaalia saati vastenmielistä, vaikka monelle kaupunkilaiselle se voi olla kauhistus.

– Luontoa ja metsästettävää eläintä on aina kunnioitettu siinä kulttuurissa ja perinteessä, josta itse tulen. Ne metsästäjät, joita olen tavannut ajattelevat usein, että hirvi on superälykäs eläin – metsästyspäivän jälkeen on voitu todeta, että hirvi oli taas viisaampi.

Kuvan Kevät, Riikka Hyvönen
Riikka Hyvösen sekatekniikkaa hyödyntävä teos.

Sienirihmastojen lumoissa

Harriina Räinän kaltaista taiteellista tutkimusta harjoittaa myös Kristiina Ljokkoi, jota kiinnostaa etenkin orgaanisen ja epäorgaanisen materiaalin kohtaaminen. Biologiaa opiskellut Ljokkoi tunnetaan elävistä veistoksistaan, joihin liittyy kontrolloimattomuuden ajatus ja tunne.

Esimerkiksi Project Roomissa nähtävässä Työmaa-installaatiossa tärkeää roolia näyttelevät osterivinokas-sienet.

– Eläviä organismeja on aina vaikeampi kontrolloida taideteoksessa kuin perinteisiä materiaaleja. Ne vaativat aikaa ja hoitamista, mutta tuovat taiteeseen myös kiehtovaa prosessinomaisuutta. Kaikkea ei voi kontrolloida, mikä kuvastaa myös ihmisen suhdetta maailmaan, Ljokkoi toteaa.

Kuvan Kevät, Kristiina Ljokkoi, biotaide, osterivinokas, sieni
Kristiina Ljokkoin teoksessa on osterivinokkaita.Jussi Mankkinen / Yle

Ljokkoita viehättää elävissä organismeissa myös se, että niiden ansiosta taideteos muuttaa jatkuvasti muotoaan.

– Esimerkiksi sienien kohdalla näkyvien itiöiden elinkaari on melko lyhyt, joten tavallaan katsoja kokee aivan erilaisen taideteoksen eri viikkoina. Nämä osterivinokkaat on myös varta vasten kasvatettu kahvinpuruissa. Ideana on näyttää, kuinka arkipäiväistä kotitalousjätettä voi käyttää hyödyksi ja siinä voi kasvattaa uutta ravintoa.

Ei ihme, että Ljokkoi on ihastunut sieniin – hänen mukaansa niillä kun voi olla merkittävä rooli maapallon ympäristötilanteen parantamisessa.

– Sienten avulla on muun muassa pystytty ennallistamaan saastunutta maaperää. Myös pakkausmateriaaleilla ja sienillä on tehty tieteellisiä kokeita. Pakkausmateriaaleihin on pistetty lepotilassa olevaa sienirihmastoa, joka on aktivoitunut biojätteen sisällä. Tällä tavalla pakkausmateriaalit on saatu hajoamaan todella nopeasti.

Kuvan Kevät, Mikko Luostarinen, Lasse Juuti, Ann-Sofie Claesson
Mikko Luostarinen ja Lasse Juuti Ann-Sofie Claessonin maalauksen edessä.Jussi Mankkinen / Yle

Kannibalistisen maalauksen jäljillä

Tänä vuonna Kuvan Keväässä on erityisen hyvin näkyvillä perinteinen ja esittävä maalaustaide. Ilmiön voi kokea vastapainoksi alati teknistyvän nyky-yhteiskunnan virtuaalisille maailmoille. Se voi liittyä myös kielellisyydestä pakenemiseen.

Esimerkiksi Ann-Sofie Claessonin fotorealististen öljyvärimaalausten lähtökohtana ovat olleet vanhat perhevalokuvat. Teknisesti taidokkaat maalaukset tarkastelevat muistia ja ajan kulumista ja niihin on lisätty myös vääristäviä elementtejä – muistihan ei tunnetusti toimi sataprosenttisen varmasti.

Kuvan Kevät, Tuuli Kerätär, True Blue
Tuuli Kerätär: True Blue (yksityiskohta)Jussi Mankkinen / Yle

Tuuli Kerättären upeissa väreissä hehkuvat maalaukset tuovat mielleyhtymiä eksoottisiin paikkoihin ja etelän kuumana väreilevään lämpöön. Taiteilija itse kertoo yhdistelevänsä ennakkoluulottomasti toisiinsa abstraktia ja esittävää taidetta ja haluavansa häivyttää näiden kahden määritelmän joskus ehdottomaksikin koettua rajapintaa.

Virolaistaustaisen Katarina Meisterin valtavan Medusan lautta -öljymaalauksen syntyhistoria taas on varsin poikkeuksellinen.

– Äitini lähetti minulle kuvan koiranpennuista, ja mielessäni se alkoi linkittyä välittömästi Théodore Géricaultin Medusan lauttaan, Meister kertoo.

Kuvan Kevät, Katarina Meister, Medusan lautta -maalaus
Katarina Meister ja jättikokoinen Medusan lautta -maalaus.Jussi Mankkinen / Yle

Géricaultin vuonna 1819 valmistunut maalaus kuuluu ranskalaisen romantiikan merkkiteoksiin, ja se sai aikoinaan varsin ristiriitaisen vastaanoton. Kuolemaa ja tuhoa graafisesti esittelevä teos pohjautuu Méduse-laivan haaksirikkoon, johon liittyi muun muassa kannibalismia.

Kun tällainen tematiikka yhdistetään neljään viattoman söpöön koiranpentuun, syntyy odottamattoman kiehtova jännite, joka avaa ovia monenlaisille tulkinnoille. Myös kokonsa puolesta Meisterin ja Géricaultin maalaukset ovat yksi yhteen: kummankin korkeus on lähes viisi ja leveys yli seitsemän metriä.

– Voisi sanoa, että kyse on tutkimuksesta, jossa tarkastellaan näiden kahden teoksen yhteisiä piirteitä, Katarina Meister tarkentaa.

Kuvan Kevät, Katarina Meister, Medusan lautta -maalaus
Katarina Meisterin Medusan lautta -maalaus (yksityiskohta).Jussi Mankkinen / Yle

Yhteisiin piirteisiin kuuluu etenkin muoto. Lautta, jolla elävien ja kuolleiden kehojen bakkanaali makaa Géricaultin maalauksessa näyttäytyy perspektiivin takia vinoneliönä, kuten koiranpentujen alla oleva värikäs kangaskin.

Meisterin teoksen akvarellimaisuus on saatu aikaiseksi ohuen ohuella öljyvärillä, johon on sekoitettu runsaasti tärpättiä.

– Olen hyvin kiinnostunut itse maalausprosessista – siitä millainen tapa se on tehdä kuvia. Se on minusta jännittävää, Meister toteaa.

Kuvan Keävt, Antti Kytömäki, kineettinen veistos
Antti Kytömäen kineettinen veistos.Jussi Mankkinen / Yle Uutiset

Antti Kytömäen kineettinen veistos taas on varsin kaukana perinteisestä maalaustaiteesta. Seinän takana on magneetti, joka liikuttaa teoksen hurjasti pyöriviä nauloja. Samalla naulat veistävät jälkiä alumiinilevyyn, josta kuuluu ratisevaa ääntä.

– Ehkä siitä tulee mieleen sateen ropina tai hitsaamisen ääni. En voi enää arvioida sitä kovinkaan objektiivisesti, koska olen kuunnellut sitä parin kuukauden ajan ja tällä hetkellä se kuulostaa jo aika rasittavalta, Kytömäki toteaa.

Kuvan Kevät, Antti Kytömäki
Antti Kytömäki tekee kineettisiä veistoksia. Lopputulos saavutetaan usein improvisaation kautta.Jussi Mankkinen / Yle

Tulevaisuuden problematiikkaa

Mutta kuinka tulevat ammattitaiteilijat sitten suhtautuvat huomiseen – taiteilijan ammatti kun ei tunnetusti ole työnsaantimahdollisuuksiltaan niitä kaikkein tasaisimpia ja vakaimpia.

– Voin olla naiivi, mutta en ole millään tavalla huolessani tulevaisuudesta. Olen ollut töissä Postissa ja baarissa sekä tehnyt kaikenlaista muutakin edesauttaakseni taiteellista uraani ja voidakseni ostaa kankaita ja maalaustarvikkeita. Tosin haluaisin keskittyä pelkästään taiteen tekemiseen, jos se vain olisi mahdollista. Suomessa on tarjolla paljon apurahoja ja stipendejä, ja monet tuntemistani taiteilijoista tekevät hakemuksia koko ajan. Ehkä se ei kuitenkaan ole kaikkein paras ratkaisu, Katarina Meister pohtii.

Kuvan Kevät, Mikko Luostarinen
Mikko Luostarisen sekatekniikalla tehty maalaus.Jussi Mankkinen / Yle

Harriina Räinä taas on taustaltaan taidegraafikko ja saa teostuloja myydyistä töistään.

– Kyse on varsin marginaalisesta tulonlähteestä, eikä sillä elä. Totta kai tulevaisuus on epävarmaa, mutta sama epävarmuus leimaa monia muitakin ammatteja, joten en ole peloissani. Minulla on kiinnostusta nimenomaan taiteelliseen tutkimukseen ja toivon, että valmistumisen jälkeen voisin kuvataiteellisen praktiikan lisäksi kirjoittaa. Tulen myös hakemaan apurahoja, mutta luultavasti en voi olla kaiken aikaa niiden varassa, Räinä sanoo.

Räinä haluaisi tulevaisuudessa olla myös mukana vaikuttamassa yhteiskunnan toimintaan.

– Edustan sellaista tutkimuksellista puolta, jossa käsitellään muun muassa jälkifossiilisen elämän ja taiteen mahdollisuuksia – eli mitä tapahtuu, kun öljy loppuu. Tahtoisin olla mukana ekologisella puolella ja tutkia esimerkiksi metsien käyttöä.

Kuvan Kevät, Sebastian Reis, Vallankumous olen minä -maalaus
Itävaltalaisen Sebastian Reisin Vallankumous olen minä -maalaus.Jussi Mankkinen / Yle

Kristiina Ljokkoin mielestä taiteilijoiden taloudellinen asema on aina ollut varsin huono ja epävarma.

– Jos jättäytyy pelkkien apurahojen varaan, ei välttämättä pysty elämään kovin suunnitelmallista elämää, Ljokkoi sanoo.

Viime aikoina Ljokkoi on tehnyt päivätöitä, mutta pystynyt viikonloppuisin ja iltaisin toteuttamaan taiteellisia ambitioitaan esimerkiksi veistosinstallaatioiden ja vedenalaisten konserttien muodossa.

– Tuntuu siltä, että taiteilijuus valitsee minut aina uudelleen ja uudelleen, vaikka haluan ehdottomasti tehdä myös kuratoimista sekä kuvataiteen opettamistyötä. Minun kohdallani kyseiset ammatilliset identiteetit ruokkivat toinen toistaan, Ljokkoi summaa.

Kuvan Kevät, Ksenia Yurkova, Selkärankakeitto ja täytettyjä jäniksiä
Ksenia Yurkovan Selkärankakeitto ja täytettyjä jäniksiä -teos käsittelee ruokaa.Jussi Mankkinen / Yle