1. yle.fi
  2. Uutiset

Laava tuhonnut jo 35 rakennusta Havaijilla

Kilauea on purkautunut vuodesta 1983 lähtien.

tulivuorenpurkaukset
A handout photo made available by the United States Geological Survey (USGS) shows lava flow moving on Makamae Street in Leilani Estates, near Pahoa, Hawaii, USA, 06 May 2018 (issued 07 May 2018).
Laavavirran katkaisema tie Pahoan lähistöllä Havaijin saarella 6. toukokuuta 2018.USGS / EPA

Laavavirrat purkautuvasta Havaijilaisesta tulivuoresta ovat tuhonneet jo 35 rakennusta, osavaltion viranomaiset kertoivat maanantaina. CNN:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) 1 700 asukkaalle on annettu evakuointikäsky. Evakuointikäsky on annettu Leilani Estates- ja Lanipuna Gardens -saarelle.

Turisteja ja muita vierailijoita on pyydetty pysymään poissa alueilta, joissa laava ja myrkkykaasut leviävät. Viranomaiset ovat varoittaneet kaasujen ja laavan lisäksi maanjäristyksistä.

Kilauean purkaus voimistui hetkeksi viime torstaina. Kyseessä on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja sen purkaus on jatkunut vuodesta 1983. Tiedemiesten mukaan tällä hetkellä laavavirtoja aiheuttaa hieman kohonnut paine tulivuoren sisällä, eikä niiden loppumisen ajankohtaa osata arvioida.

Aiheesta muualla:

Hawaii's Kilauea volcano: When, why and what's next (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: STT, AP

Lue seuraavaksi