Porilainen nainen otti pysäyttävän kuvan: "Linnunpesän ei todellakaan kuuluisi näyttää tältä" – Myöhemmin pesä paljastui taideteokseksi

Netta Tervonen jakoi kuvan, jotta ihmiset alkaisivat miettiä enemmän roskaamista. Myöhemmin kuva paljastui hänelle ja yleisölle taideteokseksi. Lintuasiantuntijoiden mukaan linnut käyttävät muovia pesissään.

muovijäte
Linnunpesässä on paljon muovia.
Netta Tervonen

Netta Tervonen oli maanantaina illalla Porin Kirjurinluodossa kuvaamassa auringonlaskua miehensä kanssa. Tervonen kuvaa blogiinsa myös luontokuvia.

Pariskunta päätti kävellä vielä lintutarhan kautta. Sieltä löytyi erikoinen linnunpesä korokkeelle nostettuna.

– Ensimmäinen reaktioni oli hyi. Otin siitä kuitenkin kuvia.

Kotona valokuvia katsoessa linnunpesä alkoi askarruttaa. Netta Tervonen päätti jakaa sosiaalisessa mediassa siitä kuvia.

– Raadollisuus tulee esiin. Kuva on kaunis ja samalla aikaa todella ruma. Toivon, että nämä kuvat herättävät jokaisessa jonkinlaista ajatusta ja oivallusta. Linnunpesän ei todellakaan kuuluisi näyttää tältä.

Yle Uutiset näytti kuvaa lintuasiantuntijalle, joka arveli pesää variksen tekemäksi.

Epäilys heräsi

Myöhemmin jutun julkaisun jälkeen biologi Janne Lampolahti alkoi epäillä kuvan todenperäisyyttä. Janne Lampolahti arvelee pesää ympäristötaiteeksi.

– Sinänsä hyvä muistutus roskaongelmasta. Rastaan- ja variksenpesissä näkyy toisinaan muovinriekaleita, pitäväthän ne vettä paremmin kuin risut ja heinä. Ja kestävät taivuttelua repeilemättä, Lampolahti sanoo.

Myös Bird Lifen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa arvelee, että pesä on ihmisen tekemä. Linnut vievät muovia pesään, mutta eivät Arkiomaan mukaan pysty kiertämään narua.

Paljastuu, että kyseinen taideteos on Heli Koskelan tekemä ja valmistunut vuonna 2016 Poriin.

Asiantuntijoiden mukaan linnut käyttävät kyllä muovia materiaalina, vaikka somessa huomiota herättänyt pesä ei ole linnun tekemä.

Simo Koskinen lähetti jutun julkaisun jälkeen toimitukseen kuvan, jossa pesässä on käytetty muovia. Kuva on otettu tammikuussa Helsingin Länsiterminaalissa.

"Kuvaa hyvin nykyaikaa"

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin sanoo, että hän on nähnyt muitakin valokuvia, joissa linnunpesässä on muovia.

– Linnut ovat luonnostaan kekseliäitä ja kiinnostuneita luontoon jääneistä materiaaleista. Ne saattavat viedä pesään myös paperia ja kiiltäviä esineitä.

– Tämä kuvaa hyvin nykyaikaa. Muovista on tullut rakennusaine linnunpesään, vaikka eihän se ole normaali pesäntekoaine, Helin sanoo.

Helin ei itse ole nähnyt vastaavaa, mutta tietoja muovista tulee jatkuvasti. Hänen mielestään on huolestuttavaa, että upeat petolinnut, kuten sääksi, ovat raahanneet muovia pesäänsä.

– Valitettavasti tämä on lisääntyvä ongelma. Valtameren lähellä olevilla linnuilla on löytynyt muovia mahoista. Ilmeisesti ongelma on tulossa myös Suomeen.

Luulee ravinnoksi hajun takia

Muovia on löytynyt esimerkiksi lokkien mahoista. Tämä voi olla vaarallista.

– Muovi on myrkyllistä. Lintu ei välttämättä pysty oksentamaan sitä varsinkin, jos muovi on nauhamaista. Sitä kertyy sitten elimistöön, Helin sanoo.

Helinin mukaan myös kalastussiimat ovat tästä syystä vaarallisia. Vastikään kuikka jäi siimaan kiinni, eikä sitä saatu autettua.

– Muovia näkee välillä myös lokkien jaloissa, kun nämä ovat käyneet kaatopaikalla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan muoveihin kertyy planktonia ja ravinnon hajua.

– Lintu ajattelee tämän tuoksun takia muovia ravinnoksi ja syö sen.

Korjaus 8.5. kello 15.57 Lisätty kahden muun asiantuntijan kommentit ja tieto, että kyse on taideteoksesta. Lisätty myös valokuva linnunpesästä, jossa on tiettävästi käytetty muovia.