Uuden Tampereen yliopiston ympärillä kuohuu: Kymmenen päättäjää valitti hallinto-oikeuteen

Valituksen taustalla on pitkään jatkunut kiista siitä, miten yliopistolakia sovelletaan säätiöyliopistoissa ja uudessa Tampereen yliopistossa.

hallinto-oikeus (erikoisalat)
Lukusali Tampereen yliopistossa.
Tampereen yliopiston lukusali.Jani Aarnio / Yle

Uuden Tampereen yliopiston vallankäytöstä on jätetty valitus hallinto-oikeuteen. Tampereen yliopiston vaaleilla valitun konsistorin 19 jäsenestä kymmenen kertoo jättäneensä maanantaina valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Valituksen taustalla on pitkään jatkunut kiista siitä, miten yliopistolakia sovelletaan säätiöyliopistoissa ja uudessa Tampereen yliopistossa. Konsistori on yliopistolain tarkoittama yliopistoyhteisön yhteinen monijäseninen toimielin, tavallaan akateeminen hallitus.

Valituksen jättäneet hakevat muutosta päätöksiin, joissa konsistorin ulkopuolinen jäsen valittiin konsistorin puheenjohtajaksi.

Uuden Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallitus määräsi huhtikuussa yliopiston ensimmäisen konsistorin tilapäiseksi puheenjohtajaksi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun dekaanin Antti Lönnqvistin.

– Tampereen yliopiston käynnistämiseen on liittynyt runsaasti lainopillisia epäselvyyksiä. Tilanne on edennyt niin pitkälle, että olemme pakotettuja hakemaan tuomioistuimelta kannan tehtyihin ratkaisuihin, koska niiden laillinen perusta on kyseenalainen, sanoo yksi valituksen jättäneistä konsistorin jäsenistä Ilona Taubert tiedotteessa.

Ei ensimmäinen valitus

Konsistorin jäsen Mikko Lampo sanoo, että säätiöyliopistot ovat tuoneet oikeudellista epäselvyyttä.

– Niiden toiminnan suhteesta yliopistolakiin on ollut epäselvyyttä siitä asti, kun uusi yliopistolaki hyväksyttiin vuonna 2009. Kiireellä ja huolimattomasti tehty yliopistolaki on aiheuttanut sekaannusta siinä, toteutuuko perustuslain turvaama yliopistojen itsehallinto säätiöyliopistoissa. Nyt pyrimme saamaan tähän ratkaisun tuomioistuimesta.

Valituksen jättivät professori Mari Hatavara, professori Arto Haveri, professori Risto Kunelius, professori Eeva Moilanen, erikoissuunnittelija Ismo Isopoussu, yliopistotutkija Hanna Kuusela, tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Janne Kajander, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Mikko Lampo ja kasvatustieteen ylioppilas Ilona Taubert.

Uuden Tampereen yliopiston on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2019. Valituksen tehneiden mukaan kysymys uuden yliopiston konsistorin puheenjohtajan lainmukaisuudesta on parhaillaan myös eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltävänä.

Konsistorin tilapäinen puheenjohtaja Antti Lönnqvist kertoo toimineensa yliopistolain, säätiömuotoisen Tampereen yliopiston johtosäännön sekä siirtymäkauden hallituksen määräysten mukaisesti.

– En itse näe sääntöjen välillä sellaista ristiriitaa, että se estäisi toimimisen tilapäisenä puheenjohtajana. Olen saanut konsistorin jäseniltä myös tukea tälle näkemykselleni.

Lönnqvistin mielestä energia pitäisi keskittää toiminnan kehittämiseen.

– Yliopiston asioita on vietävä siirtymäkauden aikana ripeästi eteenpäin, jotta uusi yliopisto voi aloittaa toimintansa täysipainoisesti vuoden 2019 alussa. Konsistorin puheenjohtajan tai johtosäännön roolia tässä yhtälössä ei kannata liioitella.

Tampere3-uudistuksen johtaja Marianne Kukko sanoo, että säätiömuotoisen Tampereen yliopiston johtosääntö perustuu säätiöyliopistoja koskevaan lainsäädäntöön, Tampereen korkeakoulusäätiön sääntöihin, aiemmin perustettujen säätiöyliopistojen johtosääntöihin sekä Tampereen kolmen korkeakoulun sitoumukseen rakentaa yliopiston toiminta samoille toimintaperiaatteille, joilla säätiöyliopistot tällä hetkellä toimivat.

– Säätiöyliopiston konsistorin osalta puheenjohtajasta ei ole säädetty yliopistolaissa, mikä tarkoittaa, että siitä säädetään yliopiston johtosäännössä. Uuden yliopiston johtosääntöön kirjattu menettely, jossa puheenjohtajana toimii yliopiston provosti, vastaa Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston käytäntöä, Kukko sanoo.

– Odotamme oikeusasiamiehen kannanottoa asiaan. Tarvittaessa säätiöyliopiston johtosääntöä ja sääntöjä voidaan muuttaa, hän jatkaa.

Muokkaus kello 22.15 lisätty tilapäisen puheenjohtajan ja Tampere3-uudistuksen johtajan kommentit.