Euroviisufani realistisena Saara Aallon menestymisen mahdollisuuksista: "Tämäntyyppistä poppia on tällä hetkellä maailmassa paljon"

Saara Aallon menestymistä Euroviisuissa seurataan Oulussa erityisellä mielenkiinnolla, sillä artisti on lähtöisin kaupungista. Viisukonkari suhtatuu menestymiseen maltilla.

Euroviisut
Euroviisufani ja Suomen Euroviisuklubin Pohjois-Suomen aluekoordinaattori Erkki Ahonen.
Oululainen Erkki Ahonen toivoo Saara Aallon menestyvän, mutta epäilee semifinaalin olevan liian kovatasoinen, jotta suomalainen selviäisi jatkoon.Paulus Markkula / Yle

Tiistai-iltana koittaa monen euroviisufanin vuoden kohokohta, kun Suomea edustava Saara Aalto nousee lavalle. Monesti Suomen taival on päättynyt semifinaaliin, joten sen katsominen voi olla jopa tärkeämpää kuin finaalin seuraaminen.

Tiistai-iltana television ääreen asettuu myös oululainen viisukonkari ja Suomen Euroviisuklubin Pohjois-Suomen aluekoordinaattori Erkki Ahonen.

Ahonen on käynyt katsomassa Euroviisuja paikan päällä kolmesti, viimeksi Oslossa vuonna 2010. Kaikista mieluiten hän kuitenkin katsoo kisat pienellä porukassa televisiosta, jolloin pystyy parhaiten keskittymään itse esitykseen. Tämänvuotiset kappaleet Ahonen on ehtinyt kuunnella moneen kertaan.

Aallon finaalipaikka ei ole läpihuutojuttu

Saara Aallon finaalipaikkaan Ahonen suhtautuu hieman epäillen. Hän kertoo tiistain semifinaalissa olevan kaksi Aallon kanssa samankaltaista esitystä, jotka kilpailevat samoista äänestäjistä. Nämä maat ovat Kypros ja Azerbaidžan.

Tiistain semifinaalia on luonnehdittu kovatasoiseksi, sillä siinä esiintyvät myös Ahosen ennakkosuosikiksi listaamat Israel ja Bulgaria sekä Itävalta.

Saara Aalto harjoittelee euroviisuesitystä Lissabonissa.
Saara Aallon Monsters-kappaletta on kuvailtu voimabiisiksi, joka käsittelee omien pelkojen kohtaamista.Lehtikuva

Tiistain semifinaalissa Ahosen mukaan huomiota kannattaa kiinnittää myös Viron pop-oopperaan ja Kreikan pelkistettyyn esitykseen.

Kappaleita illan semifinaalissa on 19, joista kymmenen pääsee finaaliin. Aallon tilanteen Ahonen luonnehtii olevan kiikun kaakun.

– Laulajasta tai taidosta finaalipaikka ei jää kiinni, mutta tämäntyyppistä poppia on tällä hetkellä maailmassa paljon, Ahonen sanoo.

Monta voittajasuosikkia

Varsinaisina voittajasuosikkeina Ahonen pitää jo etukäteen paljon esillä ollutta Israelia sekä Bulgarian mystistä esitystä. Myös Tanskan elektropop kumisevine rumpuineen on Ahosen suosikkien joukossa.

Myös Moldovan "renkutus" nousee viisufanin listalla korkealle kappaleen tarttuvuuden ansiosta. Samoin Norja voi pärjätä taitavan esiintyjän, kertaalleen viisut voittaneen Alexander Rybakin ansiosta, vaikka itse kappaleesta Ahonen ei välitä.

Ahosen omat suosikit ovat Italia ja Ranska. Molempien maiden edustaja laulaa omalla äidinkielellään ja molemmissa on vahva sanoma. Myös Itävallan sävelmä, jossa on häivähdys gospelia, on yksi Ahosen suosikeista. Lisäksi kappaleen esittäjällä on hänen mukaansa hyvä ääni.

Äidinkieli ja sanoma nosteessa

Omalla äidinkielellä laulamisen Ahonen toivoo olevan Euroviisuissa nouseva trendi. Tänä vuonna 43 kappaleesta 12 esitetään maan omalla äidinkielellä.

Myös vahva sanoma näyttää olevan suosiossa. Ahosen mukaan kappaleiden sanoma nousee esille aina maailman tapahtumien myötä. Tänä vuonna esillä ajan trendin mukaiset aiheet.

– Ranskan viisussa käsitellään pakolaisuutta ja Italialla on terrorismista ja sodasta kertova kappale. Israelin esitys on MeToo-kampanjaan liittyvä.

Sitä toivoisin itsekin, että musiikki eläisi eikä se olisi kertakäyttöistä.

Erkki Ahonen

Suomen esiintyjän Saara Aallon Monsters -kappaleen sanoman riittävyydestä Ahonen ei ole varma. Monstersia on kuvailtu voimabiisiksi, jossa on kyse pelkojen kohtaamisesta ja voittamisesta.

– Saara itse on kertonut, miksi tämä laulu on tehty. Toivottavasti sanoma on myös mennyt perille, Ahonen pohtii.

Viisukonkari kertoo itse pitävänsä eniten 1970-luvun viisusävelmistä, jotka ovat myös kestäneet aikaa. Sitä hän toivoisi enemmän myös nykyajan lauluilta.

– Tämä on voitto musiikille, sanoi viime vuonna kisojen voittaja Portugalin Salvador Sobral. Sitä toivoisin itsekin, että musiikki eläisi eikä se olisi kertakäyttöistä.