Tiessalo: Romanttista rakkautta ei ole olemassa, ja siihen uskominen tekee meidät onnettomiksi

Romanttinen rakkaus kehitettiin varhaisella keskiajalla Euroopan hoveissa. Maailma on sen jälkeen muuttunut, mutta vielä tänä päivänäkin jahtaamme keskiaikaista rakkauskäsitettä.

rakkaus
Paula Tiessalo
Yle Uutisgrafiikka

Ah, sieltä hän saapuu, valkoisella hevosella ratsastaen: unelmien prinssi!

Sama kohtaus nykyaikaan käännettynä: oi miten sulavasti hän kaartaa Jopollaan trendiparta suittuna kahvilaan! Jo ensimmäisestä yhteisestä decaf-kauramaito-lattesta lähtien olemme erottamattomat. Hän on Se Ainoa Oikea. Saamme toisemme ja loppuelämä on ihanaa silmiintuijottelua ja toisen loputonta palvomista.

Tätähän me romanttiselta rakkaudelta odotamme. Suuria tunteita ja kumppanin kanssa yhteen sulautumista. Rakkaudella onkin erittäin tärkeä tehtävä esimerkiksi kumppanin löytämisessä. Rakkauden käsite kuitenkin vaihtelee eri kulttuureissa ja eri aikakausina.

Romanttiseen rakkauteen sisältyy vahvasti ajatus kumppanin pyyteettömästä ihailusta.

Perhetutkijat Petteri Eerola ja Henna Pirskanen kirjoittavat kirjassa Perhe ja tunteet, että se, kuinka ihmiset puhuvat ja ajattelevat rakkaudesta tai rakentavat romanttiselle rakkaudelle perustuvia suhteita, perustuu ainakin osittain niille tavoille ja käytännöille, jotka rakentuivat varhaisen keskiajan Euroopan hoveissa.

Maailma on sen koommin muuttunut, mutta parisuhdetta arvioimme yhä osittain vanhentunein perustein. Ja petymme, eroamme ja menetämme uskomme rakkauteen. Romanttinen rakkaus on käsite, jota ei oikeastaan ole olemassakaan. Seuraavassa perustelen, miksi.

Romanttiseen rakkauteen sisältyy vahvasti ajatus kumppanin pyyteettömästä ihailusta ja ihannoinnista. Näemme rakkautemme kohteen vaaleanpunaisten silmälasien läpi, täydellisenä olentona. Arjelle ja realismille ei ole romantiikassa tilaa.

Siksi petymme vääjäämättä jossain vaiheessa. Mielestäni olemme sekoittaneet kaksi eri asiaa. On olemassa romanttinen rakastuminen ja toisaalta realistinen rakkaus.

Romanttinen rakastuminen auttaa parinvalinnassa ja vakuuttaa meidät siitä, että olemme löytäneet juuri sen oikean kumppanin tässä elämässä. Rakastuminen tuntuu ihanalta ja kamalalta. Ikuisesti ei kuitenkaan voi olla romanttisesti rakastunut, siinä menee ihmiseltä järki.

Romantiikka murenee ajan myötä. Toisen muuttuessa tutummaksi tunteet laimenevat. Likaiset sukat lattialla tai toisen tapa jättää keittiön kaapin ovet auki sammuttavat tehokkaasti kaikki romanttiset tunteet. Siitä alkaa epäilys: eikö hän olekaan Se Oikea, kun arki onkin epäromanttista?

Kun kumppani on kiukkuinen, sairas tai masentunut, siitä on romanttinen rakkaus kaukana.

Romantiikkaa voi yrittää palauttaa suhteeseen ulkoisin keinoin. Kukapa meistä ei olisi kokeillut romanttisia kynttiläillallisia tai kovilla odotuksilla ladattuja viikonloppureissuja kylpylään? Kivasta kokemuksesta huolimatta ne eivät kuitenkaan palauta meitä suhteen alkuaikojen roihuavaan romanttiseen huumaan.

Rakastuminen muuttuu (toivottavasti) jossain vaiheessa realistiseksi, eli todenmukaiseksi rakastamiseksi. Silloin mitataan kyky ymmärtää ihmissuhteiden perimmäinen tarkoitus. Lähdetkö lätkimään heti kun romanttiset tunteet laimenevat arjen harmaudessa?

Rakkaus on vaikea laji. Siinä missä romantiikka on silkkaa auvoa, silmiintuijottelua ja suudelmia, toisen pyyteetöntä palvomista, niin rakkaus aiheuttaa pettymyksiä, raivostuttaa ja pakottaa hyväksymään vähemmän mairittelevia ominaisuuksia kumppanissa ja varsinkin itsessä. Kun kumppani on kiukkuinen, sairas tai masentunut, siitä on romanttinen rakkaus kaukana.

Romanttisen rakkauden ylivalta saa meidät laiminlyömään muiden läheisten ihmissuhteiden luomisen ja hoitamisen.

Romanttisen rakkauden korostaminen parisuhteen pohjana saa meidät tekemään huonoja päätöksiä. Kun vietti vie, niin järki vaikenee. Kun laput putoavat silmiltä, voi kumppani osoittautua aivan erilaiseksi kuin mitä romantiikan nälässäsi luulit.

Romanttinen rakkaus on nostettu liian korkealle jalustalle. Sen korostaminen jättää muut rakkaudelliset ihmissuhteet varjoonsa. Vaatimus siitä, että romanttinen kumppani toteuttaa kaikki toiveesi ja tarpeesi, on ahdistava.

Norjalainen filosofi Lars Svendsen muistuttaakin, että ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin.

1700-luvulla elänyt filosofi Immanuel Kant puolestaan kuvaa ystävyyttä molemminpuolisen rakkauden korkeimpana muotona. Romanttisen rakkauden ylivalta saa meidät helposti laiminlyömään muiden läheisten ihmissuhteiden luomisen ja hoitamisen.

Aito rakkaus kumppaniin ja ystäviin on tavoittelemisen arvoista. Se palkitsee ilolla, luottamuksella, läheisyydellä, turvallisuudella ja läsnäololla. Ehkä meidän olisi jo aika päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua ja päivittää käsitys rakkaudesta vastaamaan tätä päivää.

Paula Tiessalo

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, joka yrittää ymmärtää itseään ja muita. Ei voi sietää romanttisia elokuvia, mutta liikuttuu nähdessään vanhan pariskunnan kävelemässä käsi kädessä.

Kirjoitusta ovat inspiroineet nämä kirjat:

Petteri Eerola ja Henna Pirskanen (toim.): Perhe ja tunteet. Gaudeamus, 2018

Lars Svendsen: Yksinäisyyden filosofia. Docendo, 2017