Herätys: Saara Aalto eteni euroviisufinaaliin, Leijonat hurjassa vireessä, sää jatkuu keväisen lämpimänä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Saara Aalto
Markku Ulander / Lehtikuva

Suomi pääsi Euroviisujen finaaliin – Aalto esiintyi tyylipuhtaasti

Saara Aalto eteni jatkoon euroviisujen ensimmäisestä semifinaalista tiistai-iltana jännittävien vaiheiden jälkeen. Suomi mainittiin jatkoon menevistä kymmenestä maasta vasta toiseksi viimeisenä. Aalto kertoo huutaneensa kovempaa kuin koskaan, kun Suomi mainittiin. Monsters-kappaleen esitys meni laulajan mukaan hyvin, vaikka hänellä ei olekaan siitä paljonkaan muistikuvia. Tästä voit katsoa videon esityksestä. Euroviisujen finaalin harjoitukset alkavat perjantaina, ja lauantaina Aalto pyrkii vetämään jälleen show’n, jossa kaikki menee nappiin.

Huumeiden ostaminen netistä on Suomessa yleisempää kuin muualla

Suomi poikkeaa anonyymissa verkko-ostamisessa selkeästi muista maista. Kansainvälinen huumetutkimus Global Drug Survey kysyi suomalaisilta käyttäjiltä, mistä he ovat aineensa hankkineet. Miltei joka toinen vastanneista kertoi ostaneensa huumeita vuoden sisällä salatusta Tor-verkosta. On viitteitä, että jopa yläkouluikäiset olisivat saaneet kasvottomilta kryptomarkkinoilta huumausaineita käsiinsä.

Huumausaineita myynnissä salatun TOR-verkon markkinapaikalla.
Huumausaineita myynnissä salatun TOR-verkon markkinapaikalla.Irene Stachon / Lehtikuva

Leijonat jatkaa hurjassa vireessä – Norja jäi täysin vastaantulijaksi

Suomi otti kolmannen perättäisen voittonsa jääkiekon MM-kisoissa, kun Norja kaatui 7–0-lukemin. Leijonat karkasi jälleen heti ottelun alkuhetkillä, eikä norjalaisilla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia koko ottelussa. Suomen joukkueen hahmo oli Mikael Granlund, joka takoi tehot 1+2. Ennen Norja-ottelua kapteeni Granlundilla oli kasassa yksi syöttöpiste. Leijonien maaliero kolmen voiton jälkeen on hurja 23–2. Lue tästä, miten ottelu eteni hetki hetkeltä.

Sebastian Aho ja Kristian Forsberg
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Yhdysvallat vetäytyy Iranin ydinasesopimuksesta

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi Iranin ydinasesopimusta koskevasta päätöksestään tiistai-iltana Suomen aikaa Valkoisessa talossa. Trump sanoi Yhdysvaltojen vetäytyvän Iranin ydinsopimuksesta ja palauttavan Iranin vastaiset pakotteet. Presidentti kertoi myös olevansa valmis neuvottelemaan uuden, paremman sopimuksen. Iranin presidentin Hassan Rouhanin mukaan Iran haluaa pitää kiinni vuonna 2015 sovitusta ydinsopimuksesta, vaikka presidentti Donald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat irtaantuu sopimuksesta. Iran sanoo pitävänsä kiinni sopimuksesta, jos muut maat varmistavat, että sen edut turvataan.

Donald Trump tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.
Donald Trump tiedotustilaisuudessa Washingtonissa tiistaina.Saul Loeb / AFP

Aurinkoinen kevätsää jatkuu

Sää jatkuu lähipäivien ajan aurinkoisena ja poutaisena. Aurinko paistaa arkiviikon ajan suuressa osassa maata pilvettömältä taivaalta. Lämpötilat kohoavat hieman päivä päivältä niin, että viikonloppuna etelässä saatetaan hätyytellä jo 25 astetta. Lapissakin lämpötila kohoaa lähipäivinä 20 asteen vaiheille ja pohjoisen loput lumet sulavat nopeasti. Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Keskiviikon sääkartta.
Yle