Saara Aalto lauloi viisufinaaliin

Suomalaisväriä nähdään finaalissa kolmen vuoden tauon jälkeen.

Oulu
Saara Aalto
Oulunsalosta viisufinaaliin. Saara Aalto nähdään lauantaina Euroviisujen finaalissa.Markku Ulander / Lehtikuva

Oulunsalosta kotoisin oleva Suomen euroviisuedustaja Saara Aalto on päässyt Euroviisujen finaaliin kappaleellaan Monsters. Aalto sijoittui ensimmäisen semifinaalin kärkikymmenikköön tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ja kisaa viisujen voitosta lauantaina.

Jännitys oli piinaava, kun jatkoon meneviä kymmentä maata alettiin luetella. Suomi mainittiin vasta toiseksi viimeisenä.

Saara Aalto sanoi tulosten selvittyä, että jännitti ihan sikana ja arveli naureskellen, että järjestäjät julkistivat Suomen finaalinpaikan tahallaan toiseksi viimeisenä.

– Nämä mun toiset sijat vain jatkuvat, kommentoi iloinen Saara Aalto.

Finaalipaikan varmistuttua Aalto kertoo "huutaneensa enemmän kuin koskaan elämässään".

Lauantain finaalissa kisaa yhteensä 26 maata. Suomi on päässyt Euroviisujen finaaliin edellisen kerran vuonna 2014. Tuolloin Softengine sijoittui 11:nneksi kappaleella Something Better.