Kelirikko jatkuu edelleen hankalana – Itä-Suomessa painorajoituksia yli 1300 kilometrin matkalla

Aukeilla paikoilla tiet alkavat kuitenkin jo kuivua.

kelirikko
Liejuinen tie.
Toni Pitkänen / Yle

Kelirikkokausi jatkuu erittäin vaikeana. Painorajoituksia on Itä-Suomen teillä nyt yli 1300:n kilometrin matkalla. Tilanne on hankalin pariin vuosikymmeneen, esimerkiksi viime keväänä painorajoituksia oli vain vajaalla parilla sadalla kilometrillä.

– Se tilanne on vähän vaihteleva sillä tavalla, että paikoin alkaa jo kuivua mutta sitten on kuitenkin sellaisia pahoja silmäkekohtia, jotka ryllää siellä, kertoo kunnossapitovastaava Marja Bäck Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

Aukeilla paikoilla tie pääsee kuivamaan, mutta etenkin metsän suojassa ja varjoisissa paikoissa kuivuminen on hitaampaa, samalla tiellä voi olla hyvin erilaisia paikkoja.

Kunnossapitovastaava Bäckin mukaan paha kelirikko pohjautuu sateiseen viime syksyyn ja korkeisiin vedenpintoihin. Maaperä oli talven tullen valmiiksi märkä. Talvesta tuli runsasluminen ja lumien sulaessa maaperään tuli vielä lisää vettä.