Arkkipiispa Mäkisen isoisät taistelivat eri puolilla sisällissodassa: "Kaikkein raskaimmista asioista ei ole muuta kieltä kuin hiljaisuus"

Arkkipiispa Kari Mäkinen uskoo, että niin hänen kuin monen muunkin suvussa on enemmän vaiettu kuin puhuttu sisällissodan tapahtumista.

Suomen sisällissota
Arkkipiispa Kari Mäkinen.
Arkkipiispa Kari Mäkinen on ottanut kantaa sisällissodan muisteluun.Jouni Koutonen / Yle

Arkkipiispa Kari Mäkinen toivoo, että sisällissodan vainajat tunnistettaisiin ja haudattaisin kunniallisesti. Historiantutkija Veli-Pekka Leppänen vaati Helsingin Sanomien esseessä (siirryt toiseen palveluun), että valtio osoittaisi rahaa vuoden 1918 uhrien tunnistamiseen ja hautaamiseen.

Mäkisen mukaan vainajien tunnistamisessa on kyse arvokkuudesta.

– Myös kuolleet tarvitsevat ihmisen arvon. Se tapahtuu sitä kautta, että heidät tunnistetaan. Silloin heitä voidaan muistaa nimeltä, eikä vain joukkona tai ilmiönä, painottaa Mäkinen.

Mäkinen on ottanut näkyvästi kantaa kirkon edustajana (siirryt toiseen palveluun) sisällissodan muisteluun. Alkuvuoden aikana julkaistuissa haastatteluissa (siirryt toiseen palveluun) Mäkinen on myöntänyt, että kirkko oli vuonna 1918 valkoisten puolella. Sodan jälkeen punaisten kohtalosta ja vankileireistä vaiettiin kirkossa.

Mäkinen on tähdentänyt, että sisällissodan perinnön käsittely on kirkolle tärkeää. Nyt sata vuotta myöhemmin kirkolla on kuitenkin myös laajempi sovitteleva tehtävä.

– Suomessa on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti paljon muitakin arpia kuin sadan vuoden takaiset arvet. Kirkko on se juuri toimija ja taho, joka ylittää sosiaalisia ja kulttuurisia rajoja yhä pirstoutuvammassa maailmassa. Kirkko tekee ihmisten parissa, arjessa, juuri sellaista [eheyttävää] työtä, arkkipiispa selittää.

Raadollisuuden ymmärtäminen vaatii rehellisyyttä

Arkkipiispan mukaan kirkon, niin kuin kaikkien, pitäisi kyetä katsomaan sisällissotaa ja sen perintöä suoraan ja rehellisesti.

Valkoinen risti kirkon katolla sinitaivasta vasten
Kirkon rooli vuoden 1918 tapahtumissa on ollut myös suurennuslasin alla.AOP

– Pahuuden kohtaaminen ja sen käsitteleminen on aina vaikeaa. Yksi tämän kevään isoista kysymyksistä on ymmärtää se, etteivät ihmiset sata vuotta sitten olleet sen kummempia kuin mekään. Emmekä me ole moraalisesti parempia kuin he silloin. Niin voi käydä, sellaiseen tilanteeseen elämä voi viedä.

Sisällissodan muisteluun liittyy paljon kipeitä kohtia, mutta myös paljon vaiettuja asioita. Kesäkuun alussa eläköityvällä arkkipiispalla on itselläänkin omasta suvustaan hiljaista painolastia. Mäkisen toinen isoisä oli punakaartissa, toinen valkokaartissa.

Kaikenlaiseen muistamiseen pitää olla oikeus, ettei vain kerrottu historia ole merkityksellistä.

– Kuten luulen monessa muussakin suvussa olevan, meillä on ollut enemmän hiljaisuutta ja vaikenemista kuin puhumista. En osannut omilta isovanhemmiltani oikein edes kysellä. Kun omaan perheeseen tulee perintö molemmilta puolilta, niin tietyllä tavalla se hiljaisuus on ollut tapa tulla toimeen asian ja jännitteiden kanssa, pohtii arkkipiispa.

Mäkisen mukaan hiljaisuuden perintöä ja tarvetta pitää myös osata kunnioittaa.

– Kaikenlaiseen muistamiseen pitää olla oikeus, ettei vain kerrottu historia ole merkityksellistä. Pitää tunnistaa se hiljaisuus, jota kannamme mukanamme. Kaikkein raskaimmista asioista ei ole muuta kieltä kuin hiljaisuus.

Nyt jako on menestyjiin ja häviäjiin

Mäkinen näkee, että sisällissodan muisteleminen on eheyttänyt ja edistänyt yhteiskunnallista keskustelua jollain tasolla.

– On näkynyt myös sellaista, että tämän päivän jännitteitä on siirretään mukaan muistamiseen. Mutta on mielestäni meillä on aiempaa parempi tilanne siinä, että tunnistamme yhteisen historian.

Arkkipiispa Kari Mäkinen.
Arkkipiispa Kari Mäkisen lähtömessu pidetään toukokuun lopussa Turun tuomiokirkossa.Jouni Koutonen / Yle

Arkkipiispa ei tunnista tässä ajassa enää jakoa punaisiin ja valkoisiin.

– Jännitteiden olemassaolo on vaikuttanut meihin hyvin pitkään, mutta ne eivät selitä tämän hetken yhteiskunnallisia ristiriitoja. Nyt on jako menestyjiin ja häviäjiin. Elämme nyt ihan toisella tavalla järjestäytyneessä ja vakaassa yhteiskunnassa. Nyt kovat puheet muodostuvat toisella tavalla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö niitä olisi tunnistettavissa.

Mäkisen mukaan erot tulevat eriarvoistumisesta ja ulkopuolisuuden kokemuksista.

– Kyse on sosiaalisten maailmojen eriytymisestä ja niitä maailmoja on enemmän kuin kaksi.

Hiljemisen aika on ohi

Arkkipiispa pitää juhlapuheen helatorstaina Lahdessa Hennalan 1918 -muistoviikon pääjuhlassa. Mäkisen pääviesti on se, että vaietuista sodasta pitää tehdä kerrottu sota.

– Kun ollaan 3. tai 4. sukupolvessa, on helpompaa puhua ja tunnistaa kertomuksia ja muistia, jotka on kannettu sukupolvesta toiseen. Tuntee kulkevat mukana kokemusmuistissa, joka on ehkä syvin muisti, joka kulkee sukupolvelta toiselle.

Sotilaskappeli Hennala Lahti
Vanha sotilaskappeli Hennalassa, Lahdessa.Heikki Kiseleff / Yle

Mäkisen mukaan yhteinen tragedia muodostaa maaperän, josta me kasvamme.

– Se on vaikuttanut meihin sekä itse tapahtumana sekä siten, millä tavoin sitä on muistettu tai miten siitä on vaiettu. Samalla on haettu oikeutusta omalle muistille ja mitätöity toisten muistoa. Koko se sadan vuoden perintö vaikuttaa yhä.

Tarvitsemme paikkoja ja tilanteita, joissa me kaihtelematta katsomme omaa historiaamme ja perintöämme.

Arkkipiispan mukaan kirkko ja seurakunnat tarjoavat nyt yhteisiä muistamisen tilanteita.

– Kaatuneiden muistopäivänä Turussa käydään tervehdyskäynnillä Sirkkalan vankileirin muistomerkillä ja vapaussodan muistomerkillä yhteisenä kulkueena. Tämä on nyt se tapa, jolla kirkko yhteisesti pyrkii ja haluaa olla se paikka, jossa on yhteisen muistamisen tila.

Lahden muistojuhlan kaltaisia tilaisuuksia tarvitaan.

– Nyt kokoonnumme Hennalan vankileirin paikalle, joka on sellainen, jossa sodan jälkiselvittelyn pitkä jälki on tunnistettavissa. Menneisyyden kanssa sovinnossa eläminen ei tapahdu unohtamalla, vaan muistamalla ja käsittelemällä, painottaa arkkipiispa.