1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ruokatorvi

Alkoholista luopuminen estäisi lähes 13 000 syöpätapausta

Eniten vähenisi rintasyöpien määrä. Myös suun ja nielun syöpien määrä vähenisi selvästi, jos alkoholista luovuttaisiin kokonaan.

Kuva: Tiina Jutila / Yle

Alkoholin käytön lopettaminen kokonaan vähentäisi yksin Suomessa jopa 13 000 syöpätapausta 30 vuoden aikana, laskevat pohjoismaiset alan tutkijat.

Jos alkoholin kulutus jatkuu nykyisellään, tavataan tutkimuksen piirissä olevissa Pohjoismaissa seuraavan 30 vuoden aikana noin 1,5 miljoonaa syöpätapausta. Jos taas kulutus olisi loppunut kokonaan jo vuonna 2016, todettaisiin vastaavana aikana jopa 83 000 syöpätapausta vähemmän.

Tilastojen mukaan prosentuaalisesti merkittävin vähennys koskisi ruokatorven syöpien määrää. Yksin Suomessa tapauksia kertyisi 30 vuodessa jopa 23 prosenttia vähemmän kuin nykytilanteessa. Lisäksi Suomessa 30 vuodessa vähenisi lähes 5 000 rintasyöpätapausta ja hieman yli 3 200 suun ja nielun syöpää.

Tutkimus kattoi myös suolisto-, maksa- ja kurkunpään syöpien ilmenemistä.

Suomen Syöpärekisterin tutkija pitää juuri alkoholin vähentämistä erityisen tärkeänä, koska se on niin monen syövän merkittävä syy.

– Alkoholi on muutamien syöpätautien ihan tärkein syyosuus. Noin neljäsosa kurkunpään-, ruokatorven- tai nielun syövistä on alkoholin aiheuttamia. Poistamalla alkoholi syövätkin vähenevät, kertoo Suomen syöpärekisterin tutkimusjohtaja Eero Pukkala.

Pukkalan mukaan laskelmat on tässä tutkimuksessa tehty niin, että alkoholin käyttö loppuisi kokonaan. Mukana on kuitenkin otettu myös "realistisempia vaihtoehtoja". Esimerkiksi alkoholin käytön puolittuminen näkyisi heti vastaavasti syöpätapausten määrissä.

– Kyllä se on suunnilleen siinä suhteessa paljonko alkoholin käyttö vähenisi.

Suurin muutos rintasyöpien määrässä

– Siellä se suhteellinen osuus, mitä voidaan ehkäistä alkoholia vähentämällä, on aika pieni, mutta koska rintasyöpiä on monta tuhatta vuodessa, niin siitä kertyy isompia lukumääriä.

Pukkala arvioi, että vuosittain noin sata rintasyöpätapausta johtuu alkoholista. Siksi pienenkin riskitekijän eliminoinnilla on suuri merkitys. Miehillä vastaavaa yksittäistä yleistä syöpälajia ei ole.

Lisäksi asiassa pitää ottaa huomioon kustannukset. Sillä perusteella suurin säästö saadaan siitä, että kohtuukäyttäjät vähentäisivät kulutustaan selvästi.

Yksittäisen tapauksen kohdalla Pukkala arvioi hyvin karkealla mittakaavalla, että jo yhden tapauksen kohdalla puhutaan useista tuhansista euroista.

– On ilman muuta, että kymppitonneja on estetty syövänhoitoprosessi, tutkimusjohtaja toteaa.

Prevent-makrosimulaatiomallilla tehdyssä tutkimuksessa olivat mukana Islanti, Ruotsi, Norja, Suomi ja Tanska. Tutkimuksen tilasi Nordic Cancer Union (siirryt toiseen palveluun) ja se julkaistiin European Journal of Cancerissa 5/2018 (siirryt toiseen palveluun).