Jääkiekon MM-kisat verkosta aina ilman katkoja ja huippulaatuisena? Tuoreen väitöksen visio toisi tärkeille suorille lähetyksille etuajo-oikeuden

Videot voidaan jakaa kahteen ryhmään: suorana katsottaviin ja taustaladattaviin. Suorana katsottaville tulisi uuden mekanismin avulla enemmän kaistaa, jolloin videon laatu pysyisi koko lähetyksen ajan mahdollisimman hyvänä.

Videopalvelu
Tietoliikennetekniikan lehtori Juha Vihervaara
Juha VihervaaraJenni Joensuu / Yle

Televisiosarjaa tai urheilukisojen livelähetystä nettipalvelun – esimerkiksi Yle Areenan tai Netflixin – kautta katsovalle tilanne on luultavasti tuttu: ensin hyvälaatuisessa videossa kuva muuttuukin yhtäkkiä puuroiseksi tai pikselimäiseksi ja alkaa katkeilla.

Kuvanlaadun heikentyminen johtuu usein siitä, että verkon kapasiteetti ei riitä. Ennen vanhaan videon katselija kärsi videon pätkimisestä ja keskeytymisestä, mutta tekniikka on muuttunut.

– Ennen videot olivat yksilaatuisia, jolloin verkon heikentyessä alkoi videon pätkiminen. Nykyään videoista on eri tasoisia versioita, jolloin yhteyden heikentyessä pätkimisen sijaan siirrytään automaattisesti heikompilaatuiseen kuvaan, selittää tietoliikennetekniikan lehtori Juha Vihervaara Tampereen teknillisestä yliopistosta.

Ruuhkanhallintamekanismeja verkkoon

Porin yliopistokeskuksessa tietoliikennetekniikan lehtorina työskentelevä Juha Vihervaara on kehittänyt mekanismin, jolla kahdentyyppisiä videoita – suoria lähetyksiä ja taustaladattavia videoita – voidaan kohdella eri tavalla ja verkon siirtokapasiteettia luovuttaa enemmän tärkeille yhteyksille, kuten livelähetyksille.

Nykyään videoista on eri tasoisia versioita, jolloin yhteyden heikentyessä pätkimisen sijaan siirrytään automaattisesti heikompilaatuiseen kuvaan.

Juha Vihervaara

Käytännössä siis esimerkiksi suomalaisten suosimat jääkiekon MM-kisat olisi mukava katsoa verkkopalvelun kautta, kun verkko osaisi itse säädellä kapasiteettia suoralle lähetykselle sopivaksi. Näin lähetys pysyisi mahdollisimman hyvälaatuisena eikä katkeilisi, vaikka samaa lähetystä katsoisi useampi miljoona ihmistä (siirryt toiseen palveluun).

– Kyllä, livelähetykset saisivat näin enemmän kaistaa kuin matalammalla prioriteetilla katsottavat videot, kuten musiikkivideot tai elokuvat, Juha Vihervaara nyökkäilee.

Myös nopeudet kehittyvät

Tällä hetkellä yli 50 prosenttia kotikäyttäjien netinkäytöstä on videoiden katselua eri palveluista. Parissa vuodessa määrän on arvioitu kasvavan noin 80 prosenttiin.

Videoiden katselijoille voisi teoriassa tulla ongelmia silloin, jos videopalvelut kasvattaisivat suosiotaan, mutta verkkojen nopeudet eivät kehittyisi samaan tahtiin. Silloin tiedonsiirtonopeudet jakautuisivat epäreilulla tavalla käyttäjien kesken.

– On epätodennäköistä, että näin kävisi. Verkkonopeudet kasvavat myös koko ajan. Suomessa operaattorit ovat esimerkiksi ensimmäisten joukossa testaamassa 5G-verkkoja, Juha Vihervaara sanoo.

Lue lisää:

Luulitko, että 5G on uusinta uutta? 6G:n tuoma scifi-tulevaisuus häämöttää jo kulman takana – ja sitä kehitetään Oulussa

5G-verkko on vihdoin jo ovella – kohta markkinoille tulevalla tekniikalla voidaan siirtää vaikka hologrammi