Stockmann myy Kirjatalo-kiinteistönsä Helsingin keskustasta

Hintalappuna 108 miljoonaa euroa. Kiinteistö tunnetaan varsinkin siinä toimivasta Akateemisen Kirjakaupan myymälästä.

Stockmann
Akateeminen Kirjakauppa
Kirjatalon suunnittelija on arkkitehti Alvar Aalto.Antti Kolppo / Yle

Stockmann myy Helsingin keskustassa sijaitsevan Kirjatalo-kiinteistön.

Yritys kertoo, että sopimus kiinteistön myymisestä on kirjoitettu AEW Europe City Retail Fund -rahastolle. Kauppahinta on 108,6 miljoonaa euroa, ja Kirjatalo-kiinteistö siirtyy uudelle omistajalle 24. toukokuuta.

Stockmann kertoi tämän vuoden alussa selvittävänsä kiinteistön myyntiä. Tuolloin Stockmann perusteli myynnin selvittämistä sillä, että kiinteistö on kokonaan ulkopuolisten kumppaneiden käytössä, kun Stockmann Herkun liiketoiminta myytiin S-ryhmälle nyt vuodenvaihteessa.

Kiinteistön suurimmat vuokralaiset ovat Bonnier Books (Akateeminen Kirjakauppa), HOK-Elanto (Stockmann Herkku), Isku Invest (Sisustusmaailma) ja Technopolis (UMA Esplanadi). Lisäksi kiinteistössä on useita muita liike- ja toimistovuokralaisia.

Kirjatalon suunnittelija on arkkitehti Alvar Aalto ja sen vuokrattava kokonaispinta-ala on 8 861 neliömetriä.

Lue myös:

Stockmann saattaa myydä Kirjatalon Helsingin keskustassa