Yli puolet vainajista tuhkataan – pulaa arkunkantajista se helpottaa, muttei poista kokonaan

Tuhkahautaukset lisääntyvät vuosi vuodelta. Kun tuhkattava vainaja siunataan krematorion läheisessä kappelissa, kantajia ei yleensä tarvita.

hautaus
Risti ruumisarkussa.
Suomessa haudattiin vuonna 2016 noin 53 000 vainajaa.Ismo Pekkarinen / AOP

Saattoväki vähenee suomalaisista hautajaisista. Ei liene sattumaa, että samaan aikaan lisääntyvät myös tuhkahautaukset. Niissä kantajia ei aina tarvita. Tämä voi olla helpotus, jos vainajalla ei ole omaisia tai lähipiirissä ei ole kantajiksi kykeneviä.

Vuonna 2016 Suomessa tuhkattiin jo yli puolet vainajista. Suomen hautaustoiminnan keskusliiton valtakunnallinen tilasto (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että vuodesta 2015 vuoteen 2016 tuhkausten määrä nousi yli 7 prosenttia.

– Esimerkiksi Jyväskylän hautausmaille haudatuista vainajista jo yli 60 prosenttia on tuhkattu, kertoo hautaustoimen päällikkö Antti Pekuri Jyväskylän seurakunnasta.

Hän ei suostu arvioimaan, vaikuttaako saattoväen vähyys suoraan tuhkauksen valintaan.

Jyväskylässäkin tuhkaukset ovat lisääntyneet joka vuosi siitä lähtien, kun krematorio aloitti toimintansa vuonna 1995. Viime vuonna tuhkattiin 1367 vainajaa. Krematorio palvelee koko Keski-Suomea, mutta tuhkattavia tulee myös maakunnan ulkopuolelta, kuten Mikkelistä.

Kaikkiaan Suomessa on 23 krematoriota, Jyväskylän lisäksi niitä on muun muassa Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kajaanissa.

Maalla kantajat tarvitaan

Kukka-asetelma arkun päällä.
Wasim Khuzam / Yle

Tuhkahautauksessa arkkua ei kuljeteta hautausmaalle vaan krematorioon. Tuhkausten vuoksi hautajaissaatot ovatkin siis yhä harvinaisempia.

Jos vainaja siunataan paikassa, joka on lähellä krematoriota, arkku jää siunaustilaisuuden jälkeen lähes aina korokkeelle. Siitä arkku siirretään läheiseen kylmiöön odottamaan tuhkausta. Kun kylmiö on samassa rakennuksessa, siirron voi tehdä kappelin vahtimestari yksinkin.

Kauempana pikkupaikkakunnilla tilanne on toinen. Vainajan arkku pitää kuljettaa krematorioon, joka sijaitsee helposti kymmenien kilometrien päässä.

Käytännöt vaihtelevat, mutta useimmiten kantajat tarvitaan – ja monesti myös halutaan – siirtämään arkku kylmiöstä kirkkoon tai kappeliin ja siunauksen jälkeen hautaustoimiston autoon.

– Meillä on monia paikkoja, missä siunauksia on. Esimerkiksi kaikissa kirkoissa vainajien säilytystilat ovat eri rakennuksessa. Ja on ihan vainajaa kunnioittava tapa, että siunauksen toimittamisen jälkeen kantajat siirtävät arkun autoon, jolla se lähtee krematorioon, kertoo kiinteistö- ja hautaustoimen päällikkö Tuija Pajunen Jämsän seurakunnasta.

Uusi kantajapolvi kasvamaan

Jämsän nuoret arkunkantajat Kuvassa Milo Inkiläinen ja Patrik Leander etummaisina kantajina, taaempana Kimi Lahti, Lauri Kivinen, Mika Happonen ja Eeli Lampinen
Arkun kantaminen on ensikertalaiselle jännittävä paikka. Jämsän lukiolaiset Milo Inkiläinen ja Patrik Leander etummaisina kantajina.Riika Raitio / Yle

Siellä missä arkulle tarvitaan kantajat, heistä on usein pula. Seurakunnat ja järjestöt kouluttavat tehtävään vapaaehtoisia.

Perinteisesti kantajissa ei juuri näe naisia tai nuoria, mutta mitään estettä asialle ei ole.

– Olin kerran hautajaisissa, joissa tyttäret kantoivat äitinsä arkun, kertoo vapaaehtoinen kantaja Reijo Ekman Jämsästä.

Vapaaehtoinen arkun kantaja Reijo Ekman Jämsä
Reijo Ekman on vapaaehtoinen arkunkantaja.Riika Raitio / Yle

Hän ryhtyi oppaaksi, kun Yle pyysi Jämsän lukiolaisia kokeilemaan arkun kantamista. Kutsu oli avoin, mutta yksikään nuori nainen ei rohjennut osallistua harjoitukseen tyhjällä arkulla.

Jännittävä tehtävä sai nuoret miehet pohtimaan, mitä voisi sattua.

– Eniten jännittää se, pysyykö arkku suorassa tai että sitä kuljetetaan liian nopeasti, pohtii Milo Inkiläinen.

– Kompuroinko, jolloin vahinko lähtee vierimään, heittää Patrik Leander.

Jämsän lukion nuoret kokeilivat arkun kantoa arkku vinossa
Arkunkantamiseen voi liittyä monia pelkoja. Video: Jarkko Riikonen / Yle

Pelot ovat samoja, joita on kenellä tahansa ensikertalaisella.

– Se on kunniatehtävä, viimeinen palvelus. Tärkeintä on rauhallisuus ja kunnioitus, Reijo Ekman opastaa.

Hän muistelee nähneensä hatun ja liinan putoamisen hautaan ja talvella horjahduksia liukkaissa kengissä haudan reunalla. Eniten jännitetään hautaan laskua, ja siksi Ekman vaatii, että nuoret kokeilevat myös liinoilla kantamista.

– Liinojen kanssa pitää olla tarkkana, ettei niska pala. Ottaa tukeva ote, ettei lipsu, ja käännöksissä ja rappusissa kuljettava rauhassa, Patrik Leander kertaa oppimaansa.

Jämsän nuoret arkunkantajat liinat väärin hirttosilmukka kaulan ympäri
Liinojen kanssa tarkkana, ettei tule silmukkaa kaulan ympärille. Lauri Kivinen, Eeli Lampinen ja Kimi Lahti harjoituksessa Jämsän kirkossa.Riika Raitio / Yle

Liinat vaihtuvat kahvoihin, ja kuuden hengen tiimi kantaa arkun ulkona odottavaan autoon. Kaikki nuoret miehet pitävät kokemusta hyödyllisenä, vaikka kantajapestiä ei ole heti tiedossa.

– No jos joku joskus kysyisi, voisin lähteä auttamaan, Eeli Lampinen pohtii.

– Jos pyydetään, en kieltäydy, Patrik Leander vahvistaa.