Haluaisitko pitää palaverin raikkaassa metsäilmassa juoksumatolla? Yhdysvalloissa leviää trendi, jossa luonto tuodaan toimistoihin

Yhdysvalloissa työntekijät kärsivät toimistoissa huonosta sisäilmasta ja surkeasta ruokalasapuskasta, mutta nyt amerikkalaistoimistoissa muhii muutos.

toimistorakennukset
Hyvinvointitoimistossa on viherseiniä ja interaktiivisia videotauluja.
Hyvinvointitoimistossa on viherseiniä ja interaktiivisia videotauluja.Nina Svahn / Yle

NEW YORK Kattovalaistus on aamutuimaan himmeä, mutta kirkastuu auringon ensimmäisten vaakasäteiden myötä. Varjostimet kääntyvät samassa tahdissa lasiseinien eteen. Rakennuksen ilmastointi tehostuu.

Avokonttorin toiseen kerrokseen noustessa videotaulu portaikossa neuvoo päivän tavoitellun askelmäärän optimoimista. Jos paperitöitä on runsaasti, palaverin voi pitää juoksumatolla kävellen.

Hyvinvointia lisääviä kiinteistöjä suunnitteleva yritys Delos on rakentanut itselleen 2 000 neliön ihannetoimiston Manhattanille New Yorkiin. Se on samalla näyttelytila mahdollisimman terveellisestä työpaikasta.

Toimisto on esimerkki Yhdysvalloissa kasvavasta hyvinvointitoimistojen trendistä. Terveellinen kiinteistö käsittää tätä nykyä jo lähes kaiken rakennetussa ympäristössä.

– Ratkaiseva tekijä voi olla ilmanlaatu, lämpötila tai vaikkapa akustiikka. Yritykset ovat alkaneet ymmärtää, että työntekijöiden tehokkuus ja työtyytyväisyys koostuu monesta eri tekijästä yhdessä. Samat tyytyväisyystekijät pätevät yksityisasumiseenkin, Delos Venturen johtaja Richard Macary sanoo.

.Nainen toimistossa
Delosin kehitysjohtaja Alyssa Fanelli uskoo, että tulevaisuuden terveellisessä rakentamisessa hyödynnetään keinoälyä.Nina Svahn / Yle

Terveellisiä tiloja suunnittelevilla yrityksillä on omat periaatteensa. Delos hyödyntää kehittämäänsä WELL-rakennusstandardia.

Delosin mukaan tilojen suunnittelussa pitäisi huomioida sisäilman lisäksi vesi, valo sekä tiloissa oleskelevien ihmisten terveellisen ravinnon saanti, tarve liikkua ja heidän henkinen hyvinvointinsa.

Amazonin pääkonttoriin on rakennettu sademetsä

Luonto on keskeinen osa hyvinvointitoimistoa. Amerikkalaisessa työelämässä päivät ovat pitkiä, eikä nykyajan kiireisillä ihmisillä ole mahdollisuutta viettää aikaa luonnossa. Siksi he haluavat luonnon työpaikalleen.

Yhdysvaltain länsirannikolta onkin levinnyt biofiliaksi kutsuttu trendi, joka pohjautuu ihmisen haluun päästä luonnon kanssa sopusointuun.

Suuryrityksistä biofilian edelläkävijöitä ovat internet-jätit Google ja Amazon.

Googlen pääkonttorissa Kaliforniassa on käytetty paljon luonnonmukaisia materiaaleja. Verkkokauppaa käyvän Amazonin pääkonttori Seattlessa on käytännössä (siirryt toiseen palveluun) sisätiloihin rakennettu sademetsä. Siellä on 40 000 erilaista kasvia.

Ilmanlaatu niin ulkona kuin sisätiloissa on huolenaihe New Yorkissa.
Ilmanlaatu niin ulkona kuin sisätiloissa on huolenaihe New Yorkissa.Nina Svahn / Yle

Koko päivä sisällä ja ikkunat suljettuina

Sisäilman laatu on yksi keskeisistä, ellei tärkein työhyvinvointiin liittyvistä tekijöistä suurkaupungeissa.

Sen ymmärtää katsellessa metrosta ylös kohti New Yorkin pörssirakennusta ja sitä ympäröiviin liiketoimistotaloihin nousevia pukumiehiä ja -naisia.

Pitkää päivää rahoitusalalla paiskiva Billy Adams on aluksi vähän ymmällään, kun häneltä kysyy mielipidettä sisäilman laadusta kotona ja työpaikalla.

– Pitäisikö siihen kiinnittää enemmän huomiota? Kuulostaa siltä, että pitäisi, hän ihmettelee.

Newyorkilaiset viettävät sisätiloissa keskimäärin 22 tuntia vuorokaudessa eli 90 prosenttia elämästään. Manhattanin ilmanlaatu ei ole hyvä ulkona tai sisällä.

– Olen onnekas siinä mielessä, että voin pitää ikkunaa auki kotona. Näillä kulmilla ilmassa leijuu pölyä ja likaa, jota leviää pöydälle ja muualle. Toimiston ikkuna on aina kiinni, työmatkalainen Alexander Adams sanoo.

Adamsin tavoin rahoitusalalla työskentelevä John Rogers arvioi viettävänsä käytännössä koko päivän sisätiloissa – satoi tai paistoi. Hän joutuu miettimään, kuinka paljon aikaa hän viettää ulkona.

– Olen ulkona työmatkoilla ja illalla mennessäni kuntosalille. Siihen se taitaa jäädä, Rogers sanoo.

Sisäilma on kasvava huolenaihe muuallakin kuin New Yorkissa – oikeastaan lähes kaikkialla maailmassa. Tuoreiden tutkimustulosten mukaan sisätilojen ilmassa (siirryt toiseen palveluun) leviävät kemikaalit ovat yhtä suuri terveysriski kuin autojen pakokaasut.

Hyvinvointitoimistossa on juoksumattoja ja tehokas ilmanvaihto.
Hyvinvointitoimistossa on juoksumattoja ja tehokas ilmanvaihto.Nina Svahn / Yle

Suomen metsäilmaa maailmalle

Sisäilmaa puhdistavien tuotteiden markkinoiden uumoillaan kasvavan lähivuosina voimakkaasti. Jyväskylästä maailmanvalloituksen aloittanut terveysteknologiayritys Naava iskee tähän suoneen.

Yhtiö on kehittänyt ilmaa puhdistavan älyviherseinän, joka tuo pohjoismaista metsänraikasta ilmaa sisätiloihin. Viherseinässä on biofilttereitä, jotka poistavat kemikaaleja niiden läpi kulkevasta ilmasta.

Naava on myynyt maailmanlaajuisesti vajaat 2 000 älyviherseinää. Yhdysvaltojen markkinoille yhtiö tuli pari vuotta sitten, ja siellä älyviherseiniä on mennyt tähän mennessä kaupaksi noin sata.

Myös Delosin toimistossa on 24 ilmaa puhdistavaa suomalaista Naava-älyviherseinää.

– Täällä on paljon toimistorakennuksia, joissa on ilmastointi, mutta ei lainkaan ilmanvaihtoa. Suomalaisen korvaan kuulostaa kummalliselta, että sellaista voi edes olla, Naavan perustaja ja Yhdysvaltain-toimintojen johtaja Niko Järvinen kertoo.

Vuonna 2011 perustetun Naavan liikevaihto on muutaman miljoonan euron luokkaa, mutta sitä pidetään mahdollisena tulevaisuuden menestyjänä ja yhtenä Suomen lupaavimmista teknologiayrityksistä. Wired-julkaisu valitsi Naavan (siirryt toiseen palveluun)Helsingin viime vuoden kuumimmaksi start up -yritykseksi.

Älyviherseiniä valmistavan Naavan perustaja ja Yhdysvaltain toimintojen johtaja Niko Järvinen.
Älyviherseiniä valmistavan Naavan perustaja ja Yhdysvaltain toimintojen johtaja Niko Järvinen.Nina Svahn / Yle

Hyvinvointituotteita tulee koko ajan lisää

Yhdysvaltain markkinoista tekee Järvisen mukaan haastavan niiden valtava koko. Laadun ja jakeluverkoston on oltava kunnossa.

– Monille viherseinä on asia, jonka on nähnyt jossain, mutta jota ei ole voinut saada itselleen. Toisaalta täällä on paljon asiakkaita, joilla on ollut viherseinä, mutta jotka ovat repineet sen pois, koska se ei ole toiminut kunnolla. Eli laatu on ratkaiseva tekijä näillä markkinoilla, Järvinen sanoo.

Naavan tavoitteena on, että vuonna 2025 miljardi ihmistä hengittäisi sisätiloissa suomalaista metsäilmaa.

.
Nina Svahn / Yle

Delosin kehitysjohtaja Alyssa Fanelli arvioi, että yhdysvaltalaisten tietoisuus sisätilojen terveysvaikutuksista on tällä hetkellä nelosen luokkaa. Hän uskoo tietoisuuden kuitenkin kasvavan koko ajan.

Samalla yritysten välinen kilpailu kiristyy ja tuotteiden tarjonta laajenee. Fanelli uskoo, että esimerkiksi keinoälyn hyödyntäminen terveellisessä rakentamisessa lisääntyy lähivuosina voimakkaasti.

Lue myös:

Näissä neljässä ammatissa ei robotti pärjää – Tapasimme ihmisiä, jotka tekevät tulevaisuuden töitä jo nyt