Mynämäki uudistamassa kyläkouluverkkoaan – vanhemmat taistelevat koulujen puolesta

Kunnanhallitus esittää, että yksi kouluista suljettaisiin, toisen koulun toimintaa supistettaisiin ja kolmas korjattaisiin.

kyläkoulut
Nuoria isiä ja lapsia Huolin koulun pihalla.
Patrik Salminen ja Mikko Raunio lapsineen Huolin koulun pihalla.Minna Rosvall / Yle

MynämäkiMynämäen Huolin koulun vanhempainyhdistykseen kuuluva ja koulua itsekin käynyt Patrik Salminen on huolestunut koulunsa kohtalosta. Rakennus on tyhjennetty sisäilmaongelmien vuoksi, ja oppilaat ovat Mynämäen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen tiloissa evakossa. Salminen toivoo, että valtuusto myöntää koululle korjausrahat.

– Kyläkoulut ovat paljon muutakin kuin kouluja. Lapset voivat tulla tänne kentälle pelaamaan, täällä voidaan järjestää jumppia ja kyläyhdistyksen kokouksia. On myös tärkeää, että koulu on riittävän lähellä. Lapset voivat tulla kouluun polkupyörällä tai jopa jalkaisin, pohtii Salminen.

Huolin koulu Mynämäellä.
Huolin kouluMinna Rosvall / Yle

Kunnanhallitus päätti, että Huolin koulu korjataan, Tarvaisten koulun opetus siirtyy kivikouluun ja Ihalaisten koulu suljetaan. Lopullisesti kokonaisuudesta päättää Mynämäen kunnanvaltuusto maanantaina 14. toukokuuta.

Kunnanjohtaja Seija Österberg arvioi, että lopputulosta on vaikea ennakoida.

– Kunnanhallituksessa oli vastaehdotuksena, että Huolin koulu suljetaan. Kouluverkkopäätös syntyi lopulta yhden äänen enemmistöllä. Valtuutettuja on 35. Koskaan ei voi tietää, miten asian käy, kertoo Österberg.

Oppilaiden määrä on vähentynyt dramaattisesti

Syy kouluverkon uudistamiseen löytyy oppilasmäärästä. Kunnanjohtaja Seija Österberg kertoo, että koululaisten määrä on vähentynyt kahdella sadalla kymmenessä vuodessa. Toisaalta kouluissa on sisäilmaongelmia, joten se vauhdittaa remontteja.

Olemme muuttaneet pienen koulun lähelle, jotta lapsi pääsee tähän kouluun.

Elina Junnila

Huolin kouluun on kuitenkin Patrik Salmisen mukaan tulijoita. Esimerkiksi Salmisen kanssa koulun tilanteesta keskusteleva Mikko Raunio on yksi heistä, joka on muuttanut Mynämäelle osittain koulujen vuoksi. Veikko-poika aloittaa koulutaipaleensa syksyllä.

– On aika surullista, että tällaisia pieniä yksiköitä suljetaan. Ne ovat inhimillisiä, lapsiystävällisiä ja käsitykseni mukaan aika laadukkaita myös opetuksen kannalta. Muutimme Mynämäelle nimenomaan koulujen, sukulaisten ja hyvien elinolosuhteiden perässä, kertoo Mikko Raunio.

Tarvaisten koulun jatkoa toivoo Elina Junnila, jonka lapsi on menossa kouluun syksyllä.

– Emme halua lähettää lasta keskustan isoon kouluun. Olemme muuttaneet pienen koulun lähelle, jotta lapsi pääsee tähän kouluun, kertoo Elina Junnila.

Tarvaisten koulu
Tarvaisten koulu toimii vain vasemmalla sijaitsevassa kivikoulussa.Minna Rosvall / Yle

Kunnanjohtaja Seija Österberg arvioi, että kunta ei menetä vetovoimaansa, vaikka koulut vähenevät.

Aivan varmasti kyläkouluja löytyy vielä, jos yksi laitetaan kiinni.

Seija Österberg

– Meillä on kahdeksan koulua, joista kaikki ovat kyläkouluja. Jopa Laurin koulu, jossa on reilut 200 oppilasta. Aivan varmasti kyläkouluja löytyy vielä sittenkin, jos yksi laitetaan kiinni, pohtii Österberg.

Kunta on kysynyt vanhemmilta myös koulutoiveita, jos lapsen oma koulu sulkeutuu.

– Vanhemmat eivät ole kovin halukkaita viemään lapsiaan toiseen kyläkouluun. He haluaisivat laittaa lapsensa Laurin kouluun, jos siirto tulee, kertoo Österberg.

Yhden äänen päätöstä ei toivota

Sulkemisuhan alla olevien koulujen vanhemmat ovat vedonneet päättäjiin koulujensa puolesta. Patrik Salminen kertoo, että lähes jokaisen valtuutetun kanta on selvillä. Yllätyksiä voi silti tulla. Vanhemmat pelkäävät, että valtuuston kokouksessa joku jäävää itsensä turhaan ja päätös tehdään sen perusteella.

– Syyksi ei nyt riitä, että jonkun oma tai sukulaisen lapsi käy jotakin koulua. Ei tunnu kohtuulliselta, että yrittämällä yritetään saada edes vahingossa joku yhden äänen enemmistö ja sen perusteella sitten lopetetaan joku koulu. Se ei tunnu hyvältä näin isossa asiassa, kertoo Salminen.

Ihalaisten koulu Mynämäellä.
Ihalaisten koulua esitetään suljettavaksi lopullisesti.Minna Rosvall / Yle