Israel ja Iran iskivät yhteen Syyriassa – Israelin ilmahyökkäys suurin vuosikymmeniin

Israelin ja Iranin välistä yhteenottoa on pelätty sen jälkeen, kun Iran toi joukkojaan mukaan Syyrian sisällissotaan.

Syyria
Syyrian ilmapuolustuksen ohjus öisellä taivaalla.
Syyrian ilmatorjuntaohjus kuvattuna Damaskoksen yllä.Yossef Badawi / EPA

Israelin asevoimien ja Syyriassa toimivien iranilaisjoukkojen välille on puhkesi yöllä suuri yhteenotto.

Kahakka alkoi, kun iranilaiset joukot ampuivat torstain-vastaisena yönä noin 20 ohjusta Israelin asemiin Golanin kukkuloilla. Israelin mukaan ohjukset ampui Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisjoukkojen yksikkö.

Israel sanoo, että sen Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmä torjui useimmat ohjukset. Perille päässeet ohjukset eivät aiheuttaneet tappioita israelilaissotilaille.

Israelin ilmavoimat aloittivat nopeasti vastaiskun. Israelilaisen Haaretz-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastatteleman sotilaslähteen mukaan Israelin ilmavoimien isku Syyriaan on voimakkain sen jälkeen, kun maiden välinen ns. Jom Kippur -sota päättyi vuonna 1973.

Ilmahyökkäyksiä on tehty ainakin Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen, eteläiseen Suweidan maakuntaan sekä Homsin kaupungin lähelle.

Ilmahyökkäyksessä on tuhottu tutka-asema. Hyökkäysten kohteena ovat ollut myös asevarikot ja ilmatorjuntayksiköt. Kohteita on yhteensä kymmeniä.

Israelin mukaan vastaiskujen kohteina ovat olleet Iranin asevoimat. Iskut ovat rajoittuneet Syyrian maaperälle ja niistä annettiin ennakkoon varoitus Venäjälle.

Syyrialainen ihmisoikeusjärjestö kertoo, että jo eilen keskiviikkona Israelin joukot tekivät iskun Quneitran alueelle Golanilla.

Yhteenottoa pelättiin

Israelin ja Iranin välistä yhteenottoa on pelätty siitä lähtien, kun Iran on osallistunut Syyrian sisällissotaan. Israel vastustaa rajusti ajatusta, että iranilaiset joukot olisivat Israelin rajalla. Israelin asevoimien johto painottaa kuitenkin, ettei yöllä leimahtanutta yhteenottoa ole tarkoitus laajentaa.

Venäjän asevoimien mukaan Syyriaan hyökkäsi 28 israelilaista F-15- ja F-16-hävittäjää. Koneet ampuivat noin 60 ohjusta, joista Syyrian ilmapuolustus tuhosi suuren osan, Venäjä sanoo.

Israelin asevoimien mukaan sen kaikki lentokoneet palasivat vahingoittumattomina.

Venäjän mukaan Israel ampui Syyriaan myös enemmän kuin kymmenen maasta-maahan -ohjusta.

Israelin iskussa kuoli ainakin 23 sotilasta, joista viisi oli syyrialaisia, kertoo syyrialainen ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights. Syyrian armeijan mukaan vain kolme ihmistä olisi kuollut ja useita haavoittunut.

Israel on aika ajoin tehnyt ilmaiskuja Syyriaan. Kohteina ovat useimmiten olleet Syyrian armeijan tai sitä tukevan Hizbollah-liikkeen haltuunsa saamat kehittyneet asejärjestelmät, jotka Israel on katsonut uhaksi itselleen.

Sotilastarkkailija: yleistilanne rauhallinen

Yöllinen yhteenotto piti ottaa huomioon myös YK:n UNTSO-operaatiossa, joka valvoo Israelin ja sitä ympäröivien arabimaiden aseleposopimuksia. Suomella on operaatiossa sotilastarkkailijoita.

– Meillä on täällä rauhallinen yleistilanne. Esimerkiksi uhkatasot ovat tällä hetkellä vihreällä, pois lukien tämä aamu, kun meillä oli hetkellisesti liikkumisrajoituksia tuon viimeöisen takia. Osittain se johtui siitä, että kaikki viestiyhteydet eivät olleet kunnossa, kertoo majuri Juha Viljanen Libanonista.

YK:n UNDOF-operaatio tarkkailee tulitaukoa Israelin ja Syyrian välisellä vyöhykkeellä Golanin kukkuloilla.

Alueella olevat tarkkailijat menivät suojiin yhteenoton takia. Aamulla kello 4.40 Golanilla oli saatu aikaan jonkinlainen tulitauko ja viiden aikaan tarkkailijat pääsivät pois suojista Golanilla ja Damaskoksen alueella.

– Mitään läheltä piti -tilanteita tai sinänsä vaaraa ei ollut, mutta sitä ei koskaan tiedä, kun on kyse kauaskantoisista ja laajavaikutteisista aseista. Jos havaitaan epätavallista laukaustenvaihtoa raketti-iskuista puhumattakaan, aina mennään suojaan varmuuden vuoksi, Viljanen kertoo.

Alueella on edessä useita päivämääriä, joihin liittyy jännitteitä: Yhdysvallat siirtää mahdollisesti suurlähetystönsä Jerusalemiin 14. toukokuuta. Muslimien pyhä ramadan-kuukausi alkaa illalla 15. toukokuuta, ja samana päivänä palestiinalaiset muistavat Naqbaa eli katastrofia, kun noin 700 000 palestiinalaista pakeni tai karkotettiin kylistään vuoden 1948 sodassa.

Ilmassa olevista jännitteistä huolimatta uhkatasoa ei tällä tietoa aiota nostaa.

– Ohjelmassa on normaalia päivittäistä partiointia ainakin toistaiseksi, Viljanen kertoo.

Lue lisää:

Analyysi: Trumpin Iran-korvaan kuiskutellaan huutaen – Israelin Netanjahulta valuu julki joka päivä uusi "paljastus"

Lähteet: AP, Reuters