Valtioneuvoston sote-sivusto ihmetyttää – Tutkijat: Kiistellystä uudistuksesta annetaan varma ja ruusuinen kuva

Valtiovarainministeriön toteuttama kampanja on asiantuntijan mukaan tiedottamisen sijaan mielikuvavaikuttamista.

maakuntauudistus
Kuva omaakunta.fi -sivustolta.
Yle

Jos et vielä tiennyt, mistä hallituksen maakunta- ja soteuudistuksessa todella on kyse, voit tarkistaa asian valtiovallan ylläpitämältä tiedotussivustolta omamaakunta.fi (siirryt toiseen palveluun).

Sen mukaan "maakunta- ja sote-uudistus on tekoja tavallisen, hyvän suomalaisen arjen puolesta, eriarvoistumista vastaan ja tasa-arvon puolesta."

Sivustolta löytyy myös youtube-videoita, joista ensimmäinen (siirryt toiseen palveluun) käsittelee ihmisten arjen muuttumista uudistuksen ansiosta. Video sijoittuu tulevaisuuteen, jossa keski-ikäinen naisääni kiittelee pianomusiikin säestyksellä maakunta- ja soteuudistuksen toteuttanutta nykysukupolvea.

– Vaikka maailma muuttui, niin ihmistä ei unohdettu, kertojaääni kuvaa soten ja maakuntahallinnon onnistumista.

Maakunta- ja soteuudistuksen tiedottamisesta vastaava valtiovarainministeriön viestintäpäällikkö Thomas Sund sanoo, että omamaakunta.fi -sivusto syntyi aidosta tarpeesta olla kansalaisviestinnässä selkeä.

– Sitä palautetta on tullut, että nämä ovat niin isoja ja vaikeita asioita. On haluttu tarjota ihmisille helpompaa tietoa. Tämä video esimerkiksi on herättänyt huomiota ja siinä mielessä toiminut hyvin. Se ohjaa ihmisiä tälle sivustolle, Sund kertoo.

Sivustolla tarjotaan tiiviitä tietopaketteja siitä, miten monin eri tavoin esimerkiksi opiskelijat, yrittäjät, lapsiperheet ja ikäihmiset hyötyvät maakuntasoten toteutumisesta.

Tutkija: ammattimaista mielikuvavaikuttamista

Ministeriöiden viestinnästä väitöskirjansa laatinut yliopistonlehtori Salli Hakala sanoo, että sotea esittelevä valtioneuvoston sivusto some-videoineen on ammattimaisesti toteutettua mielikuvavaikuttamista. Uudistuksen poliittisuus ja epävarmuus sen toteutumisesta on jätetty sivuosaan.

– Tämä on toteutettu kampanjaviestinnän tyylillä, jossa on tarkoitus viedä tätä uudistusta eteenpäin. Oletuksena, että tämä menee, niin kuin on suunniteltu.

Sivustolta löytyy esimerkiksi valmiiksi kirjoitettuja some-viestejä (siirryt toiseen palveluun), jotka on tarkoitettu "uudistuksesta viestivien organisaatioiden käyttöön".

Viestinnän tutkija toteaa, että sivustolla annetaan vahvoja lupauksia maakunta- ja soteuudistuksen hyvistä seurauksista.

– Kun julkinen hallinto lähtee käyttämään markkinointiviestinnän keinoja, se toimii virkavastuulla. Kansalaisella on oikeus saada se, mitä luvataan, yliopistonlehtori Salli Hakala sanoo.

Omamaakunta.fi -sivujen tyylilajia ja sisältöä on ihmetelty muun muassa Kirkko ja Kaupunki (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

"Värittynyt ja optimistinen kuva"

Valtiovarainministeriön viestintäpäällikön Thomas Sundin mukaan tarkoitus ei ole kaunistella totuutta, vaan tarjota sotesta tietoa useita kanavia ja tyylilajeja käyttäen. Vanhanaikainen, kuivakka virkamieskieli ja tiedotteiden lähettäminen eivät enää riitä.

– Tämä on ihan vastuullista toimintaa. Meidän täytyy käyttää niitä kanavia, mitä on tarjolla. Myös markkinointiviestinnän palveluja on hyödynnettävä, mutta faktapitoisesti aina, totta kai.

Sund korostaa, että omamaakunta.fi on vain yksi tapa, jolla suuresta uudistuksesta kerrotaan. Tarjolla on jo pidempään ollut myös yksityiskohtaisempi alueuudistus.fi (siirryt toiseen palveluun), jolta löytyvät kaikki uudistuksen eri vaiheisiin liittyvät tiedot, myös uudistusta arvostelevat lausunnot.

Erityisasiantuntija Tuuli Tarukannel Hallintoakatemia-yrityksestä toteaa, että monenlainen viestintä soten kaltaisesta jättiuudistuksesta on paikallaan.

– Tässä on haluttu tehdä kansantajuista viestintää, josta ihmiset tykkää. Sitähän julkisuuslakikin haluaa, Tarukannel sanoo.

Ongelma on, että kriittinen tieto sotesta ja maakuntauudistuksesta loistaa poissaolollaan omamaakunta.fi-sivustolla. Kuntien työntekijöitä kouluttava Tarukannel toivoo, että myös maakuntauudistuksen epävarmuuksia käsiteltäisiin kansantajuisesti.

Julkisuusperiaatteen mukaan kansalaisten tulisi saada tärkeästä uudistuksesta kaikki oleellinen tieto.

– Jos omamaakunta.fi on jollekin ainoa kanava, niin hän saa hyvin värittyneen ja optimistisen kuvan, Tarukannel sanoo.

Hetkinen, toteutuiko maakuntauudistus jo?

Läpi omamaakunta.fi-sivuston maakunta- ja soteuudistusta käsitellään ikään kuin sen toteutuminen olisi itsestäänselvyys. Tosiasiassa maakuntasoten lainsäädäntö on vasta eduskunnan käsittelyssä ja sen takana on varsin niukka hallituksen enemmistö.

Esimerkiksi maakuntavaalien toteutuminen hallituksen toiveaikataulussa lokakuussa näyttää epävarmalta.

Viestinnän tutkija Salli Hakala sanoo, että päätöksentekoprosessin vaihe pitäisi tuoda paljon selkeämmin esiin.

– Jos esitetään, että tämä on jo tapahtunut tosiasia, josta päätökset on tehty, niin silloinhan se on virheellistä viestintää.

Valtiovarainministeriön viestintäpäällikkö Thomas Sund ei pidä asiaa ongelmallisena, koska tietoa sotesta ja maakuntauudistuksesta on tarjolla runsaasti toisaalla netissä.

– Se kaikki on siellä alueuudistus.fi-sivuilla. Tällä omamaakunta.fi-sivustolla on haluttu mahdollisimman selkeästi kertoa, mitä uudistukset tarkoittavat eri väestöryhmille, Sund sanoo.