180 astetta: Kuka on paha? Lääketiede ei tunnista pahuutta, mutta psykopatian merkit voivat näkyä aivoissa jo lapsena

Pahuus on yhdistelmä psykopatiaa eli myötätunnon puutetta, narsismia ja machiavellismia eli laskelmoivaa ilkeyttä, määrittelee oikeuspsykiatri Alo Jüriloo.

psykopatia
Alo Jÿriloo

Pahoihin tekoihin pystyy jokainen ihminen, mutta voiko pahoja tekoja selittää ihmisen pahuudella?

Kysymys nousi esiin tällä viikolla vangitun "sarjakuristajan" ja helmikuussa tuomitun "sarjahukuttajan" julmien tekojen takia. Kumpikin teki rikoksensa täydessä ymmärryksessä eli ei ollut tekohetkellä harhainen tai mieleltään sairas. Kumpikaan ei myöskään ole ilmaissut katumusta siitä, että kaltoinkohteli ja surmasi ihmisiä.

Pahuudella selittäminen voi siis tuntua perustellulta, mutta lääketieteessä termiä ei ole olemassa.

– Lääkärit eivät käytä pahuus-käsitettä, sillä se on hyvin moraalinen käsite, eikä pahuutta voi mitata, vastaa oikeuspsykiatri Alo Jüriloo.

– Sen sijaan psykopatia on aika lähellä sitä, mitä yleensä pahuudella tarkoitetaan

Psykopatian erityispiirteitä ovat äärimmäinen itsekkyys ja välinpitämättömyys sekä kyvyttömyys empatiaan. Toisaalta siihen kuuluu myös alentunut kyky tuntea ahdistusta ja syyllisyyttä.

Psykopatian pohja on vahvasti perinnöllinen. Eron voi nähdä jo 3–4 -vuotiaiden aivoissa.

Alo Jüriloo

Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, jotka altistavat kaltoinkohtelemaan muita. Piirteitä tunnekylmyydestä voi olla nähtävissä jo pikkulapsilla esimerkiksi julmuutena muita lapsia tai eläimiä kohtaan.

– Se, ettei kykene tuntemaan ahdistusta ja pelkoa on psykopatian keskeinen ominaisuus. Ahdistus on signaali, että on asioita, joita ei saa tehdä, Jüriloo sanoo.

Psykopaatin aivot eivät reagoi toisen hätään

Psykopaatin myötätunnon puutteessa tai julmuudessa ei ole kyse mielialojen ailahtelusta vaan ominaisuudesta, joka voidaan todentaa aivojen kuvantamistutkimuksissa.

Yleensä, kun ihmiselle näytetään voimakkaita kuvia esimerkiksi kauhistuneista kasvoista, syntyy tunnereaktio, ja aivojen tunnekeskuksen mantelitumake eli amygdala aktivoituu.

Psykopaatin aivoissa pelokkaat tai ahdistuneet ilmeet eivät synnytä samanlaista reaktiota.

– Psykopatian pohja on vahvasti perinnöllinen. Eron voi nähdä jo 3–4-vuotiaiden aivokuvista. Eroja on myös valkean aineen ja aivosolujen välisissä yhteyksissä, Jüriloo sanoo.

Valkea aine on tunne-elämän säätelyn kannalta tärkeää aivokudosta.

Kun kerran tunnekylmyys on näin selkeästi paikannettavissa ihmisen aivoihin jo pienestä pitäen, voiko siis sanoa, että jotkut ihmiset ovat synnynnäisesti pahoja?

– Vaikka psykopaattien aivojen toiminnassa on eroja tavallisiin ihmisiin, ero ei ole kovin suuri. Ei voi sanoa, että siinä se koko pahuus on, vaan kyse hyvin monimutkaisesta ilmiöstä.

Pahuuden laajempi määritelmä: dark triad

Ilmiön monimutkaisuutta kuvaa hyvin se, etteivät yksittäiset psykopaattiset piirteet välttämättä tee ihmisestä pahaa.

Jüriloo muistuttaa, että tietyissä tilanteissa tunnekylmyydestä voi olla hyötyä sekä ihmiselle itselleen että muille. Se auttaa pysymään toimintakykyisenä tilanteissa, joissa muut usein lamaantuvat.

– Esimerkiksi astronautti Neil Armstrong, jolla oli yksi ainoa mahdollisuus laskeutua Kuuhun, ja epäonnistuminen olisi heittänyt koko ryhmän takaisin avaruuteen; silti sykemittarin mukaan hänen sykkeensä laski, kun laskeutuminen lähestyi.

Oleellista on uhkarohkeuden ja pidäkkeettömyyden lisäksi ilkeys eli halu vahingoittaa muita

Psykopatiaakin laajemman ja synkemmän määritelmän pahuudesta antaakin Jüriloon mukaan kolmen luonteenpiirteen yhdistelmä, jota psykiatripiireissä kutsutaan pimeäksi triadiksi, englanniksi termi on "dark triad".

Näihin kolmeen piirteeseen kuuluvat psykopaatin tunnekylmyys, narsistin ylimielisyys ja manipulointitaito sekä machiavellismi eli laskelmoiva oman edun tavoittelu ja halu käyttää muita ihmisiä pelinappuloina.

– Psykopaattisessa kehityksessä oleellista on, että uhkarohkeuden ja pidäkkeettömyyden lisäksi mukaan tulee ilkeys eli halu vahingoittaa muita.

Pahuuden monimutkainen kokonaiskuva alkaa täsmentyä.

Psykopaatti huijaa hurmaavalla käytöksellä

Jüriloo on virkavapaalla, mutta toimii työkseen Vantaan psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärinä. Hän tietää, että vaikka noin kuudesosalla Suomen vangeista on diagnoosi psykopatiasta, valtaosa psykopaateista ei ole koskaan vankilassa käynytkään, eivätkä he ole syrjäytyneitä.

Päinvastoin he voivat olla työelämässä erittäin menestyneitä.

– Vaikka syntymässä perii psykopaattisen pohjan, mutta kasvaa perheessä, jossa on hyvät vanhemmat, voi päätyä tekemään hyvän uran liike-elämässä tai politiikassa. Eikä tämä ole vitsi vaan totta.

On kirjallisuuttakin, jossa rikollisille opetetaan, miten psykologiset testit voi läpäistä.

Alo Jüriloo

Psykopaatteja on noin prosentti väestöstä eli Suomessakin tuhansia. Lähipiirilleen he aiheuttavat kärsimystä, mutta halutessaan he osaavat vaikuttaa manipulatiivisten kykyjensä ansiosta sympaattisilta.

Myös sarjakuristajaksi kutsuttu Michael Penttilä ja sarjahukuttajaksi kutsuttu Pekka Seppänen onnistuivat vakuuttamaan uhrinsa kunnollisuudestaan, Seppänen jopa poliisin, vuodesta toiseen.

Se ei ole ihme, sillä myös moni psykiatrian ammattilainenkin menee halpaan.

– Psykopaatti voi olla todella hyvä antamaan vaikutelman, että on juuri samanlainen kuin sinä, eikä näytä terapeutin silmissä liian hyvältä tai huonolta vaan viehättävältä ja mielenkiintoiselta.

Yhden haastattelun tai testin perusteella on mahdotonta vetää johtopäätöstä siitä, onko kyseistä persoonallisuushäiriötä vai ei.

– On olemassa kirjallisuuttakin, jossa rikollisille opetetaan, miten monet psykologiset testit voi läpäistä, Jüriloo hymähtää.

Johtolankoja voi saada, kun tutkii henkilön koko elämänkaaren lapsuudesta ja perhetaustasta asti.

Lapsilla on toivoa, aikuinen tuskin paranee

Jüriloon ennuste aikuisen psykopaatin parantumiselle on karu. Lääkitystä ei ole, eikä terapialla voi kehittää myötätuntoa, jota ei ole koskaan ollutkaan.

Psykiatrilta saadut puhtaat paperit ovat hänen mukaansa merkki lähinnä siitä, että tämä on onnistunut kietomaan terapeutin sormensa ympärille.

– Lankaan on menty lukemattomat kerrat, kuvitellaan että psykopaatti on aidosti muuttunut.

Käytännössä ainoa keino saada psykopaatti muuttamaan käytöstään on silloin, jos muutoksesta on enemmän hyötyä kuin häiriintyneestä käytöksestä on haittaa.

– Opetellaan, miten yhteiskunnassa voi toimia ilman, että loukkaa toisten ihmisten oikeuksia. Esimerkiksi että jos ei tapa, ei joudu vankilaan.

Sarjamurhaajista lähes kaikki ovat psykopaatteja, mutta lisäksi he ovat lähes kaikki hyvin rikkinäisiä ihmisiä

Lasten kohdalla toivoa ei ole menetetty, vaikka tunnekylmiä piirteitä olisikin, Jüriloo sanoo. Mitä varhaisemmin niihin puututaan, sen parempi. Vaikka tunnekylmyys ei kokonaan katoaisikaan, sen voimakkuutta voidaan lieventää.

– Keskeistä on olosuhteiden ja kasvatuksen vaikutus. Tutkimusnäyttöä on, että ongelmiin kannattaisi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tämä tarkoittaa, että kiusaamiseen puututaan, perheneuvolat toimivat ja käytöshäiriöisten lasten vanhempia tuetaan.

Jüriloo muistuttaa vielä, että vaikka sarjamurhaajat näkyvät tv-sarjoissa ja mediajulkisuudessa, kyse on äärimmäisen harvinaisista henkilöistä.

Paljon tyypillisempi tapaus on psykopaatti puolisona tai työkaverina, joka valehtelemalla, pettämällä tai kiusaamalla tekee läheistensä elämästä kärsimystä.

– Voi sanoa, että sarjamurhaajista lähes kaikki ovat psykopaatteja. Lisäksi sarjamurhaajat ovat lähes kaikki hyvin rikkinäisiä ihmisiä, lapsena laiminlyötyjä, pahoinpideltyjä, hyväksikäytettyjä, hylättyjä ihmisiä.