Puola valmistautuu tuulivoimabuumiin

Sijoittajat odottavat hallituksen päätöstä vapauttaa merelle rakennettavien voimaloiden valmistus.

Puola
tuulivoimala
Ismo Pekkarinen / AOP

Puola tuottaa 80 prosenttia sähköstään saastuttavalla hiilivoimalla, mutta maa on kovassa paineessa muuttaa energiantuotantoaan puhtaampaan suuntaan.

Maata hallitseva konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue lupasi ennen vuoden 2015 vaaleja, että se puolustaa perinteisiä hiilivoimaloita ja estää uusien tuulivoimaloiden pystyttämisen.

Maaliskuussa puolue teki kuitenkin täyskäännöksen ja teki ehdotuksen tuulivoimaloiden rakentamisen helpottamiseksi. Ehdotus on nyt parlamentin käsittelyssä.

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki tunnetaan tuulivoiman kannattajana. Hän ei ole yksin, sillä hiilivoima on viime aikoina joutunut kovaan vastatuuleen myös muista kuin ilmastosyistä.

Osa Puolan omista hiilikaivoksista on ehtymässä ja maa joutui viime vuonna tuomaan viidenneksen käyttämästään hiilestä, kertoo talousuutistoimisto Bloomberg (siirryt toiseen palveluun). Hiiltä ostettiin etenkin Venäjältä, jonka kanssa Puola on huonoissa väleissä. Tuulivoima olisi aidosti kotimaista ja toimitusvarmaa energiaa.

Suuret yhtiöt pohtivat ratkaisujaan

Maan suurimmalla energiayhtiöllä, valtioenemmistöisellä PGE:llä on ollut suunnitelma rakentaa Puolaan maan ensimmäinen ydinvoimala. Uutistoimisto Reutersin mukaan PGE on nyt päättänyt luopua ydinvoimasta ja keskittyä tuulivoiman rakentamiseen.

Ydinvoimahankkeen voisi ottaa toinen valtionyhtiö PKN Orlen, mutta sen valmistelutyö on vasta alussa.

PGE on ilmoittanut, että se haluaa rakentaa merellisen tuulivoimapuiston, jonka nimellisteho olisi 2,5 gigawattia vuoteen 2030 mennessä. Puisto olisi suuri, sillä viime vuoden lopussa koko EU:n yhteenlaskettu tuulivoimakapasiteetti oli noin 170 GW.

Puolassa on jo muutamia manteereelle rakennettuja tuulivoimapuistoja, mutta merelle rakentaminen on tähän saakka ollut kiellettyä.

Voimayhtiöt odottavat hallituksen päätöstä merellisten tuulivoimaloiden sallimisesta. Esimerkiksi Kulcykin perheen omistama Polenergia sekä valtiollinen PKN Orlen ovat ilmoittaneet haluavansa rakentaa tuulivoimaa.

Yhtiöt odottavat myös hallituksen päätöstä, alkaako valtio tukea uusiutuvan energian rakentamista. Hallitus ei ole kommentoinut asiaa.

Vaikka merellisen tuulivoimarakentamisen hinta on viime aikoina laskenut nopeasti ja sijoittajat suosivat sitä, yhtiöt pitävät valtion tuen merkitystä ratkaisevana.

Tuen saaminen ei ole lainkaan varmaa, sillä perinteinen hiiliteollisuus työllistää Puolassa 83 000 ihmistä. Suurin hiilityöläisten ammattiliitto on ilmoittanut vastustavansa tuulivoimaa ehdottomasti.

Toisaalta Puolan tuulivoimayhtiöiden yhdistys sanoo, että jos nyt tiedossa olevat rakennushankkeet toteutuvat, tuulivoima tuottaisi maahan 77 000 uutta työpaikkaa ja 60 miljardin zlotyn eli runsaan 15 miljardin euron arvosta talouskasvua.

Lähteet: Reuters