Kääntääkö toinen lapsi selän vai tuleeko leikissä lähelle? Pienet eleet kertovat lapselle, onko hän tervetullut porukkaan

Tutkija seurasi päiväkotien arkea ja selvitti, millaiset viestit kertovat lapselle yhteenkuuluvuudesta, kiusaamisen vastavoimasta.

lapset (perheenjäsenet)
Kaksi lasta keinuu sylikkäin päiväkodin keinussa.
Timo Nykyri / Yle

Oma nimi ja symboli päiväkodin naulakossa, oma sänky nukkarissa ja juuri minun paikkani lounaspöydässä kertovat lapselle vahvasti ryhmään kuulumisesta. Omat paikat osoittautuivat päiväkotien arkea tutkineen Jaana Juutisen mukaan lapsille yllättävän tärkeiksi.

– Jokaisessa päiväkodissa lapset halusivat, että tulen katsomaan, missä heidän oma naulakkonsa on. Se on jotain hyvin omaa ja osoittaa selkeästi, että minä kuulun tänne, Juutinen sanoo.

Oulun yliopistossa perjantaina väitellyt Jaana Juutinen tutki, millaiset pienet viestit kertovat päiväkotilapsille yhteenkuuluvuudesta ja toisaalta siitä, etteivät he ole tervetulleita ryhmään. Hän seurasi ja kuvasi tutkimustaan varten 1–5-vuotiaiden lasten arkea päiväkodeissa.

Nimilappu kertoo lapselle päiväkotiryhmään kuulumisesta, mutta siitä kertovat myös toisten lasten ja aikuisten eleet. Lasten leikeissä yhteenkuuluvuus näkyi usein fyysisenä läheisyytenä.

– Lapset tykkäävät olla leikeissä hyvin lähekkäin, pitää kädestä, halata, Juutinen kuvailee.

Yhteenkuuluvuudesta kerrotaan myös sanoin. Yhdessä piirtelevät lapset voivat kertoa, mitä "me" piirrämme tai omasta päiväkotiryhmästä puhutaan "meidän" ryhmänämme.

– Lapset käyttävät paljon me-muotoa merkkinä siitä, että joku asia yhdistää meitä, Juutinen sanoo.

Ulkopuolelle jättäminen voi jäädä aikuiselta huomaamatta

Pienissä leikkiryhmissä kävi toisaalta usein niin, että yksi lapsi suljettiin ulkopuolelle. Monesti näin kävi silloin, kun päiväkodin aikuista ei ollut paikalla.

– Kun lapsi yritti tulla mukaan leikkiin, hänelle käännettiin selkä tai ei vastattu kysymykseen, saako tulla, Jaana Juutinen sanoo.

Selän kääntäminen, ryhmään pyrkivän lapsen pieni tönäisy tai muu torjuva ele saattoi jäädä itse tilanteessa aikuisilta huomaamatta, mutta näkyi tutkimusta varten kuvatulla videolla. Lapset saattoivat myös sanoa suoraan "älä tule tänne" tai etteivät halua leikkiä toisen kanssa.

Juutinen tutki lapsia päiväkodissa, mutta hän uskoo samojen viestien kuuluvan myös kotipihojen ja harrastusryhmien leikkeihin. Yhteenkuuluvuudesta tai poissulkemisesta kertovien pienten viestien huomaaminen vaatii hänen mielestään aikuisilta tarkkaa silmää.

– Vaikka päällisin puolin kaikki näyttävät tulevan hyvin toimeen, totuus voi olla toinen. Jos aikuinen on lähellä ja seurailee leikkejä, sieltä voikin paljastua esimerkiksi valtataistelua. Ne ovat tilanteita, joissa kasvattajan roolina on olla tukena ja käydä keskustelua.

Puijonlaakson päiväkodin esikoululaiset muskaritunnilla. Lattialla musiikkimatto Music Matt.
Kaisu Nevasalmi / Yle

Lapset aistivat herkästi toisten lasten elekieltä

Lapset itse olivat Juutisen mukaan taitavia tulkitsemaan muiden lasten sanatonta viestintää ja aistimaan, ovatko he tervetulleita mukaan. Tutkimuksessa mukana olleissa päiväkodeissa kasvattajat bongasivat viestejä herkästi, mutta aikuiset eivät joka tilanteessa voi nähdä ja kuulla kaikkea.

Väitöstutkimuksen aineistossa samat lapset eivät jääneet kerrasta toiseen leikkien ulkopuolelle, vaan tilanteet vaihtelivat. Jos lapsi kokee jatkuvasti tulevansa poissuljetuksi, aikuisilta vaaditaan jämäkkää puuttumista.

– Silloin lapsi kärsii tilanteesta. Jos lapsi joutuu joka päivä taistelemaan paikastaan leikkiryhmässä tai muualla, voidaan puhua kiusaamisesta, Juutinen sanoo.

Lapset kannattaa Juutisen mielestä ottaa päiväkodissa tai vaikkapa harrastusryhmissä mukaan myös yhteisten sääntöjen luomiseen. Yhteenkuuluvuutta ja porukkaan sitoutumista lisää, jos lapset voivat miettiä yhdessä aikuisten kanssa vaikkapa sitä, miten leluja jaetaan.

Jaana Juutisen kasvatustieteen väitös (siirryt toiseen palveluun) tarkastettiin 11. toukokuuta Oulun yliopistossa. Tutkimuksessa oli mukana kuusi päiväkotia Pohjois-Pohjanmaalta. Tutkimusainaineistona olivat havainnoinnit ja videoinnit päiväkotien arjesta ja muun muassa tutkimusryhmien varhaiskasvattajien kanssa käydyt keskustelut.