Kajaanissa pulaa arkunkantajista – polttohautauksen yleistyminen helpottaa tilannetta

Kajaanin krematorioon tuodaan polttohaudattavaksi vainajia myös Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta.

Kajaani
Lyhty ja lautanen ortodoksien hautausmaalla.
Suhtautuminen polttohautaukseen on muuttumassa Kainuussa.Niko Mannonen / Yle

Polttohautaus yleistyy myös Kainuussa. Kajaanissa tuhkattiin 232 vainajaa vuonna 2016. Vuonna 2010 määrä oli 173.

Asia käy ilmi Suomen hautaustoiminnan keskusliiton valtakunnallisesta tilastosta. Suomessa tuhkaus on yleistynyt huomattavasti, ja vuonna 2016 jo yli puolet vainajista tuhkattiin.

Kajaanissa tuhkauksia tehdään kahtena päivänä viikossa.

– Tapa on tullut ihmisille tutuksi, eivätkä vanhemmatkaan ihmiset enää vierasta sitä niin kovasti. On tietenkin myös ihmisiä, joista ajatus tuntuu kauhealta, kertoo Kajaanin seurakunnan suntio Juha Nissinen.

Suomen 22 muuhun krematorioon verrattuna Kajaanin krematorio on hiljaisimmasta päästä. Kajaanissa polttohaudataan vainajia myös muualta Kainuusta sekä Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista.

Kainuun ulkopuolisia polttohautauksia tehdään vuosittain muutamia kymmeniä. Nissinen arvioi, että tilanne voi muuttua, mikäli Rovaniemi saa oman krematorion.

Pulaa arkunkantajista

Monien Suomen seurakuntien tavoin myös Kajaanissa on pulaa arkunkantajista. Hautajaisissa on lähes viikoittain tilanteita, jossa saattoväestä ei löydy sopivia arkunkantajia. Silloin arkunkantajat voidaan ottaa ostopalveluna hautaustoimistosta. Myös pappi ja kanttori ovat kantaneet arkkuja hautajaisissa.

– Suvut ovat pieniä ja saattoväen määrä on laskenut. Harvemmin on enää isoja saattojoukkoja. Saattajat saattavat olla itsekin niin iäkkäitä, ettei heistä ole kantajiksi, Nissinen kertoo.

– Melkein viikottain on törmätään tilanteeseen, jossa mietitään, että onko meillä kantajaa.

Polttohautausten lisääntyminen on kuitenkin helpottanut tilannetta.

Kajaanissa on ollut krematorio vuodesta 1995 lähtien. Tähän mennessä kiireisin tuhkausvuosi oli vuonna 2015, kun Kajaanissa tuhkattiin 310 vainajaa. Vuoden 2016 loppuun mennessä polttohautauksia on tehty yhteensä 2852.

Lue lisää: Yli puolet vainajista tuhkataan – pulaa arkunkantajista se helpottaa, muttei poista kokonaan