Risujen poltto karkasi tynnyristä metsään Raippaluodossa – pelastuslaitokset rientävät maastopalosta toiseen

Tuli lähestyi jo rakennuksia, mutta pelastuslaitos sai tilanteen ajoissa hallintaansa.

maastopalot

Vajaa hehtaari metsää ja merenrantapusikkoa paloi lauantaina Norra Vallgrundissa Raippaluodossa. Tuli pääsi irti risujen poltosta, vaikka niitä poltettiin tynnyrissä.

– Maastopalo on nyt sammutettu, mutta varmistelu jatkuu vielä. Tuli lähestyi rakennuksia, mutta palo saatiin onneksi ajoissa hallintaan. Palo ehti jo lähelle saunarakennusta, selvittää päivystävä palomestari Ismo Ojala Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Kymmenen lähtöä reilussa parissa päivässä

Norra Vallgrundiin lähetettiin runsaasti pelastusyksikköjä, sillä hätäkeskus luokitteli hälytyksen suureksi paloksi.

Maasto on nyt erittäin kuivaa ja äärimmäisen herkkää syttymään. Ismo Ojala laskee, että Pohjanmaan pelastuslaitos on viimeisten reilun parin vuorokauden aikana käynyt sammuttamassa jo kymmenen maastopaloa. Pinta-alallisesti maastoa on palanut Pohjanmaalla eniten Laihialla. Siellä paloi perjantaina nelisen hehtaaria sänkipeltoa.

Myös Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella lasketaan, että viime päivinä on ollut jo toistakymmentä maastopalolähtöä. Etelä-Pohjanmaalla maastopalot ovat jääneet toistaiseksi pieniksi, muutamien aarien ruohikkopaloiksi.

Ruohikkopalovaroitus on voimassa kaikissa kolmessa pohjalaismaakunnassa.