Ryhävalas jäi siikarysään Merenkurkussa, meripelastajat irrottivat – "Kyse voi olla eksyneestä nuoresta"

Partio yrittää saattaa Lotaksi nimettyä valasta kohti avomerta.

valaat
Valas Merenkurkussa
Meripelastajat kuvasivat siikarysästä vapautetun valaan Merenkurkussa lauantaina.Meripelastuskeskus

Turun meripelastuskeskus sai tänään lauantaina iltapäivällä ilmoituksen siikarysään tarttuneesta valaasta Merenkurkussa Bergön pohjoispuolella.

Tehtävää varten hälytettiin Vallgrundin merivartioaseman partio, joka ryhtyi irroittamaan valasta. Partio sai arviolta 7–8-metrisen valaan vapautettua verkosta. Valas ei kuitenkaan poistunut alueelta, vaan se jäi lähettyville uimaan.

Paljon valaita nähnyt Luonnonvarakeskuksen tutkija Sanna Kuningas tunnistaa lajin kuvasta heti.

– Se on aivan selvästi ryhävalas. Selkäevä on hyvin tyypillinen, väritys taas aika jännä, Kuningas sanoo.

Poikkeukselliselle reitille kaksi vaihtoehtoa

Ryhävalas on hyvin harvinainen näky Suomen vesillä ja varsinkin näin pohjoisessa. Kuningas löytää ryhävalaan poikkeukselliselle reitille kaksi syytä.

– Voi olla kyse nuoresta, reitiltään eksyneestä valaasta. Toinen selitys on, että jotain on vialla.

Ryhävalaan lisäksi Itämerellä tavataan silloin tällöin lahtivalaita. Pyöräishavaintoja on muutamia joka vuosi.

Valasta saatetaan avomerelle

Iltapäivällä Bergön pohjoispuolelle saapui useita huviveneitä, ja pelastuspartion oli rajoitettava pääsyä alueelle, sillä valas hermostui veneistä.

kartta jossa bergö
Yle Uutisgrafiikka

Turun meripelastuskeskuksen kenttäjohtaja Samu Hiljanen kertoo, että partion Lotaksi nimeämä valas on yhä alueella.

Hiljasen saamien tietojen mukaan verkko on nyt saatu irrotettua, ja partio yrittää saattaa valasta kohti avomerta.

Vuonna 2006 Perämerellä seurattiin Veeti-valasta

Vaikka valaat ovat Suomen lähivesillä erittäin harvinaisia, on niitä viime vuosina nähty muutamaan kertaan. Viimeksi vuonna 2014 Itämerellä kierteli ryhävalas, joka kävi mahdollisesti Helsingin edustalla asti.

Ryhävalas.
Ruotsin merivartiosto kuvasi Itämerellä kierrelleen valaan 2014.Ruotsin rannikkovartiosto.

Itämerellä havaittiin valas vuonna 2008. Myös vuonna 2006 Perämerellä nähtiin valas, jonka liikkeitä media seurasi tarkasti. Valas sai nimen Veeti.

Veetin tarina päättyi todennäköisesti pari viikkoa Suomen-havainnon jälkeen. Riianlahdelta löydettiin kuollut, kymmenmetrinen ryhävalas, joka todennäköisesti oli juuri sama Suomessa havaittu yksilö.

ryhävalas
Veeti-ryhävalas vieraili Itämerellä vuonna 2006. Merivartiosto kuvasi Veetin Perämerellä.

Aiheesta lisää:

Valas on harvinainen vieras Suomessa