Seinäjoki patistaa johtajiaan viestimään

Seinäjoki velvoittaa toimialojensa johtajilta aktiivisuutta viestinnässä.

Seinäjoki
Seinäjoen kaupunki Twitterissä
Seinäjoen kaupunki ja sen johtoryhmä ovat aktiivisia Twitterissä.Hanne Leiwo/Yle

Seinäjoki haluaa parantaa kaupungin asioista tiedottamista. Kaupungin uusissa linjauksissa, jokaisen toimialan johtaja velvoitetaan tiedottamaan alansa ajankohtaisista asioista ja muutoksista.

Käytännössä asioista on kerrottava vähintään kaupungin viestintäyksikköön, josta sana lähtee eteenpäin. Johtajia kuitenkin kannustetaan myös itse aktiivisuuteen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Seinäjoen tavoite on myös lisätä vuorovaikutusta asukkaiden kanssa. Vuosi sitten otettiin käyttöön erityisesti nuorille suunnattu Rinki-kännykkäsovellus, jonka avulla voi olla helposti yhteydessä kaupungin edustajiin.