Suomessa on kouluja, joissa yli 10 oppilasta käyttää yhtä konetta – katso oman kuntasi tilanne

Läheskään kaikissa peruskouluissa ei ole tarpeeksi tietokoneita ja tabletteja koululaisten käyttöön. Jutun lopusta löydät oman kuntasi tiedot siitä, paljonko laitteita on yhtä oppilasta kohden.

koulu
Tabletti
Suomen peruskouluissa on käytössä liian vähän tietokoneita ja tabletteja. Etelä-Pohjanmaalla, Kauhavalla yhtä laitetta käyttää keskimäärin kymmenen oppilasta, mutta tilanne on muuttumassa pian.

Kauhavan Kosolan koulun neljäsluokkalaiset marssivat peräkanaa opettajansa Teemu Hakalan kanssa hakemaan kopiohuoneesta läppäreitä. Ihan kaikki eivät konetta itselleen saa ja valikoimaa täydennetään muutamalla tabletilla ja pöytäkoneella.

Osa koululaisista joutuu tekemään harjoituksia pareittain, sillä kaikille ei ole koneita.

Luokanopettaja Teemu Hakala kertoo, että kannettavia on ollut käytössä 12. Tämän lisäksi on muutamia tabletteja ja pöytäkoneita. Koneiden vähyyden vuoksi on jouduttu tekemään erityisjärjestelyitä.

– Meillähän on tuolla opettajanhuoneessa vuorolista, jonka mukaan on jaettu vuoroja. Meillä on ollut sitten kaksi lasta aina yhdellä koneella koska ei ole ollut mahdollisuutta antaa jokaiselle lapselle omaa konetta, jolla työskennellä, kertoo Hakala.

Koululuokka
Terhi Varjonen/Yle

Koulujen väliset erot ovat suuria

Piitu Mäyrä sai läppärin ja laskee jo täyttä päätä matematiikan tehtäviä Sanoma Pron Bingelistä. Menossa ovat kerto- ja jakolaskujen tehtävät. Ne Piitu selvittää nopeasti.

– Tällä on kiva tehdä tehtäviä ja voi tällä tehdä muutakin kuin matikkaa. Uskontoakin voi tehdä, selittää Piitu.

Piitu käyttää oppiaineiden harjoitusohjelmistoja kotonakin. Niiden avulla hän harjoittelee kokeisiin. Opettaja Teemu Hakala kertoo, että viikossa voidaan käyttää keskimäärin yksi tai kaksi tuntia koneita.

Yle kysyi jokaisesta Suomen kunnasta, kuinka paljon perusopetuksessa oli oppilailla käytössä tietoteknisiä laitteita. Kauhava sijoittui listan loppupäähän.

Viime vuonna Kauhavalla oli vain 0,1 konetta oppilasta kohden eli yksi kone kymmenelle oppilaalle. Yhtä heikko tilanne oli Valkeakoskella ja Aurassa. Luku on kunnan keskiarvo, joten joukossa on kouluja, joissa yhtä konetta käyttää useampi kuin kymmenen oppilasta.

Listan toisessa päässä on Askola, jossa jokaista koululaista kohti on 1,5 konetta. Lähes sama tilanne on Vantaalla ja Huittisissa.

Chromebookit ja iPadit ovat suosiossa

Kaikkiaan noin 20 kunnassa on jokaisella koululaisella käytössään oma kone. Keskimäärin kuntien perusopetuksessa on koneita 0,4 per oppilas.

Uusi opetussuunnitelma painottaa teknologian käyttöä eri oppiaineissa, mutta kuten vertailu osoittaa, koululaiset ovat tässä kohtaa hyvinkin erilaisessa asemassa. Opetusalan asiantuntijoiden mukaan laitteita ei ole tarpeeksi opetussuunnitelman näkökulmasta.

– Missään nimessä uutta opetussuunnitelmaa ei voi toteuttaa tällaisella varustelutasolla. Se on ihan kristallinkirkas juttu, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo sanoi Ylen jutussa koulujen aiemmin kouluista, joissa käytössä on oppilasmäärään nähden vain murto-osa koneita.

Helsingissä koulujen käytössä on yhteensä 50 700 konetta, eli hiukan enemmän kuin yksi kone yhtä oppilasta kohden. Luvussa ovat kuitenkin mukana myös henkilökunnan käytössä olevat koneet, minkä vuoksi kaupungin tietoja ei löydy tämän jutun lopusta löytyvästä listasta. Sama tilanne on Imatralla.

Tyypillisiä laitteita ovat Googlen kosketusnäytölliset Chromebook-läppärit ja Applen iPadit. Laitteiden puutteen lisäksi ongelmana voi olla niiden ikä. Esimerkiksi Lappeenrannasta myönnetään, että vaikka koneita on oppilasmäärään suhteutettuna hyvin, osa laitteista on jo vanhentuneita.

Kauhavan koneiden määrä kolminkertaistuu

Viime vuoden luvuissa Kauhava oli siis vielä listan loppupäässä. Kaupunki on kuitenkin kuluvan vuoden aikana hankkinut uusia Chromebookeja eli kannettavia koneita 460 kappaletta. Se käytännössä lähes kolminkertaistaa Kauhavan koneiden määrän.

Pojat ja tytöt tietokoneiden ääressä
Patrik Mäenpää, Eljas Hovila, Luukas Mäki ja Samu Kankaanpää ahkerina. Lina-Lotta Laurila ja Roosa Norjamäki tekevät myös tehtäviä.Terhi Varjonen/Yle

Luokanopettaja Teemu Hakala sanoo,että lisäkoneet parantavat tilannetta kouluissa huimasti.

– Pidän tätä merkittävänä muutoksena. Siinä tulee monenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää tietotekniikkaa. Jokainen oppilas voi käyttää omaa konettaan. Kauhavankin kouluissa voidaan tehdä erittäin hienoja projekteja uusien koneiden kanssa.

Myös monessa muussa kunnassa on päätetty hankkia tänä vuonna lisää laitteita tai vähintään harkitaan sitä. Alla olevasta taulukosta näet, millainen tilanne oli vuonna 2017.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tietokoneet oppilasta kohti kunnittain

Kertoo, montako tietokonetta ja tablettia koululaisten käytössä oli 2017. Viiva tarkoittaa, ettei kunnasta ole saatu vastausta.

Jos taulukko ei näy lataa sivu uudelleen.

Juttua päivitetty 16.5. Tarkennettu tietokoneiden määrää Huittisissa. Alkuperäisessä suhdeluvussa olivat virheellisesti mukana myös henkilökunnan tietokoneet ja tabletit.