Heinolan käärmeuhkailija selviää ilman rangaistusta

Viranomaisia myrkkykäärmeillä Heinolassa uhannut mies ei joudu oikeuden eteen. Käärmeet on palautettu omistajalleen.

Heinola
Kalkkarokäärme
Kuvan kalkkarokäärme ei liity Heinolan uhkailutapaukseenLoren Elliott / AFP

Poliisi on saanut valmiiksi Heinolan käärmeuhkailijan tapauksen tutkinnan. Kerrostaloasuntoonsa linnoittautunut mies uhkasi heittää erittäin myrkyllisen lemmikkikäärmeensä paikalle hälytetyn ensihoitoyksikön päälle. Myöhemmin mies uhkasi käärmeellä myös paikalle saapunutta poliisia.

Huhtikuun puolessa välissä sattunutta tapausta tutkittiin laittomana uhkauksena. Käärmeuhkailija ei kuitenkaan joudu oikeuden eteen. Poliisin mukaan paikalle rientäneet ensihoitajat tai poliisi eivät kokeneet tilanteessa itseään uhatuksi. Suurin uhka käärmeistä koitui poliisin mukaan niiden omistajalle, joka piteli käärmettä käsissään.

Miehen asunnosta löytyi yhteensä viisi käärmettä: kalkkarokäärme, kobra, puukyy ja kaksi muuta kyytä. Poliisi otti kaikki käärmeet talteen, mutta ne on sittemmin palautettu omistajalleen.