Outo ilmiö Marsin taivaalle: Nasa lähettää punaiselle planeetalle helikopterin

Marsia tutkimaan lennätetään entistäkin kehittyneempi mönkijä. Samalla kyydin saa pieni helikopteri, jolta tutkijat odottavat suuria.

avaruustekniikka
Marsiin lähtee vuonna 2020 helikopteri
Marsiin lähtee vuonna 2020 helikopteri

Marsiin saadaan ensi vuosikymmen alussa uudenlainen näkökulma, kun Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähettää sinne laitteen, joka ei vain putoa kaasukehän läpi planeetan pinnalle, vaan kykenee nousemaan uudelleen lentoon.

Nasan helikopteri (siirryt toiseen palveluun), "marskopteri", on kaikkien aikojen ensimmäinen vieraan planeetan pinnan yllä pörräävä ilmaa raskaampi tutkimuslaite.

Mars 2020 -hankkeen (siirryt toiseen palveluun)päämatkalainen on uusi mönkijä. Sen varustus ja tutkimuskyvyt ovat vielä edistyneemmät kuin Marsissa tällä hetkellä hyvää työtä tekevän Curiosity-mönkijän (siirryt toiseen palveluun). Helikoperin ainoa tehtävä on testata itseään.

Ensimmäinen lento kestää puoli minuuttia

Marskopterin käyttöiäksi suunnitellaan kuukautta. Sen aikana on määrä tehdä viisi lentoa, kerta kerralta kauemmin ja kauemmaksi.

Ensimmäiseksi kopteri kipuaa kolmen metrin korkeuteen ja pysyttelee paikoillaan puolen minuutin verran. Viimeinen lento on useiden satojen metrien mittainen.

Näin siis siinä tapauksessa, että kaikki sujuu suunnitellusti. Nasan mukaan epäonnistumisen riski on ilmeinen, mutta palkinto sitäkin parempi, jos hanke onnistuu.

Se tarkoittaisi tulevissa tutkimusprojekteissa mahdollisuutta kartoittaa matalalennoilla paikkoja, joihin mönkijä ei pääse.

– Kyky nähdä seuraavan kukkulan taakse on ratkaisevan tärkeää tuleville tutkimuksille. Meillä on jo mahtavia kuvia Marsin pinnalta ja kiertoradalta. Kun niihin lisätään marskopterin lintuperspektiivi, voimme vain kuvitella, mihin tutkimuksissa päästään, sanoo Nasan tutkimusjohtoon kuuluva Thomas Zurbuchen.

Roottorit pyörivät vinhasti

Koska Marsista Maahan on useita valominuutteja, helikopterin ohjaaminen ei onnistu samalla tavoin reaaliaikaisella kauko-ohjauksella kuin täällä. Niinpä marskopteri lentää omin päin saatuaan ensin ohjeet komentokeskuksesta.

Ohuessa kaasukehässä kahden roottoriparin on viuhuttava kymmenkertaisella nopeudella Maan helikoptereihin verrattuna.

Vajaan kahden kilon painoisella kopterilla on aurinkokennot akkujen lataamiseksi ja lämmitysjärjestelmä, joka auttaa sitä kestämään Marsin jäätävät yöt.

Piirroskuva, johon on merkitty mönkijän tutkimuslaitteita, muun muassa tuuli-, pöly- ja säteilyantureita
Mars 2020 -mönkijässä on yhdysvaltalaisen tutkimustekniikan lisäksi myös norjalaista, espanjalaista ja ranskalaista tekniikkaa.NASA/JPL-Caltech

Mönkijä arvioi elämän mahdollisuuksia

Samalla kun marskopteri kokeilee kykyjään, Mars 2020 -ohjelman mönkijä etsii merkkejä muinaisesta elämästä ja arvioi riskejä ja mahdollisuuksia Marsin ihmisasutukselle.

Mönkijä kerää marsperästä näytteitä, sinetöi ne putkiin ja jättää planeetan pinnalle siinä toivossa, että tulevaisuudessa ne kyettäisiin noutamaan Maahan tutkittaviksi.

Matkaan on määrä lähteä projektin nimen mukaisesti vuonna 2020. Mönkijän käyttöiäksi kaavaillaan yhtä Marsin vuotta, joka Maan päivissä tarkoittaa 687:ää.

Käytännössä ikää voi kertyä paljon enemmän. Curiosityn viisivuotispäiviä – Maan iässä – juhlittiin Nasassa viime kesänä.