Tampere aikoo sinnitellä eroon hiilipäästöistä

Hiilineutraaliin elämään yritetään päästä viimeistään vuonna 2030.

Tampere
Sarankulman pellettivoimala ulkoa.
Petri Aaltonen / Yle

Tampereen kaupunki pyrkii kohti hiilipäästöjen lopettamista monilla eri keinoilla. Tarkoitus on, että Tampereella hiiltä ei päästetä ilmaan enemmän kuin sitä sitoutuu esimerkiksi metsiin ja puurakentamiseen.

Kaupunki on päättänyt, että tavoitteeseen on päästävä jo vuonna 2030 aikaisemman 2050 -tavoitteen sijasta.

Esimerkiksi jäljellä olevista öljylämmityslaitteista halutaan vähitellen päästä eroon. Paljon isompi kysymys on kuitenkin energiankulutuksen vähentäminen ja ympäristöystävällinen tuotanto. Tämä koskee niin sähköä ja lämpöä kuin liikennettäkin.

Tampereen kaupunki on talven mittaan kehitellyt eteenpäin listaa, johon kirjataan käytännön ratkaisut hiilipäästöjen vähentämiseksi.